Oodi yrittäjyydelle antaa kasvot suomalaiselle yrittäjyydelle

Sami Benamed, 38 vuotta, Helsinki, osakeyhtiöyrittäjä

Hustlari

Olen kasvanut yrittäjäperheessä: Isälläni oli aikanaan useita ravintoloita. Jos ei kotoa ole saanut inspiraatiota, niin ainakin vaikutteita.

Olen ollut yrittäjä kohta 20 vuotta, pääosin ravintola-alalla. Olen ollut perustamassa ja avaamassa useita erilaisia ravintolakonsepteja, kuten Son of a Punch, Liberty or Death, Bob’s Laundry, Pizzeria Via Tribunali ja Burger Company.

En ole koskaan tehnyt mitään yksin. Se on ollut aina tosi tärkeä juttu: kun saan idean, lähden ensin rakentamaan sen ympärille hyvää porukkaa. Tarkoitus on kerätä ympärille ihmisiä, jotka tietävät asioista enemmän kuin minä itse.

Yrittäjyydessä parasta on se, että pääsee tekemään konkreettisesti asioita – näkee, kuinka fläppitaululle kaavaillusta ideasta tulee totta. Kun kerää ympärilleen samanhenkisiä ihmisiä, työ ei edes tunnu työltä. Minulle yrittäminen on sitä, että tehdään rohkeasti, mutta ei pelätä epäonnistua. Epäonnistumiset ovat valtavia oppimiskokemuksia.

Mielestäni yrittäjyyttä ei saisi myöskään romantisoida. Siihen kuuluvat myös paskat päivät ja vaikeat hetket ja tiukat tilanteet, mutta juuri niissä mitataan sitä yrittäjyyttä. Ajattelen, että ei ole ongelmia, on vain haasteita, joihin on yleensä joku ratkaisu.

Sanon aina, että yksin ei tarvitse yrittää: ota rohkeasti puhelin käteen ja kysy kavereilta tai tutuilta, tuntemattomiltakin. Yrittäjät kyllä pitävät yhtä.

Veli-pekka Franssila, 36 vuotta, Tampere, osakeyhtiöyrittäjä

Jäärä

Yrittäjyyteni on lähtenyt alun perin vitutuksesta – koin työntekijänä, etten päässyt koskaan näyttämään koko potentiaaliani. Aloitin rakennusalalla jo 16-vuotiaana ja perustin ensimmäisen yritykseni 22-vuotiaana. Minulla ei ollut silloin ikää tai kokemusta, mutta kova työmoraali ja halu tehdä asiat vähän paremmin kuin muut.

Yritykseni Franssila on kylpyhuoneiden ja saunojen urakoijayritys. Lyhyesti sanottuna pyörimme aika kokonaisvaltaisesti märkätilojen ympärillä. Saatan olla yhden päivän aikana laatoittaja ja HR-päällikkö, varastomies ja logistiikkapäällikkö, uuden kiukaan tuotekehitysinsinööri ja visualisti, markkinointiasiantuntija ja hitsaaja ja laattojen maahantuonnin organisoija. Öisin olen sitten toimitusjohtaja.

Kuluneet kolme vuotta ovat olleet haastavia. Jatkuva taloudellinen paine ja haastava markkinatilanne ovat välillä saaneet ajattelemaan, että mitä jos käy se huonoin mahdollinen tilanne.

En silti hyväksy kompromisseja. Jos mulla on jokin visio, menen jääräpäisesti sitä kohti. Se ei välttämättä ole aina yritystoiminnan kannalta järkevää, mutta jos uskoo omaan visioonsa, sen eteen kannattaa tehdä töitä. Pelolle ei saa antaa valtaa. Tämä vuosi näyttää onneksi taloudellisesti jo todella paljon paremmalta.

Viime vuonna työntekijäni ilmoittivat minut Vuoden työnantaja -kisaan. Yrittäjänä aika harvoin saa kiitosta omasta työstään, joten se tuntui siltä, että tekee jotain oikein.

