Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Yrittäjät kertovat: Näin pääsin yrittämisen alkuun ensimmäisen vuoden aikana

mona-isotupa-hetkinen-eka-vuosi-yrittajana

Hinnoittelu heti kuntoon, kirjanpitäjä palkkalistoille ja itselle armoa, vaikka virheitä sattuu. Yrittäjyyskoulun haastattelemat kolme yrittäjää kertovat, miten he pääsivät alkuun ensimmäisen yrittäjävuotensa aikana.

Turkulainen Hetkinen-yrityksen perustaja Mona Isotupa, 40, on toiminut yrittäjänä kaksi ja puoli vuotta.

”Ensimmäisenä yrittäjävuonna otin tavoitteeksi tehdä töitä vähintään 7 tuntia päivässä yritykselle. Tämän tärkeän opin oivalsin toimiessani myyntipäällikkönä aikaisemmassani työssä. Huippumyyjät erottautuivat muista myyjistä ainoastaan vain sillä, että he tekivät oikeasti töitä koko työpäivän ajan. Olivat siis ahkeria. Kun on töissä, keskittyy täysillä ja 100% työasioiden hoitamiseen, ei mihinkään epäolennaiseen. Hyvin yksinkertaista”, Isotupa kertoo.

Hetkinen tarjoaa luonnollisia ihonhoito- ja sisustustuotteita, joiden inspiraationa on suomalainen mänty. Kun isotupa lähti yrittäjäksi, hän päätti ahmia kaiken mahdollisen tiedon, mistä koki hyötyvänsä. Hän kävi yrittäjyyskurssin ja alkoi opiskella lisää kosmetiikka-alaa ja biokemiaa. Alku sisälsi aktiivista verkostoitumista ja oman osaamisen aukkojen paikkaamista. Hän sai oivalluksen siitä, että kaikkea ei todellakaan kannata yrittää tehdä itse.

”Se minkä osaat hyvin, tee se. Alusta asti olen ulkoistanut kirjanpidon kirjanpitotoimiston ammattilaiselle, kotisivujen rakennuksen markkinointitoimistolle ja tuotekuvaukset valokuvaajalle. Näin olen voinut itse keskittyä omaan ydinosaamiseen ja täydentää muut työtehtävät tiimin sisällä muulla henkilökunnalla. ”

Haasteita on tuottanut varsinkin rekrytointi, jossa pieneen tiimiin ollaan etsitty monialaista osaajaa siten ettei osaaminen rajoitu vain yhteen osa alueeseen.

”Yrittäjä ei voi välttyä virheiden teolta ja niitä on tullut tehtyä iso kasa. Onnistuvan yrittäjän yksi tärkein luonteenpiirre on rohkeus, ja virheiden tekemisen pelko vie rohkeuden pois. Älä siis pelkää epäonnistua”, hän opastaa.

Isotupa kertoo, että ensimmäisen vuoden yrittäjyysaikana tuli koettua muutama jälleenmyyjän konkurssi, jolloin myyntitulojakin jäi saamatta.

”Tästä oppineena meillä on muutettu maksuehdot lyhyemmiksi. Myös olemme pistokokein alkaneet tarkistaa uusien kumppaneidemme luottotietoja ennen asiakkuuden avaamista ja tuotteiden lähetystä, jos pienintäkään epäilystä on.”

Isotupa muistuttaa, että yrittäjä harvemmin ensimmäisen vuoden jälkeen voi vielä jäädä nauttimaan saavutuksistaan. Tärkeintä on kehittyä yrittäjänä jatkuvasti. Omaa toimintaa on vietävä eteenpäin.

”Usko omaan työhön ja tekemiseen. Kuuntele asiakkaita. Älä yritä tehdä kaikkea yksin. Ole aito, nopea ja tee omaa juttua. Älä matki ketään.”

Isotupa kertoo unelmoineensa yrittäjyydestä koko elämänsä ajan. Jo kaksikymppisenä hän ideoi erilaisia yritysideoita ja huomasi, että melkein identtisiä omassakin mielessä olleita yrityksiä tupsahteli markkinoille.

"Voitin arvostetun ja kansainvälisen FDS-muotoilukilpailun 2017 kehittämälläni mäntyhuulivoiteella, joka oli innovatiivisesti pakattu männystä tehtyyn puupakkaukseen. Tiesin kilpailuvoiton myötä, että tuoteidea on hyvä ja siihen uskoo itseni lisäksi moni muu. Kehitin voittajatuotteen ympärille kokonaisen tuotesarjan ja perustin yrityksen.”

”Päätin, että tämän yritysidean vien loppuun asti minä, eikä ketään toinen. Nyt saan elää omaa unelmaani.”

Pekka Freese ja yrittäjän ensimmäinen vuosi.

Psykologi ja työelämän metataitojen valmentaja Pekka Freese, 26, nauttii yrittäjyydestä.

