Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Yrittäjän joulu – näin hyödynnät hiljaiset päivät tai vietät rentouttavan joululoman!

yrittajan-joulu-nainen-tyoskentelee-tietokoneella-jouluna

Töistä irtautuminen voi olla yrittäjälle hankalaa jopa jouluna. Kokosimme käyttöösi vinkkejä siihen, kuinka voit käyttää loppuvuoden hiljaiset päivät liiketoimintasi kehittämiseen – tai, jos tilanteesi vain sallii, järjestät itsellesi stressittömän joululoman!

Joulu se tulla jolkottaa, mikä tarkoittaa monille meistä työstä irrottautumista ja rentoutumista viikoksi tai pariksi. Joulukuun viimeiset viikot ovat ihanaa aikaa latailla akkuja uutta vuotta varten.

Yrittäjillä tilanne voi kuitenkin olla toinen. Ahkeruus on heille luontaista, ja he ovatkin monesti malttamattomia siirtämään ajatuksiaan täysin pois työasioista – oli kyseessä mikä tahansa pyhäpäivä tai loma. Osalle yrittäjistä töistä irtautuminen ei ole myöskään mahdollista, vaikka he mielellään viettäisivätkin lyhyen loman.

Yrittäjälle käykin helposti niin, että hän löytää itsensä vastailemasta yrityksensä sähköposti- ja someviesteihin kesken joulunvieton.

Me toivomme, että voit yrittäjänä käyttää tänä jouluna aikaa rauhoittumiseen ja palautumiseen. Jos arkihuolien heittäminen kokonaan ei tule kysymykseen, voit toivottavasti tehdä joulunajasta itsellesi ainakin hieman kevyemmän.

Tämä artikkeli on jaettu kahteen osioon. Ensin kerromme, kuinka yrittäjä voi järjestää itselleen rentouttavan ja häiriöttömän joululoman. Jos kuitenkin itse haluat käyttää joulunajan työntekoon, lue eteenpäin; jaamme vinkkejä siihen, kuinka voit hyödyntää joulun pyhät ja muut hiljaiset hiljaiset päivät liiketoimintasi kehittämiseen kaikessa rauhassa.

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestä

1. Hoida rästiin jääneet asiat ennen lomaa

Lomailu ei ole mukavaa, jos tekemättömät työasiat jäävät vaivaamaan mieltä; tällöin on vaikeaa rentoutua kunnolla. Pyri siis siihen, että saat kaikki rästissä olevat tehtävät hoidettua ennen joululomalle suuntaamista. Töihin palaaminen on loman jälkeen mukavampaa, kun voit aloittaa melko puhtaalta pöydältä.

On tyypillistä, että "maailma pitää saada valmiiksi" ennen lomia, jolloin viimeiset työpäivät ovat tavallista kiireisempiä ja saattavat venyä pitkälle iltaan asti. On kuitenkin parempi tehdä pari tavallista pidempää päivää kuin stressata hoitamattomia vastuita mukavan joulunvieton keskellä.

Myös sähköposteista kannattaa huolehtia ennen lomaa. Käy siis inboxisi läpi ja jos huomaat unohtuneita viestejä, jotka odottavat kuittaustasi, vastaile niihin tarpeen mukaisesti.

2. Tee työlista odottelemaan lomalta paluutasi

Loman jälkeen voi olla hankalaa palata takaisin työmoodiin – etenkin, jos on viettänyt useamman viikon vapaan. Työstämistä vaativien vastuiden ja jopa salasanojen muistaminen saattaa tällöin tuottaa vaikeuksia. (Toisaalta tämä voi olla hyväkin asia: se on merkki siitä, että olet rentoutunut lomasi aikana kunnolla!)

Voitkin ennen lomaa laatia itsellesi valmiiksi listan työtehtävistä, joiden pariin sinun on hyvä palata heti joulunviettosi jälkeen. On huomattavasti mukavampaa – ja helpompaakin – aloittaa jälleen työt, kun tiedät, mitkä tehtävät vaativat pikaisempaa työstöä ja mitkä taas voivat vielä odottaa.

Lue myös: Lomalta paluu – 5 vinkkiä, joilla selätät bluesin

Työlista ennen lomaa

3. Ilmoita lomastasi asiakkaillesi

On tärkeää, että annat riittävästi tietoa ajankohdasta, jona olet poissa. Tästä sinun kannattaa viestiä jo hyvissä ajoin ennen lomaasi, jotta poissaolosi ei tule kenellekään ikävänä yllätyksenä.