(Yrittäjyys ei ole sprintti vaan ultrajuoksu. Sillä matkalla on oltava kärsivällinen, realisti mutta silti optimisti. Kun ne pitää mielessä, kaikki kääntyy parhain päin.)

Heidi Hetemäki, 33 vuotta, Espoo, toiminimiyrittäjä

Ongelmanratkaisija

En koskaan ajatellut ensisijaisesti, että minusta tulisi yrittäjä – kävi kuitenkin niin, että alallani lähes koko ammattikunta perustuu yrittäjyyteen. Palkat ovat pieniä ja kilpailua paljon, joten moni erityisesti uraansa aloitteleva haluaisi ensin palkkatöihin. Niitä on kuitenkin harvassa.

Olen ollut yrittäjä vuodesta 2013, kohta 14 vuotta. Lähes koko tuon ajan olen toiminut parturi-kampaajana. Tällä hetkellä toimin Atmos Atelier -kampaamossa Helsingissä.

Minulla on kolme pientä lasta. Jokaisen vanhempainvapaan aikana olen menettänyt 80 prosenttia asiakkaistani, sillä en voi palkata itselleni sijaista. Olen jokaisen lapsen jälkeen joutunut aloittamaan yrittämisen uudelleen, ja olen aina onnistunut siinä. Siitä olen ylpeä.

Tiedän kuitenkin monia, jotka eivät ole voineet palata ensimmäisen lapsensa jälkeen enää kampaamotyöhön, sillä asiakashankinta täytyy aloittaa käytännössä alusta.

Aloitin yrittämisen kulta-aikaan, kun töitä oli vielä niin paljon kuin vain ehti tehdä. 13 vuoteen on kuitenkin mahtunut monenlaista kriisiä ja tilannetta, joista on ollut pakko vain selvitä. Olen parhaimmillani, kun saan kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. Tulevaisuudelta toivon taloudellista vakautta. Perheellisenä ihmisenä sitä toivoo enemmän kuin ennen.

Olen kiitollinen siitä, että minulla on ympärilläni niin inspiroiva yrittäjänaisten verkosto. Ei ole merkitystä, onko ala edes sama, mutta se, miten yrittäjät pitävät yhtä, kannustavat ja auttavat parhaansa mukaan – se on valtava voimavara.

Kristiina Kemppainen, 52 vuotta, Raahe, osakeyhtiöyrittäjä

Onnellinen

Ryhdyin yrittäjäksi rakkaudesta: rakastuin ensin tähän työhön ja sitten yrityksen omistajaan. Samalla minusta tuli itsestänikin yrittäjä.

Yritykseni Raahen monisiivous Oy on tuottanut siivouspalveluita teollisuusyrityksille vuodesta 1983, ja olen ollut itse mukana 17 vuoden ajan. Aika on mennyt nopeasti, mutta niinhän se menee, kun paiskii hommia kellon ympäri.

Olen viiden lapsen äiti. Kun sain kuopukseni 47-vuotiaana, palasin takaisin töihin käytännössä synnytyslaitokselta. Silloin päätin, etten halunnut olla aivan jatkuvasti tavoitettavissa, ja vähensin töitä hieman. Seurauksena sain melko vihaisia viestejä joiltain asiakkailta. Se oli raskasta ja yllättävääkin – he kuitenkin tiesivät, että olin juuri saanut lapsen.

Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että yrittäjän tulee olla jatkuvasti saatavilla. Itse ajattelen, että elämä tapahtuu nyt, eikä aikaa saa takaisin. Olen ylpeä siitä, että pystyin hoitamaan kaikki toimitusjohtajan vastuut pienen lapsen kanssa. Ajattelin jatkuvasti, etten pysty siihen, ja silti pystyin. Olen tuntenut siitä pystymisestä valtavaa ylpeyttä. Se oli kaikesta huolimatta elämäni onnellisinta aikaa.