Myynnistä tuli tiistain rutiini

Psykologi ja työelämän metataitojen valmentaja Pekka Freese, 26, muistelee, miten sai yrittäjyytensä alussa heti hyvän startin, kun korkean profiilin hotelli- ja majoitusasiakas lähti hänen asiakkaakseen. Yksi tunnin mittainen valmennus oli jo sovittuna, mutta sitten iski korona ja yhteistyö peruuntui. Freeseä harmitti, sillä asiakas olisi ollut erityisen tärkeä referenssi-arvonsa tähden.

”Yllättäen heillä ei ollutkaan enää varaa mihinkään ja sitten olinkin aivan uudenlaisessa tilanteessa. Usko lähti vähäksi aikaa. Hyvää oli kuitenkin se, että en ollut ehtinyt rakentaa toimintamalleja live-tilanteisiin, vaan lähdin sen jälkeen tekemään vain kaiken suoraan etänä.”

Helsinkiläinen Freese auttaa työkseen ihmistyön ammattilaisia, kuten johtajia, lääkäreitä ja asiakaspalvelijoita.

”Valmennan nimenomaan taitoja eli tunne-, vuorovaikutus- ja tietotyötaitoja, eli esimerkiksi puhun aktiivisesta kuuntelemisesta, psykologisesta turvallisuudesta, empatiasta ja kognitiivisesta ergonomiasta.”

Ensimmäisestä yrittäjävuodesta Freese kertoo, että hänen täytyi myös opetella puhumaan ”asiakkaan kieltä”.

”Sen sijaan, että puhuisin itsestäni, vuorovaikutustaidoista tai kuuntelusta, puhun asiakkaiden kanssa siitä, mitä niillä saavutetaan: eli esimerkiksi vahvempaa sisäistä luottamusta ja avoimuutta, asiakkaan kokemaa tunnesidettä ja lojaaliutta tai parempaa palautumista työpäivän aikana. Asiakasta kiinnostaa ensimmäisenä tavoite ja sen saavuttaminen, ei niinkään se miten sinne päästään tai kuka minä olen.”

Viidessä kuukaudessa Freese sai päätökseen ensimmäisen asiakaskeissinsä ja kahdeksan kuukauden kuluttua lähti ensimmäinen lasku. Yksi tärkeimmistä oivalluksista ensimmäisenä vuonna oli myynnin aikatauluttaminen osaksi arkea. Tämä siivitti yrittämistä eteenpäin.

”Myynti vei paljon enemmän aikaa kuin olin kuvitellut, joten olen tehnyt siitä rutiinin. Nyt teen myyntiä aina tiistaiaamuisin.”

Freese kuvailee myös piinallisia hetkiään, kun hän yritti päätä vauhtiin kylmäsoitoissa, joihin ei ollut aluksi tottunut ollenkaan.

”Makasin olohuoneen lattialla tuijotellen kattoon ja mietin, miksi tämä tuntuu niin kauhistuttavalle.”

Ensimmäisenä yrittäjävuonna Freese sanoo oppineensa paljon itsestään. Hän oli aina kuvitellut hakeutuvansa co-working-tiloihin yrittäjäyhteisöjen ympäröimäksi, mutta sitten hän huomasikin viihtyvänsä kotona omassa rauhassaan. Yrittäjyys on sisältänyt paljon yllätyksiä, joista positiivisin on ollut se, että 15-20 tuntia töitä viikossa on riittänyt hyvin.

”Yllättävää on ollut se, kuinka vähän töitä on tarvinnut tuntimääräisesti tehdä. Sen ajan mitä töitä teen, fokusoidun ja teen hyvin sekä keskittyneesti. Teen myös neljän päivän työviikkoa ja yllättävää oli myös se, miten hyvin asiakkaat ymmärsivät tämän.

Elina Hautala opastaa hevosta maasta käsin.

Elina Hautala nauttii työstään hevosten kanssa. Kuvaaja: Tarja Kivirinta

Kirjanpito veikin liikaa aikaa

”Kannattaa tarkastella oikeasti, mitä menoja ja kuluja yrityksellä on ja kuinka paljon itselleen pystyy sen jälkeen nostamaan palkkaa. Tässä tuli oppia kantapään kautta”, naurahtaa kokkolalainen hevosenkengittäjä ja hevoskouluttaja Elina Hautala, 24, puhelimessa.

Hinnoittelun korjausliikkeen lisäksi yrittäjyyttä vauhditti ensimmäisenä vuonna toinen oivallus, kun toiminimen perustanut Hautala päätti ulkoistaa kirjanpitonsa.

”Yllätyin suuresti, miten paljon paperitöihin menee aikaa. Olen koulussa hevostalouden perustutkinnon yhteydessä opiskellut liiketaloutta ja kirjanpitoa, ja ajattelin ensin osaavani ja hoitavani homman itse. Sitten totesin, että aikaa kirjanpitoon menee liikaa, joten otin avukseni ulkopuolisen kirjanpitäjän.”