Lisää siis tieto poissaolostasi verkkosivuillesi ja somekanaviisi, ja jos käytössäsi on oma liiketila, kannattaa sinun laittaa myös lappu sen oveen. Ilmoita näissä ainakin, mistä päivästä lähtien olet lomalla ja milloin olet jälleen tavoitettavissa.

Mainitse lomastasi asiakkaillesi ja yhteistyötahoillesi suoraan, kun olet heidän kanssaan yhteyksissä. Sähköpostiviesteihin on myös hyvä laittaa automaattinen poissaoloviesti sekä kertoa, mikäli et lue viestejä poissaolosi aikana. Voit lisäksi harkita, olisiko sinun järkevää laittaa vastaaja päälle puhelimeesi.

Jos sinulla on erillinen työpuhelin tai muita laitteita, kannattaa ne ehkä sammuttaa kokonaan loman ajaksi. Kytke ainakin ilmoitukset pois päältä; näin pystyt paremmin rentoutumaan ilman häiriötekijöitä.

4. Tee some- ja blogipostaukset valmiiksi ja ajasta ne

Muista, että blogeja ja sosiaalisen median postauksia voi myös ajastaa! Näin sivustosi ja somekanavasi pysyvät lomasi aikana aktiivisina, eikä sinun tarvitse ottaa stressiä postausten tekemisestä.

Tee siis jo etukäteen valmiiksi postaukset, jotka olet suunnitellut julkaisevasi joulupyhien aikana, ja ajasta ne. Näin voit huoletta keskittyä joulunviettoon ilman turhia katkoksia.

5. Vietä pidennetty viikonloppu tai tee lyhempiä työpäiviä

Eikö pidempi joululoma onnistu kohdallasi tänä vuonna? Jos saat pidettyä lyhyenkin vapaan, on se parempi kuin ei mitään; jo muutaman vapaapäivän viettämällä saat laskettua stressitasojasi ja lataat akkujasi tulevaa työrupeamaa varten.

Joulupyhät osuvat tänä vuonna viikonloppuun, ja jouluaatto on perjantaina. Saisitko ehkä pidettyä sitä edeltävän torstain tai seuraavan maanantain vapaapäivänä, jolloin sinulla olisi pidennetty viikonloppu? Tai jos kokonaiset vapaapäivät eivät onnistu, ehkä voisit lopettaa työsi hiukan aikaisemmin ja tehdä jotain mukavaa – kuten lähteä sukuloimaan tai hiihtoreissulle, tai ehkä rentoutua elokuvan sekä jouluherkkujen parissa?

Jos joulu ja välipäivät kuluvat sinulla tänä vuonna yritystoimintasi parissa, seuraavat vinkit ovat sinulle! Kerromme, kuinka voit hieman keventää taakkaasi tai keskittyä hyödyllisiin asioihin.

Yrittäjän vapaapäivä

1. Priorisoi ja delegoi

Pienyrittäjät ovat tyypillisesti sitkeitä sissejä, jotka vastaavat useimmiten yksin kaikesta. Jouluhälinän keskellä on kuitenkin hyvä pyrkiä priorisoimaan omaa työaikaa niihin tehtäviin, jotka vievät yritystoimintaasi eteenpäin. Joulupyhien jälkeen sinun on helpompi keskittyä niihin tehtäviin, jotka ylläpitävät yritystoimintaasi, kuten vaikka sen yritysblogin kirjoittamiseen.

Joulun alla riittää usein monenlaista tehtävää hoidettavaksi: pitäisi ehtiä markkinoida omaa yritystä ja ehtiä tehdä asiakashankintaa, toisaalta myös pitäisi kehittää yritystä ja sen toimintoja. Lisäksi aikaa kuluu myös nykyisten asiakkaiden palvelemiseen.

Ahkeruus ja kunnianhimo ovat ehdottomasti ihailtavia piirteitä yrittäjissä – mutta jos tehtävälista kuitenkin tuntuu olevan kilometrin mittainen, kannattaa sinun pyytää apua ja delegoida tehtäviä mahdollisuuksien mukaan muille.

2. Inspiroidu ja opi uutta

Itse ehkä haluaisit käyttää joulunajan työasioiden edistämiseen, mutta mahdollisuudet tähän saattavat olla vähissä asiakkaidesi ja yhteistyötahojesi joululomailun vuoksi. Tällöin voit hyvin panostaa sellaisiin asioihin, joille ei kiireisimpinä hetkinä ehkä jää aikaa – kuten itsesi ja yrittäjyystaitojesi kehittämiseen.

Etsi siis mielenkiintoisia kirjoja, artikkeleita ja podcasteja, ja nappaa oppeja niistä. Oletko ehkä aikaisemmin osallistunut mielenkiintoisille kursseille ja seminaareihin, mutta unohtanut niiden opit? Käy niiden materiaalit ja muistiinpanot läpi, ja palauta asiat mieleesi. Näin teroitat ammattitaitoasi ja voit aloittaa uuden vuoden täynnä tarmoa ja tuoreita ideoita!