Yrittäjänä tärkeintä on mielestäni uskaltaa luottaa itseensä ja siihen, että asiat selviävät. Kaikesta aina selviää, jos ei yksin, niin apua pyytämällä. Tärkeintä on, ettei säikähdä, vaikka uusia asioita tulee toisensa perään. On palkitsevaa huomata myöhemmin, että tästäkin selvittiin.

Petri Peltoniemi, 52, ja Jani Ryhänen, 46, Pornainen, toiminimiyrittäjä

Ongelmanratkaisija (Petri) ja Näkemyksellisyys (Jani)

Teemme Kiinteistökarhut-yrityksemme kautta asuinhuoneistoihin remontteja ja erilaisia projekteja laidasta laitaan. Autamme asiakkaitamme myös kotiremonttien suunnittelussa ja toteutuksessa avaimet käteen -periatteella.

Olemme olleet yrittäjiä kolmisen vuotta. Teimme aluksi erilaisia remonttiprojekteja kavereillemme ja läheisillemme ihan huvin vuoksi. Pikku hiljaa sana kiiri, ja kyselyitä alkoi tulla myös tuttavapiirin ulkopuolelta. Tulimme siihen tulokseen, että parempi ryhtyä ihan kunnolla hommiin.

Yrittäjyydessä vaikeinta on se, että on vaikeaa ennustaa tulevaa – on pakko sietää vähän epävarmuutta. Olemme kuitenkin sillä lailla onnellisessa asemassa, että yleensä, kun aiempi projekti on päättynyt, on meillä ollut jo uusi putkessa. On joka kerta huikea tunne, kun asiakas näkee kotinsa remontin jälkeen ensi kertaa ja on tyytyväinen lopputulokseen.

Yhdessä puolison kanssa yrittäminen on opettanut sen, että täydennämme toisiamme. Meillä on omat vahvuutemme, joita voimme yhdistää myös tähän työhön. Jani on tarkka mittaaja, Petri ongelmanratkaisija. Ei ole sellaista asiaa, mitä emme saa yhdessä hoidettua.

Yrittäjyydessä täytyy seurata sydäntään. Niin kauan on mukavaa olla yrittäjä, kun kokee, että se on mielekästä. Jos se ei enää ole, pitää keksiä jotain muuta. Se pätee aika moneen asiaan.

Lee Su Ling (Supi), 29 vuotta, Helsinki, osakeyhtiö- ja toiminimiyrittäjä

Intohimoinen

Olen koulutukseltani energia- ja ympäristötekniikan insinööri, ja ehdin tekemään niitä hommia vuoden verran. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin tuntua, että halusin tehdä ihmisille hyvää. Halusin kohdata ihmisiä.

Olin tehnyt tatuointeja pitkään, mutten ajatellut, että voisin ryhtyä yrittäjäksi. Luulin, että se olisi tosi vaikeaa, enkä osaisi tai ymmärtäisi sitä. Ehkä se johtui siitä, että yrittäjyydestä puhutaan aina niin negatiiviseen sävyyn. Nyt ymmärrän, ettei yrittäjyys ole ollenkaan sellasta. Onneksi rakas aviopuolisoni rohkaisi minua.

Nykyään minulla on kaksi yritystä: Supitattoo, jonka kautta teen tatuointeja, ja Tatskatytöt, jonka kautta teemme yhtiökumppanini Sallan kanssa kulttuuritapahtumia. Jokainen päivä on täynnä ihania kohtaamisia.

Yrittäjyydessä haastavinta on mielestäni hahmottaa omaa ajankäyttöä: töiden tekeminen tuo yleensä tulosta eli rahaa, joten hidastaminen on välillä vaikeaa. Alan onneksi pikku hiljaa ymmärtää, milloin painaa kaasua ja milloin jarrua.

