Arvioitu lukuaika: 8 minuuttia

Yrityksen nimi: Mikä on hyvä yrityksen nimi?

yrityksen-nimi-hakusessa

Kun on päättänyt aloittaa yritystoiminnan, yksi ensimmäisistä tehtävistä päätöksistä on yrityksen nimen valitseminen. Hyvä nimi on yritykselle valttikortti: se kiinnittää huomion ja jää mieleen. Mutta miten keksiä se juuri oikea nimi? Tähän artikkeliin keräsimme tärkeät ohjeet ja parhaat vinkit loistavan nimivalinnan tekemiseen.

Yrityksen nimeen viitataan termillä toiminimi. Se on helppo sekoittaa yleistyneeseen termiin, jolla tarkoitetaan itsenäistä yrittäjää, arkikielessä siis toiminimiyrittäjää. Sanalla toiminimi onkin siis kaksi merkitystä: yksityinen yrittäjä – ja virallinen nimi, jota yritys käyttää toiminnassaan. (Lue lisää toiminimiyrittäjyydestä)

Yleinen tapa itsenäisillä toiminimiyrittäjillä on nimetä yrityksensä itsensä mukaan, jolloin nimivalinta on helppo. Firman nimi voi olla silloin olla esimerkiksi Tmi Matti Meikäläinen. Tämä on kieltämättä helppo tapa valita yksilöllinen nimi. Moni saattaa ajatella toiminimeä valitessa, ettei vakiintuneesta käytännöstä kannata poiketa. Ei kuitenkaan ole mitään syytä pidätellä luovuuttaan, vaan persoonallinen nimi on oiva tapa erottua kilpailijoista.

Inspiraatiota sanaleikeistä, huumorista tai vaikka historiasta

Mistä inspiraatiota nimen valintaan? Vain taivas on rajana ideoinnissa. Tässä muutamia ajatuksia siihen, mistä ideoita voi lähteä ammentamaan.

Oma toimiala ja kotipaikka:

Kokeile inspiroitua omasta kotipaikkakunnasta tai kaupunginosasta, jossa yrityksesi toimii. Millaisia kadunnimiä ja paikkoja lähistöllä on? Nappaa sana sieltä ja toinen täältä, kokeile taivuttaa tai kääntää niitä vieraille kielille – kaikki on sallittua nimen etsinnässä!

Ja entäs oma toimialasi? Jostain toimialasi termistä voi saada aikaan hauskan nimen ihan sellaisenaan, tai muokattuna kekseliääseen muotoon.

Historia ja mytologia:

Vanhoista tapahtumista, mytologioista ja taruolennoista ideoiden nappaaminen on tavallinen tapa muodostaa yritysten nimiä. Jokin vanha kreikkalainen tai latinankielinen sana voi olla sellaisenaan hieno ja persoonallinen nimi.

Huumori tehokeinona:

Sanamuunnokset ja monimerkitykselliset ilmaisut joko naurattavat tai ärsyttävät – mutta tärkeintä onkin herättää tunnereaktio, vai mitä? Vaikka osa ärsyyntyykin sanaleikeistä yritysten nimissä, ne voivat silti auttaa sinua jäämään tehokkaasti ihmisten mieliin.

Huumoria ja sanaleikkejä voit etsiä esimerkiksi toimialasi sanastosta, kotipaikkasi murteesta tai yleisistä sanonnoista. Inspiraatiota voi myös ammentaa tuotteidesi tai palveluidesi vieraskielisistä nimistä, joko suoraan kääntämällä tai vaikka muokkaamalla käännöksestä suomalaiseen suuhun sopivan version.

Voit myös kokeilla kirjoittaa alaasi ja toimintaasi liittyviä sanoja nurinperin, keksiä anagrammeja tai yhdistellä alasi termejä adektiiveihin muodostaen ihan uusia sanoja.

