Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Puuseppä kevytyrittäjänä

puuseppa

Oletko puuseppä? Kokeile kevytyrittäjyyttä!

Vaikka digitalisaatio muuttaa tätäkin perinteistä alaa, on vielä paljon tehtäviä, joita tekemään tarvitaan päteviä ja taitavia käsityöosaajia.

Työtä saattaa löytyä joko tehtaalta- tai verstaalta, mutta moni ottaa ainakin silloin tällöin vastaan yksittäisiä toimeksiantoja myös päätyön ohelle. Toiselle freelancer toimeksiannot ovat taas koko homman ydin. Silloin resursseja on käytettävä myös hallinnollisiin tehtäviin ja varmistuttava, että tekemästään työstä pystyy laskuttamaan.

Jos yrittäjyys perinteisessä muodossaan tuntuu aikaa vaativalta, voi kevytyrittäjyys olla hyvä tapa aloittaa liiketoiminta.

Kevytyrittäjänä lähetät laskun työstäsi, mutta palkanmaksun ja laskutukseen liittyvän byrokratian varmistaa ja hoitaa laskutuspalvelu. Sinulle jää näin enemmän aikaa itse työn tekemiseen.

Alalla arvostetaan moniosaamista ja usein työtehtävät koostuvatkin eri asiantuntijaosaamisesta – toimeen tarttuvia käsipareja tarvitaan niin suunnittelun, valmistamisen, viimeistelyn kuin esimerkiksi asentamisenkin saralla.

Vertaa toiminimiyrittäjyyttä ja kevytyrittäjyyttä!

UKKO.fi on verkossa toimiva kevytyrittäjyyspalvelu

Puuseppä rakentaa nojatuolia

UKKO.fi on Suomen suurin ja suosituin kevytyrittäjyyspalvelu, joka mahdollistaa omien tuotteiden myynnin ja tuottojen tilittämisen itselleen palkkana. Mahdollistamme kevytyrittäjyyden, eli yrittäjämäisen toiminnan ilman oman yrityksen perustamista.

Kauttamme voit myydä omaa osaamistasi mistä tahansa käsin, vähän kuin yrittäjä mutta et tarvitse tekemästäsi työstä laskuttamiseen y-tunnusta tai toiminimeä. Kevytyrittäjänä et myöskään ole kirjanpitovelvollinen, sillä laskutuspalvelu, eli UKKO.fi hoitaa puolestasi kaikki laskutukseen ja palkanmaksuun liittyvät paperityöt, kuten viranomaismaksut ja -ilmoitukset.

Vihdoinkin helppo tapa ansaita ekstraa – kaikkien sääntöjen mukaisesti!

Entä jos ansaitsisitkin työstäsi kevytyrittäjänä?

Puuteollisuus työllistää Suomessa arviolta noin 22 000 ihmistä ja käsityöala 10 000 ammattilaista. Perinteiset palkkatyöt ovat vähentyneet, mutta moni toimii itsensätyöllistäjänä.

Ammatinharjoittajana toimiminen oman toiminimen tai yrityksen kautta toimiminen ei siis ole alan työmarkkinoilla tavatonta, mutta monelle yrityksen pyörittäminen itsessään ei kuitenkaan ole intohimon kohde.

Siksi on tervetullutta vaihtelua pystyä ottamaan töitä vastaan itsenäisellä otteella, kuitenkaan sitoutumatta yrityksen pyörittämiseen.

Työllistä itsesi kevytyrittäjänä

Kevytyrittäjyys on vaivaton tapa laskuttaa työsuoritteestasi ja laskun maksaminen on helppoa myös asiakkaallesi. Molemmille osapuolille on siis erittäin yksinkertaista, kun tarjoat työpanostasi laskua vastaan.

Kevytyrittäjänä sinun ei tarvitse huolehtia byrokratiasta ja viranomaismaksuista, vaan UKKO.fi tekee sen puolestasi. Työnantajasi taas ei tarvitse ottaa palkanmaksuun liittyviä velvollisuuksia, kuten verojen tilitystä omalle kontolleen.

UKKO.fi-laskutuspalvelun avulla voit laskuttaa samaan tapaan kuin yrittäjä, mutta saat rahat suoraan palkkana tilillesi.

Kevytyrittäjyys on helppo ja vaivaton tapa työlistää itsensä!

Puuseppä mitta kädessä

Vertaa toiminimiyrittäjyyttä ja kevytyrittäjyyttä!

Muita artikkeleita aiheesta Ammatit:

  • Ammatit Ohjelmoija – kevytyrittäjyys on täydellinen työmuoto

    Ohjelmoija voi tehdä työtä vaikka palmun alla! Projekti on helppo ottaa vastaan, kun palkkaan liittyvät paperityöt hoituu kuin huomaamatta. Työskenteletkö koodarina ohjelmoinnin tehtävissä? Hienoa! Koodaus on tänä päivänä hyvin arvostettu ja kysytty taito, jolla aukeaa lukemattomia mahdollisuuksia erilaisiin tehtäviin. Sinulla saattaa olla verkkosivujen ja tietokantojen koodausta, pelejä tai ohjelmointiprojekteja. Nämä vievät kuitenkin itsessään paljon aikaa, jolloin kirjanpidon sekä taloushallinnon tehtävien tekeminen voi töiden…

    Lue lisää
  • Ammatit Laskuta lumityöt UKKO.fin kautta

    Lumityöntekijöistä on nyt kysyntää – ota keikka vastaan ja laskuta lumityöt ilman omaa yritystä! Lumitöihin kutsutaan usein nopealla varoitusajalla ja siksi työmääräkin on vaihteleva. Olitpa sitten auraaja, lumenpudottaja tai jääpuikkojen poistaja omaa osaamista on helpompi hyödyntää, kun työstä on mahdollista laskuttaa toimeksiantajaa suoraan. Omaa yritystä ei tätä varten kuitenkaan tarvitse perustaa – UKKO.fi hoitaa laskutuksen, sinä hoidat työn. Ei murheita…

    Lue lisää
  • Ammatit Ompelija

    Kevytyrittäjänä laskutat ompelutöistäsi vaivatta! Onko sinulla osaamista ompelutöissä? Ompelijoita tarvitaan aina housunpunttien lyhentämisestä iltapukujen ompelemiseen asti. Aloittamiseen et tarvitse pääomaa, kunhan sinulla on ompelukone! Ompelijana työskenteleminen voi olla aluksi aika satunnaista, joten yrityksen tai toiminimen perustaminen ei välttämättä tunnu oikealta. Kevytyrittäjyys mahdollistaa laskutuksen ilman omaa yritystä. Tämä tarkoittaa, että  omaa y-tunnusta ja toiminimeä ei tarvita laskujen luomiseen ja lähettämiseen. Kevytyrittäjän byrokratian hoitaa laskutuspalvelu,…

    Lue lisää