Muistan, kuinka Sallan kanssa teippasimme logoamme ensimmäisen liiketilamme ikkunaan tee-se-itse-meiningillä, jotta säästäisimme vähän kuluissa. Ähersimme teippien kanssa niin kauan, että aurinko alkoi laskiessaan heijastaa vaaleanpunaista valoa ikkunaan. Siitä tuli sellainen olo, että me pystymme tähän. Me pystymme kaikkeen.

Ville Vaurio, 36 vuotta, Vantaa, osakeyhtiöyrittäjä

Sitkeys

Hevoset ovat aina olleet osa elämääni: äidilläni on ollut paljon hevosia ja poneja, joten niistä tuli minulle jo nuorena elämäntapa. En koskaan päättänyt aloittaa ratsastamista. En vain ole koskaan elänyt maailmassa, jossa ei olisi ollut hevosia.

Olen kouluratsastaja ja ratsastusvalmentaja, jonka työhön kuuluu myös kilpaileminen ja hevosten kouluttaminen. Joskus autan hevosia löytämään uuden kodin.

Tunnen päivittäin paineita siitä, miten tasapainotan aikani oman ratsastusurani, ratsastusoppilaideni ja kodin välillä. Lapset eivät välttämättä ymmärrä, miksei isän työpäivä voi loppua muiden isien tavoin neljältä.

Yrittäjyyden myötä olen tajunnut olevani aika sitkeä. Joskus väsyttää, mutta sekin on ihan ok. Samalla tiedän, että sitä rautaa kannattaa takoa, mikä käy milloinkin kuumana.

Yleensä yrittäjyys lähtee jostain palosta. En muista, milloin ensi kertaa ratsastin, mutta sen muistan, kun 14-vuotiaana tajusin haluavani päästä kilparatsastuksessa pitkälle. Nyt valmistaudun parhaillaan kilparatsastuksen maailmanmestaruuskisoihin. Jos menisin ajassa taaksepäin, ajattelisin, että jeesus miten pitkä matka. Ja silti se matka ei ole koskaan vuosien varrella tuntunut pitkältä.

Henrik Wennerstrand, 47 vuotta, Lohja, toiminimiyrittäjä

Tarmokas

Olen tällainen yhden hengen täystuhoyritys. Toisin sanottuna teen PuuHenkka-yrityksessäni pihapuiden kaatoa ja metsätöitä.

Ihmiset yllättyvät, kun kerron, että työskentelin 14 vuotta digitaalisten maksuratkaisujen asiantuntijana ja nyt kaadan puita. Eihän se ole varmaan mikään kaikista tavallisin urapolku, mutta on tuntunut minulle täysin oikealta.

Olen koko elämäni rakastanut metsätöitä ja luontoa. Jossain vaiheessa tajusin, että voisin olla luonnon helmassa ihan työkseni. Aloitin tekemään puunkaatoa ensin osa-aikaisesti, kunnes silloinen työnantajani halusi, että palaan täyspäiväisesti takaisin töihin. Aloin itse kaipaamaan enemmän aikaa yrittäjänä, joten päätin irtisanoutua. Jos suoraan täyspäiväiseen yrittäjyyteen hyppääminen pelottaa, suosittelen kokeilemaan sitä ensin sivutoimisesti vaikka päivätöiden ohella.

Kun sain reilut 4 vuotta sitten Y-tunnuksen, juhlistin sitä kilistämällä ihan kuohuviinillä. Siitä on tullut jokavuotinen tapa. Juhlistan paitsi yrittäjyyttä, myös sen tuomaa vapautta: tässä työssä minun ei tarvitse istua palavereissa tai tiirailla Exceleitä. Voin aidosti hyvin.

Opiskelen parhaillaan arboristiksi eli puiden asiantuntijaksi, tuntemaan puiden vikoja ja ominaisuuksia paremmin. Työstään voi aina oppia jotain uutta.