Joko luovuus virtaa? Kuten sanottu, ideoinnissa kaikki on sallittu ja hullujakin ajatuksia voi lennätellä. Yksi hyvä tapa ryhtyä ideointiin on listata ensiksi tajunnanvirtana kaikki mieleen tulevat ideat paperille, antaa listan levätä pari päivää ja palata sitten perkaamaan parhaat nimet talteen. Peratulta listalta voi nousta esiin valmis kultakimple tai idea, josta saat pienellä muokkauksella aikaan oivan nimen.

Yrityksen nimi. Yrittäjä kirjaa muistikirjaan ideoita.

Käytännön vinkit nimen etsimiseen, aloita näistä

Nyt sinulla on varmaan jo muutama nimivaihtoehto mielessä, vai mitä? Mietitään seuraavaksi vähän käytännön asioita. Nimen valinnassa on tärkeää miettiä esimerkiksi sitä, miten helppo nimesi on muistaa ja miten sinut sen avulla löytää. Kokeile pohtia nimivaihtoehtojasi myös näiden käytännön pointtien kautta:

Verkkonäkyvyys

Saako nimestä muodostettua iskevän verkkosivun osoitteen? Entä sometilien käyttäjätunnukset ja hashtagit?

Verkkosivujen ja sometilien perustaminen on tänä päivänä edessä jokaisella yrittäjyyteen ryhtyvällä. Yrityksen nimeä valitessa kannattaakin tehdä vähän salapoliisityötä ja käydä katselemassa, löytyykö verkosta käyttäjiä, tilejä ja sivustoja samoilla nimillä, kuin millaista itse kaavailet. Voit myös tarkistaa, onko nimi-ideallasi jo varattuna verkko-domainia, tee tarkistus täällä: www.domain.fi. Ääkkösten käyttöä kannattaa myös harkita tarkkaan, sillä verkkosivuilla ja somessa ääkköset voivat tehdä hallaa löydettävyydellesi.

Vaikka verkosta ei löytyisi täsmälleen samannimisiä toimijoita, kannattaa panna merkille myös yritykset ja somekäyttäjät, joilla on hyvin samankaltainen nimi tai nimimerkki kuin oma nimi-ideasi. Jos on vaara, että oma yrityksesi menee sekaisin toisen kanssa, voi olla hyvä siirtyä seuraavaan nimi-ideaan tai muokata nimestä variaatio, joka on riittävän erottuva.

PS. Lue tästä lisää somemarkkinoinnista.

Nimen taivutus ja käyttö puhekielessä

Varsinkin jos pohdit vieraskielisten sanojen käyttöä nimessä, kannattaa myös pohtia ihan käytännössä, miten nimi taipuu suomalaiseen suuhun. Jos kieli meinaa mennä solmuun joka kerta, kun nimeä yrittää käyttää lauseessa, voi olla tarpeen pohtia erilaista kirjoitusasua. Esimerkiksi vieraskielisen sanan muokkaaminen suomalaiseen lausuntaan sopivaksi voi olla hyvä idea ja tapa luoda itsellesi persoonallinen ja erottuva nimi, joka jää helposti mieleen – ja jonka asiakkaat osaavat myös kirjoittaa hakukoneeseen.

Yksinkertaisuus ja ajattomuus on valttia

Liian monimutkainen tai pitkä nimi unohtuu helposti. Lyhyt ja ytimekäs, ajaton nimi onkin usein hyvä valinta. Mieti vaikka maailman tunnetuimpia brändejä: Apple, Google, Kone, Nike… Simppeli lyhyt nimi voi olla vihjaus toimialasta, viittaus kotipaikkakuntaan tai vaikka jokin ihan itse keksitty sana.

Pohdi lisäksi, mitä yrityksellesi kuuluu viiden tai kymmenen vuoden päästä – olethan vielä silloin tyytyväinen nimivalintaasi?