Hautala on nuori nainen miesvaltaisella alalla, joka on fyysisesti hyvin raskas. Hän oppi nopeasti, mikä merkitys kehonhuollolla on hänen työssään.

”Olen kollegoissa nähnyt, miten kroppa pettää. En halua polttaa itseäni loppuun, vaikka työ on todella mukavaa. On täytynyt opetella sanomaan ei.”

Nuori nainen pääsi kiinni yrittäjyyden alkuun jo lukiossa, jossa hän kävi yrittäjyyteen liittyviä kursseja. Ennen toiminimen perustamista hän alusti yrittäjyyttä vielä UKKO.fi:n kevytyrittäjänä palkkatöiden ohessa puolentoista vuoden ajan tienaten noin muutamia satasia kuukausittain.

Kevytyrittäjänä hän kuvailee kokeilleensa kepillä jäätä. Samaan aikaan hän hankki netistä kaiken mahdollisen tiedon yrittäjyydestä, kun toiminimen perustaminen alkoi tulla ajankohtaiseksi.

”Sellaisen vinkin antaisin muille alkuvaiheessa oleville yrittäjille, että lähtekää vaan rohkeasti ensimmäisenä vuotena tekemään, älkääkä pelätkö virheiden tekemistä. Maailma ei siihen kaadu, vaikka työssä tekisi isommankin virheen, sillä aina tilanteista selvitään. Ottakaa riskejä.”

Lue myös

Yrityksen perustaminen vaihe vaiheelta – muista nämä asiat!

Yrityksen nimi – millainen on hyvä nimi? Vinkit nimen valintaan

Näin aloittava yrittäjä löytää ensimmäiset asiakkaansa

Sata yrittäjää ei voi olla väärässä: Parasta yrittäjyydessä on vapaus, parempi motivaatio ja rakkaus omaan työhön

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään, Y-tunnuksella tai ilman. Rekisteröityminen 0 €, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö
Jenna Heino

Jenna kirjoittaa runsaasti sekä työkseen että huvikseen. Vapaa-ajallaan hän ideoi käsikirjoituksia, juo liikaa kahvia ja nauttii mökkeilystä. Jenna päätoimittaa Yrittäjyyskoulua.

Muita artikkeleita aiheesta Liiketoiminnan aloittaminen:

  • Liiketoiminnan aloittaminen Mitä yrityksen perustaminen maksaa?

    Yrityksen perustaminen pitää sisällään yritysmuodon valinnan ja yrityksen perustamista harkitseva vertailee usein aivan ensimmäiseksi eri toimintamuotojen kustannuksia. Tässä artikkelissa kerromme mitkä ovat perustamiskulut eri yritysmuodoissa ja mitä muita maksuja täytyy huomioida. Moni yrittäjyyttä harkitseva usein pohtii ihan ensimmäisenä, että kuinka suuret yrityksen perustamiskustannukset ovat. Nämä kustannukset kuitenkin riippuvat täysin siitä, millaisen yritysmuodon valitsee sekä mitä yritys tulee tekemään. Suosituimmat yritysmuodot…

    Lue lisää
  • Liiketoiminnan aloittaminen Pienyrittäjän ja oman yrityksen budjetointi

    Monesti pienyrittäjät tuntuvat ajattelevan, että budjetin tekeminen on hankalaa eikä sen laatiminen kannata. Pienyrittäjän budjetointi Jättämällä budjetin tekemisen väliin on suuri riski siihen, että yrittäjä tuhlaa aikaansa ja rahojaan taloudellisesti tuottamattomaan toimintaan. Hyvin suunnitellulla toiminnalla yrittäjä taas voi saada parempaa tuottoa yritystoimintaan käyttämälleen ajalle ja vaivalle. Budjetoinnin ei tarvitse viedä tuhottoman paljoa aikaa, jos malttaa hieman lukea vinkkejä sen tekemiseksi.…

    Lue lisää
  • Liiketoiminnan aloittaminen Uusyrityskeskukset – Apua oman yrityksen perustamiseen

    Uusyrityskeskukset ovat paikallisia toimijoita, jotka auttavat monissa oman yrityksen perustamiseen liittyvissä kysymyksissä ja ongelmissa. Uusyrityskeskukset tarjoavat sekä neuvontaa, että asiantuntijayritysten apua. UKKO.fi on monien uusyritysten kumppani, ja tarjoamme palveluja sekä kevytyrittäjille että toiminimiyrittäjille. Millaisia nämä kaksi yritysmuotoa sitten pääpiirteittäin ovat? Kevytyrittäjyys on erinomainen vaihtoehto yrityksen perustamiselle silloin, kun varsinaisen yritystoiminnan alottaminen ei tunnu vielä kannattavalta. Kevytyrittäjä toimii hyvin samaan tapaan…

    Lue lisää