Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Rakennusalan parhaat työt – Mistä saa eniten palkkaa?

parhaat-raksatyot-palkka

Listasimme rakennusalan palkat – Katso paljonko tienaa kirvesmies, rakennusmies, laatoittaja ja moni muu ammattilainen!

Rakennusmiehen palkka

Rakennusmies on työmaan yleismies Jantunen. Hän ei välttämättä ole minkään erityisen osa-alueen ekspertti, mutta pystyy toimimaan hyvin monenlaisissa työtehtävissä. Rakennusmies on yksi yleisimmistä ammattinimikkeistä, ja heitä tapaakin jokaisella työmaalla.

Palkkaus on yleensä TES:in mukainen, mutta tietysti työnantajakohtaisia eroja voi olla. Rakennusmiehen keskipalkka on 2400 € kuukaudessa ja tähän vaikuttavat niin työntekijän työkokemus kuin toimialakin. Aloituspalkka on kuitenkin vajaat 2000 €.

Myös maantieteellisellä sijainnilla voi olla vaikutusta palkkaan. Esimerkiksi Etelä-Suomessa palkat voivat olla hieman korkeampia kuin pohjoisessa, mutta tässäkin esiintyy eroja. Useamman vuoden työkokemuksen jälkeen rakennusmiehen palkka voi nousta lähelle 3000 €. Myös mahdolliset ilta-, yö- ja viikonloppulisät ovat yleensä melko hyvät rakennusmiehellä.

Rakennusmieheksi voi kouluttautua ammattikoulussa rakennusalan perustutkinnolla ja se onkin hyvä alkutaipale vaikkapa rakennusmestarin koulutusta varten. Tätä varten tulee suorittaa ammattikorkeakoulututkinto ja palkkauskin on heti sen jälkeen paljon suurempi. Moni rakennusmies tulee myös töihin työmaalle oppisopimuksen kautta, jolloin koulutus työtehtäviin tapahtuu töiden lomassa.

Sähköasentajan palkka

Sähköasentajia tarvitaan nykyisin paljon eri työmailla. Nykyajan rakennuksissa on paljon erilaisia sähköjärjestelmiä, joten niiden erityisasiantuntijoita tarvitaan aina. Sähköasentajillakin on oma työehtosopimuksensa, jossa määritellään tehtävän mukainen palkka. Sähköasentajan keskipalkka on noin 2800 € kuukaudessa, ja tässäkin esiintyy vaihtelua kokemuksen ja alueen mukaan.

Aloituspalkka on noin 2300 €, mutta monen vuoden työkokemuksen jälkeen palkkaus voi nousta hyvinkin yli 3000 €. Joku työnantaja saattaa myös houkutella työntekijöitä tarjoamalla hieman parempaa palkkaa, kuin muut saman alan toimijat. Sähköasentajien palkkauksessa esiintyy myös alueellisia eroja ja eroja voi syntyä myös sesonkien mukaan. Kesällä saatetaan aloittaa monia eri rakennustyömaita, jolloin työntekijöitä tarvitaan nopeasti ja paljon, kun taas talvella voi olla hiljaisempaa ja monet sähköasentajat ovat ilman työmaata välillä pitkiäkin pätkiä. Sähköasentajaksi voi kouluttautua ammattikoulussa ja siitä voi jatkaa aina sähköinsinööriksi ammattikorkeakouluun saakka.

Kirvesmiehen palkka

Kirvesmies kykenee myös monenlaisiin työtehtäviin. Kirvesmies työstää monesti rakennuksen sisätiloja, jos täytyy pystyttää vaikkapa väliseiniä tai asentaa keittiökalusteita ja kaappeja. Kirvesmies on keskittynyt puurakentamiseen ja kirvesmiehen keskipalkka on noin 2900 € kuukaudessa, mutta aloituspalkka on vain vajaa 2000 €.

Tämänkin ammatin palkkaukseen sovelletaan yleensä TES:iä, jolloin palkkaus on kaikilla kirvesmiehillä sama. Kuitenkin löytyy eroja työnantajien välillä. Lisäksi tietysti palkkaukseen vaikuttavat viikonloppu-, yö- ja iltalisät sekä mahdollinen työkokemus vuosina, jolloin palkka on suurempi. Kirvesmiehen työ voi olla melko kuluttavaa ja raskasta ja siksipä jotkut kirvesmiehet lähtevätkin vanhemmalla iällä jatkokoulutukseen ja opiskelevat esimerkiksi rakennusinsinööriksi. Tällöin voi keskittyä suurempiin kokonaisuuksiin ja muiden opastamiseen, jättäen fyysisesti vaativat työtehtävät nuoremmille.

Rakennusinsinöörin palkka

Rakennusinsinööri vastaa monesti työmaan ja rakennusten suunnittelusta sekä piirustuksista. Hän voi myös valvoa työmaata, että kaikki sujuu niin kuin on suunniteltu. Tämä ei ole fyysisesti niin kuormittavaa työtä kuin vaikkapa kirvesmiehen työt.