3. Suunnittele tulevaa vuotta

Vuoden loppu on itse kullekin meistä hyvää aikaa itsetutkiskelulle. Muistele, millaisia tavoitteita teit tälle vuodelle ja mitä niistä saavutit. Entä millaisia onnistumisia sinulla oli yritystoiminnassasi tänä vuonna? Mitkä asiat eivät ehkä menneet putkeen, ja mitä opit niistä?

Voit myös tarkastella kriittisesti arkista tekemistäsi ja miettiä, mitkä asiat ovat sujuneet toiminnassasi loistavasti ja mitkä taas kaipaisivat mahdollisesti kehittämistä. Tarkastele tulevaa vuotta, aseta sille uusia tavoitteita ja suunnittele vaikka jo tulevia kampanjoitakin valmiiksi!

Lue myös: Miten hyödyntää hiljainen heinäkuu? Kokosimme vinkit yrittäjille

Muista vielä

Joulu on vuoden parasta aikaa, jolloin jokainen yrittäjä voi hiukan rauhoittua työasioista. Pieni hengähdystauko antaa kehollesi ja mielellesi mahdollisuuden palautua työkuormasta sekä kaivattua lisävirtaa tuleviin työtehtäviin. Tällöin olet tammikuussa valmis uusiin haasteisiin entistä energisempänä ja innostuneempana.

Rauhallista joulua ja energistä uutta vuotta toivottelee koko UKKO-väki!

Artikkeli on julkaistu ensi kerran 17.12.2019. Sitä on päivitetty 9.12.2021.

Lue myös

Joulukulut verotuksessa – mitä saa vähentää ja mitä ei?

Vinkkimme stressinhallintaan

Hyödynnä sosiaalinen etäisyys – kokosimme vinkit itsensätyöllistäjille

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestä
Milla-Maria Karvinen

Milla on teräväkynäinen sisällöntekijä, joka innostuu uuden ideoinnista, vanhan kehittämisestä ja vaikuttavasta viestinnästä. Vapaa-ajalla hän rentoutuu lenkkeilemällä lähimetsässä hyvä podcast tai musiikki kuulokkeissa.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjyys:

  • Yrittäjyys Aloitteleva freelancer – Älä tee näitä virheitä

    Muutos säännöllisestä palkkatyöstä freelanceriksi voi pitää sisällään kompastuskiviä. Älä sorru näihin aloittelijan virheisiin! 1. Unohdat tehdä sopimuksen kirjallisena ”Se vaan jotenkin jäi” ei paljon auta siinä vaiheessa kun kummallakin osapuolella on eri näkemys siitä, mitä loppupeleissä sovittiin. Tämä on hyvin yleistä, eikä välttämättä johdu siitä, että kumpikaan tarkoittaisi pahaa. Muista siis sopia kirjallisesti hinnasta ja muista ehdoista. Kirjallinen sopimus antaa…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Miten koronavirus vaikuttaa yrityksiin?

    Koronavirus puhuttaa ja aiheuttaa huolta ympäri maailman. Tartuntatapauksia on todettu viime aikoina Suomessakin. Kuinka tämä virus sitten vaikuttaa yrittäjiin ja heidän yritystoimintaansa? Sitä on vielä vaikea sanoa. Vaikutukset riippuvat suuresti muun muassa siitä, kuinka suuressa mittakaavassa koronavirus leviää maailmalla sekä kuinka se leviää Suomessa. On kuitenkin havaittu joitakin selkeitä vaikutuksia, jotka päätimme listata tähän kirjoitukseen. Kysynnän lasku Koronaviruksen vaikutus lentoliikenteeseen…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Keikkatyöläisten työttömyysturva paranee

    Keikkatyöläisten työttömyysturva muuttuu huhtikuun alussa.  Palkka vähentää työttömyysetuutta vasta, kun palkka maksetaan, ei siis vielä silloin, kun työ tehdään. Edellinen hallitus halusi kannustaa suomalaisia keikkatyön ja muun lyhytkestoisen työn vastaanottamiseen. Eduskunta hyväksyikin joulukuun alkupuolella lain, joka muuttaa palkanmaksun ajankohdan vaikutusta työttömyysetuuden määrään. Uusi laki tarttuu yhteen työttömyysturvan ja keikkatyön yhdistämisen isoimmista ongelmista. Tähän asti keikkatyöt ovat vaikuttaneet työttömyysetuuden määrään siinä…

    Lue lisää