Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Sampo on kevytyrittäjänä toimiva sähkömies – “työssä voi kehittyä jatkuvasti”

sahkomies-sampo

Kuka olet?

Olen Sampo, luotettava, sosiaalinen ja iloinen sähkömies Lapista. Muutin Etelä-Suomeen työn perässä noin seitsemän vuotta sitten.

Mitä teet?

Olen sähköasentaja eli teen isoja ja pieniä sähkötöitä yrityksille aliurakointina. Lisäksi teen jonkin verran töitä myös yksityisellä puolella. Kohteena voi olla esimerkiksi keittiöt, liikehuoneistot, asunnot, kylpyhuoneet tai vaikka kokonaiset omakotitalot.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Halusin kokeilla kevytyrittäjyyttä ennen oman yrityksen perustamista. Uskon, että näin saan aluksi rauhassa miettiä oman yrityksen perustamiseen liittyviä asioita ilman paineita. Myös riskit kokeilla omaa toimintaa ovat näin alkuun pienemmät.

Kevytyrittäjyydestä on ollut myös apua omien töiden suunnittelun suhteen. Päivät ja työkeikat voi suunnitella omien menojen mukaan.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Työpäiväni vaihtelevat paljon työmaan mukaan. Toisinaan päivä voi olla perinteinen, esimerkiksi kello seitsemästä kolmeen. Välillä päivät voivat kuitenkin venähtää pidemmiksi, jolloin työmaalla kuluu parhaimmillaan jopa 15 tuntia.

Toisinaan samassa kohteessa menee viikko tai kaksi, kun taas joskus jo yhteen päivään saattaa sisältyä 5–10 eri kohdettakin.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Kaikkein hienointa on, että nautin työstäni päivittäin – saan tehdä juuri sitä mitä haluankin tehdä. Lisäksi on hienoa, että työssäni voi kehittyä jatkuvasti.

En koskaan aamulla tiedä mitä päivä tulee pitämään sisällään, sillä kaikki työt ja asiakkaat ovat erilaisia. Se pitää sähköalalla intoa yllä.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Omia sähköalan tietoja ja taitoja on tärkeää päivittää koko ajan. Suunnitelmissani on perustaa tulevaisuudessa vielä oma yritys, joten haluan koko ajan kehittyä ja päivittää tietoja myös kaikessa yrittämiseen liittyvässä.

Tähän kevytyrittäjyys tuo hyvää pohjaa ja kynnys oman yrityksen perustamiseen laskee, kun saa vähän esimakua kevytyrittäjyyden kautta.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Tekevälle löytyy aina töitä!

Haluatko sinä viikon kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin kevytyrittäjiä. Jos haluat kertoa oman tarinasi, täytä seuraava lomake: Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

Kirjoittaja: Saara Teirivaara

Saara tuottaa sanoja, kuvia ja tarpeen tullen melkeinpä mitä tahansa muuta jota markkinoinnin maailmassa saattaa tarvita. Erityisen lähellä tämän some-Picasson sydäntä ovat Instagram, lämmin sää, valkoiset tennarit ja kaikki visuaaliset asiat.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Annina kipuili yrityksensä keulakuvana olemista, mutta sitten uskaltamisesta seurasi tuhansien kiitosten vyöry

    Menestynyt nurmijärveläinen kynttiläyrittäjä Annina Rosenström piiloutui vuosien ajan tuotteidensa taakse, kunnes hän päätti ettei anna pelon sanella tekemisiään. Matka tähän pisteeseen oli pitkä. Annina Rosenström, 37, painoi nappulaa ja julkaisi kuvan itsestään Candle Light Story -yrityksensä Instagram-tilille. Kuvassa Rosenström kävelee hymyillen puhtaiden hankien reunustamaa kävelytietä ja pitelee tunikansa reunoista kiinni. Vaaleilla kutreilla istuu näyttävä kukkaseppele, valkoisia kerberoita ja vaaleanpunaisia ruusuja.…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Kuukauden yrittäjä Anni Peltola solmii uniikkeja seinävaatteita

    Kesäkuun kuukauden yrittäjämme on Anni Peltola, helsinkiläinen tekstiilitaiteilija ja entinen toimintaterapeutti. Yritykseni Mimii Creativen missio on jakaa kiireiseen urbaaniin arkeen hyvinvointia käsitöiden ja taiteen keinoin. Solmin tilauksesta uniikkeja seinävaatteita, ohjaan tekstiilitaidekursseja sekä suunnittelen valmiita materiaalipaketteja ja verkkokursseja. Miten päädyit yrittäjäksi? Työskentelin nuorten parissa sosiaalialalla ja haaveilin salaa luovan alan yrittäjyydestä vuosia. Luin paljon aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, mutta vanhat uskomukset taidealoilla…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Sveitsistä Suomeen ja palkkatyöstä kevytyrittäjyyteen – Julienin tarina

    Kuka olet? Hei, olen Julien, 37-vuotias graafinen suunnittelija Keravalta. Muutin Sveitsistä Suomeen noin 12 vuotta sitten. Entisten työnantajien kautta olen tehnyt töitä suurimmalle osalle Suomen isoimmista yrityksistä ja freelancerina mm. Otavalle, KONEelle, Pentagon Designille ja Qreformille. Teen edelleen satunnaisesti töitä myös sveitsiläisten yritysten ja pienorganisaatioiden kanssa. Mitä teet? Minulla on laaja osaaminen graafisen suunnittelun alalla; pystyn toteuttamaan laadukkaasti kaikkea brändeistä…

    Lue lisää