Anna itsellesi riitävästi aikaa yrityksen nimen ideointiin

Yrityksen nimeämiseen kannattaa varata riittävästi aikaa, pohtia ja pallotella erilaisia ideoita. Myös kavereilta, kollegoilta ja perheeltä voi kysyä mielipiteitä. Usein ulkopuolisten mielipiteet ja spontaanit reaktiot nimiehdotuksiin laajentavat yrittäjän perspektiiviä: omaa toimintaa ja liikeideaa on niin lähellä, että voi sokeutua sille, miten hyvin nimi kuvaa omaa tuotetta, palvelua tai ideologiaa niiden takana, ja millaisia mielikuvia se herättää.

Etkö ole vielä aivan varma? Nimeä voi testata etukäteen vaikkapa kevytyrittäjänä. Keikkatöitä etsiessä ja omaa osaamista markkinoidessa voi ruveta jo käyttämään nimeä, jota harkitsee yritykselleen ja kysellä asiakkailta ajatuksia nimestä. Millaisia mielikuvia se herättää, ja jäikö se nopeasti mieleen?

Yrityksen nimi. Yrittäjä kysyy ystävän mielipidettä.

Mikä rajoittaa yrityksen nimen valintaa?

PRH eli Patentti- ja rekisterihallitus valvoo yritysten nimiä ja ylläpitää Kaupparekisteriä kaikista rekistöidyistä toiminimistä. Tavoitteena PRH:lla on estää se, että yrittäjät valitsisivat liian samankaltaisia nimiä, jotka voisivat johtaa sekaannuksiin. Kun uudella yrittäjällä on nimiehdokas mielessä, kannattaa tarkistaa PRH:n nimipalvelusta, onko se jo käytössä jollain muulla yrityksellä. Jos nimi löytyy jo rekisteristä, sitä ei voi sellaisenaan saada omaan käyttöön.

Jos kuitenkin olemassaoleva yritys toimii täysin eri toimialalla tai hyvin paikallisesti, voi samankaltaisen nimen saada rekisteröityä – tällöin PRH voi todeta, ettei sekaantumisvaaraa ole. Lisäksi PRH poistaa rekisteristään vuosittain toiminimiä, jotka eivät ole olleet aktiivisen yritystoiminnan käytössä kymmeneen vuoteen. Aiemmin varattuja nimiä siis vapautuu vuosittain uudelleen käyttöön.

PRH neuvoo uutta yrittäjää, että yrityksen nimeä valittaessa tulisi varmistaa, että nimiehdotus täyttää ainakin seuraavat ominaisuudet:

  1. Yksilöllisyys – nimi ei voi olla esimerkiksi liian yleinen sana tai nimi, kuten ”Kaunis Oy” tai ”Tmi Matti”
  2. Erotuttuu selkeästi jo olemassaolevista yritysten nimistä – tarkista tilanne nimipalvelusta
  3. Ei sekoitettavissa olemassaoleviin yritysten nimiin tai tavaramerkkeihin

Näiden lisäksi kaikissa muissa yritysmuodoissa paitsi yksityisellä elinkeinonharjoittajalla, on nimestä löydyttävä yritysmuodon tunnus (esim. ”Oy”). Toiminimiyrittäjän ei ole pakko lisätä yrityksensä nimeen ”tmi”-tunnusta, mutta monet sen silti lisäävät. Se muunmuassa kertoo heti asiakkaalle yrityksen kokoluokan, mikä voi olla näppärää. Jos taas ei halua korostaa toimintansa pienimuotoisuutta tai ei vain halua lyhennettä mukaan nimeen, sen voi huoletta jättää myös pois.

