Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Yrittäjätarina: Digitaalista markkinointia ja palvelumuotoilua

jannegylling-moretag-1

Ajatus yrittäjyydestä on ollut aina olemassa. Työllistin itseni opiskeluaikoina, kun olin mukana paikallisen yrityskeskuksen pystyttämisessä. Toiminimi tuntui siinä hetkessä, kun elettiin vuotta 1997, jotenkin kätevältä ja koko ammattikorkeakoulun ajan toiminimi pysyi rinnalla. Intin jälkeen tuli siirtyminen työelämään ja palkkatöihin, mutta ajatus yrittäjyydestä ei koskaan sammunut.

Reilun viidentoista vuoden jälkeen kipinä syttyi jälleen. Irtisanoin itseni silloisesta työpaikasta ja ajattelin, että perustan oman yrityksen nyt. Mutta tuo haave jäi jälleen odottamaan muutamaksi vuodeksi, kun sainkin uuden työtarjouksen josta en voinut kieltäytyä.

Mitenköhän saisi helposti nämä projektit laskutettua?

Ehdin kuitenkin jo sopia tuossa hetkessä muutamien asiakkaiden kanssa, että autan heitä heidän markkinoinnissa ja visuaalisessa suunnittelussa, joten joku sopiva ratkaisu tuli löytää laskuttamiseen. Hyödynsin UKKO.fi-palvelua lähes kolme vuotta, kunnes siirryin täyspäiväiseksi yrittäjäksi ja perustin osakeyhtiön.

Tuo yhteinen aika UKKO.fi-palvelun kanssa oli todella helppoa. Laskuttaminen on vaivatonta ja laskutuksen seuraaminen oli kaikkiaan vaivatonta. Kirjautumalla hallintapaneeliin pystyin seuraamaan maksettujen ja maksamattomien laskujen tilaa ja näin selkeästi jokaisen lähtevän laskun osalta, että paljonko siitä jää käteen verojen jälkeen.

Yrittäjyyden alkutaipaleella edelleen

Olemme tällä hetkellä kolmen hengen mainostoimisto ja jos vertaan sitä määrää, jonka joudun tekemään paperitöitä kuukausittain, siihen miten helppoa kevytyrittäjyys oli aikanaan, voin vain haikein mielin muistella mennyttä aikaa.

Kevytyrittäjyys loi itselleni sen pohjan, jonka avulla oli helppo siirtyä täyspäiväiseksi yrittäjäksi. Olen melko varma, että ilman tuota kolmen vuoden siirtymäaikaa, päätös olisi ollut varmasti vaikeampi, mutta tietyllä tavalla tämä ”yrittäjyyden testaaminen” UKKO.fi:n avulla auttoi matkalla.

Nyt, noin kahden vuoden jälkeen siitä kun osakeyhtiö perustettiin, tuntuu että valinta on ollut oikea. Saamme tehdä upeiden asiakkaiden kanssa mielenkiintoisia hankkeita, joilla on aitoa merkitystä.

Viiden tähden asiakaskokemus

Samalla otsikolla kirjoitettu kirjamme julkaistiin vuonna 2017. Sen pohjalta on tullut kierrettyä monenlaisissa organisaatioissa ja olen päässyt tutustumaan niin asiakaskokemuksen kuin käyttökokemuksen kannalta kaikenlaisiin palveluihin.

Omat muistoni UKKO.fi-ajasta ovat positiivisia ja muistan, että palvelua oli miellyttävä käyttää. Asiakaspalvelun kanssa viestittely sujui vaivattomasti ja uuden verokortinkin toimittaminen oli suorastaan lasten leikkiä.

Moretag Oy kiittää olemassaolostaan UKKO.fi:tä

Haluaisin rohkaista jokaista yrittäjyyttä miettivää ainakin kokeilemaan kevytyrittäjyyden kautta, että mitä se yrittäminen voisi antaa. Vapaus, mahdollisuudet ja oman itsensä toteuttaminen ovat ainakin itselläni niitä asioita, joista olen näiden kahden vuoden aikana saanut nauttia. Ja toki yrittäjyys antaa myös työntekijälle uudenlaista perspektiiviä suhtautua oman työnantajansa arkeen.

Unohdamme liian usein kiittää niitä, joiden ansiosta olemme juuri tässä. Kiitos UKKO.fi, kun olette mahdollistaneet meidän yrityksemme syntymisen.

Jannen yrityksen Moretagin verkkosivuille pääset täältä. Janneen pääset tutustumaan hänen omilla verkkosivuillaan sekä esimerkiksi Twitterissä ja Linkedinissä. Jannen töihin puolestaan voi tutustua täällä.

Haluatko sinäkin kertoa oman yrittäjatarinasi?

Yrittäjätarina on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen ammattilaisia, jotka ovat päätyneet yrittäjiksi kevytyrittäjyyden kautta. Me haluaisimme kuulla, miten sinusta tuli yrittäjä!

Ota yhteyttä markkinointi@ukko.fi, niin pääset kertomaan oman tarinasi.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Selostaja, juontaja ja ääninäyttelijä Thomas rakastaa viihdyttämistä

    Kuka olet? Olen Thomas Tontchev, 29-vuotias itseoppinut selostaja/mediapersoona Helsingistä, opiskelen yliopistolla tietojenkäsittelytiedettä ja olen erityisen ulospäinsuuntautunut henkilö. Mitä teet? Selostan suomeksi ja englanniksi vaihtoehtourheilulajeja, kuten elektronista urheilua ja pyötälätkää. Tämän lisäksi toimin myös haastattelijana ja lavaisäntänä/seremoniamestarina tapahtumissa, joissa tälle on erikseen tarve. Näiden lisäksi toimin myös ääninäyttelijänä sekä radio-/mainosäänenä projekteissa, joihin saan tungettua itseni mukaan. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Kiinnostus elektroniseen urheiluun alkoi viisi…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Miska Karhu muuttaa maailmaa runo kerrallaan

    Kuka olet? Olen Miska Karhu, kirjoittaja, runoilija, opiskelija, taiteilija ja aktivisti. Päätoimisesti opiskelen uskontotiedettä yliopistossa, ja opiskelualani vaikuttaa myös taiteeseeni. Sen lisäksi toimin vapaaehtoisena mm. Setalla – ihmisoikeudet ovatkin kulkeutuneet myös taiteeseeni, enkä pelkää olla kantaaottava. En halua tehdä töitä pimeästi, mutta toisaalta en koe olevani valmis perustamaan itse kokonaista yritystä – kevytyrittäjyys oli tarttunut sanavarastooni, ja rupesin googlailemaan. Mitä…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Merenneito ja työmaailman ikiliikkuja Anni Perttula

    Kuka olet? Olen 25-vuotias eteläkarjalainen nainen, myymäläpäällikkö, uimaohjaaja, sihteeri ja viihdetaiteilija, sellainen työmaailman ikiliikkuja. Olen myös Suomen ensimmäinen ammatikseen esiintyvä merenneito! Mitä teet? Kaiken muun ohella mielenkiintoisin “työ” mitä teen on ihka oikeana merenneitona esiintyminen, satuhahmon illuusion luominen. Esiinnyn kylpylöissä, uimahalleissa, lasten juhlissa, festareilla sekä kaikenlaisissa muissa tapahtumissa Merenneito Riia-hahmona, muiden viihdyttäjien ja esiintyjien tavoin. Helpoiten olen ehkä rinnastettavissa esiintyjänä…

    Lue lisää