Rakennusinsinööriksi voi valmistua ammattikorkeakoulusta ja keskipalkka on noin 3300 € kuukaudessa. Tässä on kuitenkin selvästi enemmän hajontaa kuin vaikkapa muurarin palkassa. Vaikka keskipalkka on suunnilleen sama, voi rakennusmestarin palkka olla monen vuoden työkokemuksen jälkeen jopa helposti yli 5000 € kuukaudessa. Ammattikorkeakoulu kestää kuitenkin yleensä pidempään kuin ammattikoulu ja myös työtehtävät ovat vaativampia. Siinä missä ammattikoulupohjaiset työt keskittyvät itse fyysiseen suorittamiseen, niin insinöörin työssä keskitytään enemmän suunnitteluun ja valvontaan.

LVI-asentajan palkka

LVI-asentaja asentaa ja huoltaa nimensä mukaisesti lämpö-, vesi ja ilmastointijärjestelmiä. Nämä ovat hyvin tärkeitä kokonaisuuksia jokaisessa rakennuksessa. LVI-asentajan aloituspalkka on vähän yli 2000 € ja keskipalkka noin 2900 € kuukaudessa.

Myös tähän ammattiin voi valmistua ammattikoulusta ja palkkaukseen vaikuttavat työkokemus vuosina sekä alueelliset erot. Rakennusala elää monesti kausittain ja kiivaalla rakennuskaudella töitä voi olla tarjolla niin paljon kuin työntekijä jaksaa tehdä. Sitten tulee taas hiljaisempia kausia, jolloin töitä ei olekaan koko ajan tarjolla ja joudutaan olemaan välillä jopa työttömänä.

Työntekijällä on myös mahdollisuus kouluttautua LVI-insinööriksi, mikäli hänellä riittää halua opiskeluun. Tällöin työtehtävät muuttuvat enemmän suunnittelu- ja valvontatyöhön, jonkun muun suorittaessa varsinaiset asentajan työtehtävät. Insinööriksi valmistutaan aina ammattikorkeakoulusta, joten palkkauskin on sitten suurempi.

Monilla paikkakunnilla, joilla on ammattikoulu, voi olla ylitarjontaa vaikkapa juuri LVI-asentajista. Tämä johtuu siitä että moni valmistuu oppilaitoksesta ja yrittää saada töitä samalta paikkakunnalta. Tällöin kysyntä ja tarjonta eivät välttämättä kohtaa ja työnantajat voivat maksaa pienempiä palkkoja työntekijöille, koska tulijoita on enemmän kuin työpaikkoja.

Laatoittajan palkka

Laatoittaja on myös hyvin tärkeä ammattinimike rakennustyömaalla. Laatoittaja pinnoittaa lattioita, seiniä sekä muita pintoja. Tyypillisiä kohteita ovat esimerkiksi kylpyhuoneet, keittiöt, kodinhoitohuoneet tai vaikkapa uimahallit. Laatoittajan työ vaatii tarkkaa silmää ja kättä koska työn jälki jää yleensä aina näkyviin.

Laatoittajaksi voi valmistua myös ammattikoulusta ja se vastaa koulutustasoltaan esimerkiksi kirvesmiestä. Laatoittajalle maksetaan kuitenkin hieman korkeampaa palkkaa, johtuen työn vaativuudesta. Ihan jokainen ei pysty tekemään laatoittajan töitä ja kokemus onkin avainasemassa tässä työtehtävässä.

Laatoittajan keskipalkka on vähän yli 3000 € kuukaudessa ja työkokemus voi nostaa palkan selvästi korkeammaksi. Laatoittajat ovat arvostettuja rakennustyömailla ja heidän kättensä jälkiä ihastellaan. Laatoittajana työskennellessä pääsee käsiksi hyviin kuukausituloihin suhteellisen lyhyellä opiskelulla. Työ on kuitenkin vaativaa, eivätkä kaikki siihen pysty. Mikäli sinulla on lahjoja ja tarkka käsi, voi laatoittajan työ olla hyvä valinta. Usein miinuspuolina ovat kuitenkin ergonomisesti huonot työasennot, varsinkin lattioita laatoitettaessa.

Torninosturin kuljettajan palkka

Torninosturin kuljettajan ammatti on varmasti yksi haastavimmista työtehtävistä suurilla rakennustyömailla. Tässä hommassa ei sovi käsien hikoilla eikä täristä. Nosturinkuljettajaksi voi opiskella ammattikoulussa rakennusalan perustutkinnossa. Myös oppisopimus on hyvä vaihtoehto.

Työ on kuitenkin todella vaativaa ja kuormittavaa sekä henkisesti että fyysisesti. Työntekijä istuu yksin korkeassa nosturikopissa koko päivän ja parhaimmillaan liikuttelee monta tuhatta kiloa painavia tavaroita tai elementtejä ympäri rakennustyömaata. Työmailla on monesti paljon meneillään ja siksi nosturinkuljettajan pitää olla äärimmäisen tarkka siitä mitä hän tekee ja että hän toimittaa tavarat juuri haluttuun paikkaan.