Huomioida kannattaa myös, että nimen tulisi olla hyvien tapojen ja suomen kielen kirjotussääntöjen mukainen, eikä se saa olla selvästi ristiriidassa yrityksen liiketoiminnan kanssa. Esimerkiksi sihteeripalveluita ei voi tarjota nimellä ”Rakennuspalvelu Meikäläinen”, eikä se toki olisi tarkoituksenmukaista yrittäjälleekään. Kirosanat eivät tule nimeämisessä kysymykseen. Suomen kielen kirjoitussäännöistä saa jossain tapauksissa poiketa jos kyseessä on esimerkiksi tarkoituksellinen sanaleikki, joka liittyy yrityksen toimintaan.

Yrityksen perustamisilmoitus tehdään YTJ:n eli Yritys- ja yhteisötietojärjestelmän verkkopalvelussa, josta yrityksen nimi rekisteröidään PRH:n Kaupparekisteriin. Kaupparekisteriin liittyminen ei ole toiminimiyrittäjälle pakollista, mutta se antaa yksinoikeuden käyttää liiketoiminnalleen valitsemaansa nimeä, joten liittyminen on yleensä suositeltavaa. Perustamisilmoitukseen nimivaihtoehtoja täytetään kolme. Nimiehdotuksia on jätettävä useampi, siltä varalta, ettei ensimmäistä versiota ei hyväksytä. Syynä voi olla esimerkiksi toisella yrityksellä käytössä oleva liian samankaltainen nimi. Vaihtoehtoja kannattaakin pohtia rauhassa ja keksiä kolme sopivaa, mutta toisistaan jonkin verran eroavaa nimeä.

Etkö saanut läpi haluamaasi nimeä?

Joskus käy niin, ettei haluttu nimi menekään läpi. Jos syy ei ole sellainen, mikä todellisuudessa haittaisi toimintaasi tai voisi käytännössä sekoittaa yritystäsi toiseen yirtykseen, voit ottaa käyttöösi haluamasi nimen tai jonkin version siitä markkinointinimeksesi, tai rekisteröidä tavaramerkin.

Markkinointinimi tarkoittaa käytännössä vain nimeä, joka näkyy vaikkapa verkkosivuillasi, mutta sitä ei voi erikseen rekisteröidä tai suojata. Jos haluat käyttää yrityksesi virallisesta nimestä eroavaa nimeä, mutta suojata myös tämän nimen, voit hakea sille tavaramerkkiä PRH:n verkkosivuilla. Rekisteröityäsi tavaramerkin, muut yritykset eivät voi käyttää samaa nimeä tavaroidensa tai palveluidensa yhteydessä.

Ole kuitenkin varovainen: jos on pienikin vaara yrityksesi sekoittumisesta toiseen yritykseen, paina jarrua ja valitse jokin ihan muu nimi. Lisäksi kannattaa tarkistaa ennen uusien nimien käyttöä, ettei joku toinen yritys ole rekisteröinyt sitä toiminimekseen tai tavaramerkikseen. Rekisteröinti nimittäin antaa yksinoikeuden nimen käyttöön ja sitä luvatta käyttävä voi joutua pulaan kiinni jäädessään. Lisäksi sekaannukset haittaavat myös sinun liiketoimintaasi – ethän halua asiakkaidesi päätyvän vahingossa toisen yrityksen nettisivuille tai liikkeeseen!

Mitä harmia huolimattomasti valitusta nimestä voi olla?

Liian monimutkainen tai vaihtoehtoisesti liian geneerinen nimi voi vaikuttaa yrityksen löydettävyyteen verkosta. Hankaluuksia voi tulla, jos löydettävissä on monta lähes samannimistä yritystä. Tai jos nimen oikeinkirjoitus, esimerkiksi vieraskielisten sanojen takia, on haastavaa suomalaiselle. Monimutkaisen nimen muistaminen voi myös olla asiakkaillesi hankalaa.

Voiko nimeä muuttaa myöhemmin?

Kyllä – muutoksen voi tehdä ilmoittamalla siitä Kaupparekisteriin ja maksamalla käsitelymaksun. Nimen vaihtaminen ei ole hankalaa, eikä edes tavatonta. Monet suuretkin suomalaiset yritykset ovat toimineet joskus aivan eri nimillä kuin nykyään.

Tilanteita, joissa nimeä kannattaa vaihtaa voivat olla esimerkiksi toiminnan merkittävät muutokset. Jos vaihdat kokonaan toimialaa, on nimenvaihto usein tarpeen. Tai jos toiminta laajenee alkuperäisestä uusille urille. Joskus nimen vaihto on jopa välttämätöntä, jos nimeen pitää lisätä yritysmuodon tunnus laajennettaessa esimerkiksi toiminimestä osakeyhtiöksi.

Jos nimeä ei ole välttämätöntä vaihtaa, sitä kannattaa harkita hyvin tarkkaan. Jos olet jo toiminut vaikka muutaman vuoden tietyllä nimellä, on se varmasti jo painunut monen asiakkaan ja potentiaalisen asiakkaan mieleen ja vaarana on, etteivät he enää löydä sinua nimenvaihdon jälkeen. Saatat menettää vähän, tai paljonkin työmahdollisuuksia. Lisäksi nimen vaihtuessa on muistettava päivittää somekanavat, nettisivut, käyntikortit ja markkinointimateriaalit.

Nimen valinta on siis tärkeä päätös ja sitä kannattaa pohtia rauhassa, jotta löytää kerralla sopivan nimen.

PS. Tiesitkö, mistä UKKO on saanut nimensä?

Idea yrityksestä lähti liikkeelle eräänä iltana pubissa… ja nimen uudelle yritykselle päätti lainata yksi pöydän ääressä istuskelevista kaveruksista, Ukko. Näin yksinkertaista voi olla loistavan nimen löytäminen!

Vuosien varrella UKKO-nimi on jäänyt ihmisten mieleen, se kun on lyhyt, ytimekäs ja helppo muistaa. Ukko-sanalla on myös paljon eri merkityksiä ylijumalasta kokeneeseen mieheen. Monimerkityksellisyytensä ansiosta UKKO luo näin jokaisen mielessä erilaisia mielleyhtymiä, ja kuvastaa samalla itsenäisten yrittäjien kirjavaa joukkoa.

UKKO edustaa yritystä, joka käyttää markkinointinimenään eri nimeä, kuin sitä, joka sille on rekisteröity. UKKO.fi on rekisteröity tavaramerkki, jonka ansiosta sillä on tavaramerkin tuoma suoja. UKKO onkin hyvä esimerkki siitä, että voit perustaa yrityksesi ensin toisella nimellä ja pohtia markkinointinimeä vasta myöhemmin – tai suojata haluamasi nimen tavaramerkillä, jos PRH ei hyväksy sitä viralliseksi nimeksi yrityksellesi.

Juttu julkaistu ensi kerran 23.2.2021 ja sitä on päivitetty 18.2.2022 (tarkennukset tavaramerkin ja markkinointinimen käyttöön).

Lue myös

Yrityksen perustaminen vaihe vaiheelta – muista nämä asiat!

Yrityksen graafisen ilmeen luominen – näillä vinkeillä onnistut

Oman työn hinnoittelu – 7 vinkkiä joilla tienaat enemmän

Kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa? – Yrittäjän euro palkansaajaan nähden, eli kuinka paljon yrittäjän tulee ansaita?

Kevytyrittäjyys vai oma yritys?