Ihmishenget ovat aina uhattuna jos monta tuhatta kiloa metallia päätyy väärään paikkaan tai suuret elementit törmäävät työmaalla työskenteleviin rakennusmiehiin. Nosturinkuljettajan keskipalkka on jopa 3700 € kuukaudessa, johtuen työn vaativuudesta ja kuormituksesta. Kokenut nosturinkuljettaja voi yltää vielä tätäkin korkeampiin kuukausiansioihin.

Täytyy kuitenkin muistaa, että tähän työhön eivät todellakaan sovellu kaikki. Nosturin koppi voi olla monen kymmenen metrin korkeudessa, joten kuljettajalla ei saa olla korkean paikan kammoa. Hänen pitää myös kiivetä koppiin kapeita tikapuita pitkin, joten hermot on oltava terästä. Monet työnantajat maksavatkin hyvää palkkaa hyville kuljettajille, koska uuden kouluttaminen on aina haastavaa ja pitkäkestoista.

Muurarin palkka

Muurari tienaa ihan hyvin, verrattuna vaikkapa sähkö- tai LVI-asentajiin. Keskipalkka on noin 3300€ kuukaudessa ja kokenut muurari voi tienata paljonkin enemmän. Muurari on vastuussa muurauksesta, jos rakennuksen julkisivu tehdään tiilistä tai sisätiloihin tarvitaan tiilirakennelmia. Esimerkkejä ovat vaikkapa leivinuuni tai takka, tai kokonainen seinä. Ilta-, yö- ja viikonloppulisät nostavat muurarin palkkaa melko paljon, jos hän työskentelee näinä aikoina.

Lue myös

Rakennusalan yrittäjäksi – Mitä kannattaa ottaa huomioon?

Rakennusmestari Eero Mononen, 72, löysi kevytyrittäjyydestä toimivan ratkaisun – ”hyvän rakentamisen tavoite on yhteinen”

Rakennusala ja kevytyrittäjyys

Lisäduuni on helpointa kevytyrittäjänä

Kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa? – Yrittäjän euro palkansaajaan nähden, eli kuinka paljon yrittäjän tulee ansaita?

Luvanvaraiset toimialat

Olli Kopakkala

Olli on toiminut tulospohjaisen markkinoinnin parissa lähes kymmenen vuotta. Hän rakastaa rugbyä, ja huonoa huumoria. Olli on ollut mukana perustamassa UKKO.fi:tä vuonna 2012.

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Miksi pääsen haastatteluun, mutta en saa töitä?

    Haastatteluun pääseminen on jo iso askel. Se kertoo siitä, että ainakin paperilla sinulla on jotain sellaista tarjottavaa yritykselle, mikä kiinnitti heidän huomionsa. Se, että pääset haastatteluun, mutta et saa paikkaa ei tarkoita sitä, että sinussa olisi jotain pahasti vialla. Useimmiten tämä johtuu siitä, että joku muu oli vain sopivampi kyseiseen paikkaan. On kuitenkin joitain seikkoja, joihin kannattaa kiinnittää huomiota työhaastattelussa. Nämä…

    Lue lisää
  • Työelämä Miten valmistautua haastatteluun

    Työhaastatteluun ei voi koskaan valmistautua liian hyvin. Kukaan ei valita jos olet viisi minuuttia etuajassa odottelemassa. Kukaan ei valita, jos sinulla on liian monta todistusta mukana. Tässä artikkelissa henkilöstökonsultti Nelli-Maria Sarasmaa kertoo mitä asioita tulisi ottaa huomioon ennen työhaastatteluun saapumista: Hakemuksia, hakemuksia ja lisää hakemuksia! Vihdoin sinulle soitetaan ”Hei olit hakenut nönnönnöö -paikkaa ja haluaisin kutsua sinut haastatteluun.” Jes! No…

    Lue lisää
  • Työelämä Blogin kirjoittaminen – 11 helppoa vinkkiä joilla pääset alkuun

    Miten kirjoitetaan erinomaista blogia? Ja miksi blogipostauksia kannattaa ylipäänsä kirjoittaa? Blogit voivat tuoda osaamisesi helposti ihmisten tietoisuuteen. Ihmiset ovat luonnostaan uteliaita ja jos annat lukijoilla jotain, mikä heitä kiinnostaa, voit saavuttaa paljon näkyvyyttä. Ihmiset myös haluavat nähdä, mitä muiden työntekoon kuuluu. Jaamme tässä kirjoituksessa konkreettisia vinkkejä paremman blogin kirjoittamiseen. Jos haluat tietää miten blogiyhteistyöt voi laskuttaa helposti omaa yritystä, tutustu…

    Lue lisää