Kevytyrittäjyys sopii sinulle kun:

  • Toimintasi on sivutoimista tai keikkaluontoista
  • Haluat testata liikeideaasi
  • Et halua miettiä ennakkoveroja, alveja tai muita ilmoituksia
  • Sinulla on keikka, josta haluat rahat nopeasti tilille
  • Haluat säästyä tilitoimiston kuukausimaksuilta
  • Haluat valita perustatko Y-tunnuksen vai et

Yrittäjyys on sinua varten kun:

  • Aiot toimia yrittäjänä päätoimisesti tai säännöllisesti
  • Sinulla on valmis yritysidea
  • Sinulla on paljon hankintoja, joiden arvonlisäverot haluat vähentää
  • Haluat perustaa toiminimen tai osakeyhtiön tai siirtää kirjanpitosi meille
  • Haluat hakea starttirahaa toimintasi alkuun
  • Tarvitset toimintaasi varten oman Y-tunnuksen tai sinulla on jo sellainen
Askarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö >>
Ronja Norja

Ronja on sisällöntuottaja ja toiminimiyrittäjä, joka innostuu someilmiöistä ja muuttuvan työelämän uusista tuulista. Ronja haluaa kirjoituksillaan auttaa taitavia tekijöitä yrittäjyyden alkuun.

Muita artikkeleita aiheesta Liiketoiminnan aloittaminen:

  • Liiketoiminnan aloittaminen Kevytyrittäjyys ja muut yrittäjyyden muodot kiinnostavat yli 50-vuotiaita

    Vaikka paljon puhutaan nuorten yrittäjäinnostuksesta ja startup-yrittäjyydestä, voi yrittäjäksi alkaa myös varttuneemmalla iällä. Kevytyrittäjyys ja yrittäjyyden eri muodot kiinnostavat erityisesti yli 50-vuotiaita vankan kokemuksen omaavia ammattilaisia. UKKO.fi osallistuikin tällä viikolla kahteen eri yli 50-vuotiaille tarkoitettuun tapahtumaan. Uudenmaan TE-toimisto järjesti Helsingin Kampin toimipisteessä Kokemuksella työhön -päivän ja EU-rahoitteinen projekti Keep 50+ puolestaan yrittäjyysaiheisen seminaarin Raisiossa. Molemmat tapahtumat vetivät paikalle yrittäjyyden eri muodoista kiinnostuneita jo työelämää nähneitä…

    Lue lisää
  • Liiketoiminnan aloittaminen "Oma kokemukseni osakeyhtiön perustamisesta – Nyt kerron, miten sinunkin kannattaa edetä"

    Edellisessä kirjoituksessani kerroin, kuinka perustin tapahtuma-alan yrityksen keskellä pahinta koronakriisiä.  Osakeyhtiön perustaminen osoittautui oletettua helpommaksi, aikaa kului vain muutama arkipäivä, kuvailee tapahtuma-alan yrittäjä Nicolas Björk UKKO.fi-blogissaan. Syy, minkä takia päädyimme yhtiökumppaneideni kanssa osakeyhtiöön, oli yritysmuodon selkeä rakenne ja uudistus, jossa luovuttiin aloituspääoman sijoittamisen vaatimuksesta. Periaatteessa osakeyhtiön perustaminen ei edellyttänyt meiltä muuta kuin kirjautumista YTJ-verkkopalveluun ja klikkaamalla ”perusta osakeyhtiö” -painiketta. Ennen…

    Lue lisää
  • Liiketoiminnan aloittaminen Osakeyhtiö: mikä on osakeyhtiö ja milloin perustaa osakeyhtiö?

    Sopivan yritysmuodon valinta on yksi yrittäjän tärkeimmistä päätöksistä. Mutta milloin juuri osakeyhtiö kannattaa perustaa? Kuinka osakeyhtiön perustaminen käy helpoiten? Yritysmuoto määrittää yrittäjän tulevat vastuut ja liiketoimintamahdollisuudet. Esimerkiksi kevytyrittäjyys on sopiva vaihtoehto, jos yrittäjä haluaa päästä nopeasti alkuun ilman suuria vastuita, kun taas toiminimi ja osakeyhtiö antavat paremmat lähtökohdat yrityksen kasvulle. Perinteisesti osakeyhtiö on nähty raskaana yritysmuotona, jolloin osakeyhtiön perustaminen ja…

    Lue lisää