Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Piia on aktiivinen luontoihminen, joka rakastaa ihmisten parissa työskentelyä

viikon-kevytyrittaja-piia-ratava

Hei! Olen Piia Ratava, 35-vuotias, monella eri alalla työskennellyt luontoimmeinen. Koulutukseltani olen mm. erä- ja luonto-opas, luonto-ohjaaja, yrttineuvoja ja eläintenhoitaja.

Asiakaspalvelu, ympäristökasvatus ja vapaaehtoistyöt ovat myös iso osa työhistoriaani. Tärkeimmät kouluttajani ovat kolme rakasta poikaani ? Tällä hetkellä asustelen Kuopiossa, mutta kotipaikkani on kauniin Oulujärven rannalla.

Mitä teet?

Järjestän opastettuja luontoretkiä, -kursseja, kerhoja vaikkapa Tyhy-päiville tai synttäri- ja polttariporukoille. Erityisen lähellä sydäntäni on talviretkeily ja ulkona nukkuminen ja näissä taidoissa opastaminen. Toisaalta kesäaikaan mahtavinta on pitää villiyrttikursseja aina parin tunnin retkistä yön yli kursseihin, niin ruoka- kuin rohtokäytöstä.

Upeinta on nähdä innostus kurssilaisen silmissä, kun hän hoksaa vaikkapa luonnon tarjoamat ilmaiset herkut ja rohdot, villiyrtit!

Myös maastomuonitukset, ulkoilmakokousten kahvitukset ja ympäristökasvatus kuuluvat repertuaariini. Teen opastuksia myös englanniksi. Tapahtumat räätälöidään aina asiakkaan toiveiden mukaan.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Halusin kokeilla yrittäjyyttä Kuopion alueella kevyesti, sillä kolmen lapsen äitinä en ole vielä rohjennut ottaa askelta täysin yrittäjyyden varaan. Teen samalla myös mm. kahvilan myyjän ja ympäristökasvattajan töitä, joten kevytyrittäjyys oli helppo yhdistää niihin!

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallista 8-16 työpäivää en halua, vaan nimenomaan pidän siitä, että työpäivät ovat erilaisia. Riippuen työkeikan luonteesta, aikaa menee suunnitteluun ja valmisteluun, sillä usein esimerkiksi synttäriretket ovat kertaluonteisia ja kullakin asiakkaalla on omat erityistoiveensa (esim. livemusiikkia nuotiolla, vegaanit tarjoilut, esteetön reitti ja niin edelleen).

Kurssit, joissa valmistetaan villiyrttivoiteita tai vaikkapa ruokaa maastossa, vaativat enemmän valmistelua kuin useasti kesässä toistuvat teorialuennot. Peruspäivä villiyrttejä opettaessa koostuu parin tunnin luennosta, ulkona tehtävästä retkestä, jossa yrttejä opetellaan käytännössä ja lopuksi niistä kokkaillaan herkullinen kolmen ruokalajin menu.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Upeinta on nähdä innostus kurssilaisen silmissä, kun hän hoksaa vaikkapa luonnon tarjoamat ilmaiset herkut ja rohdot, villiyrtit! Tai kiitollisuus siitä, että on avullani uskaltanut vihdoin nukkumaan yön ulkona laavulla. Se, että saa auttaa lapsia ja aikuisia takaisin luonnon pariin.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Markkinointi olisi tärkeää osata hyvin, jotta mainokset löytäisivät kohteensa; siinä on vielä parantamista. Ja luonnostahan toki oppii joka ikinen päivä lisää – siinä ei tule koskaan valmiiksi, enkä haluakaan!

Terveisesi ja vinkkisi muille kevytyrittäjille

Uskaltakaa tehdä sitä, mitä oikeasti haluatte, sillä tämä elämä on aivan liian lyhyt pähkäilyyn. Verkostoitumisen merkitys on valtava – onneksi täällä Savossa on ihan huikean mahtavia immeisiä, keiden kanssa tehdä yhteistyötä!

Ja muistakaa nauraa itsellenne ?

Ota yhteyttä Piiaan ja buukkaa häneltä luontoretki tai -kurssi!

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksemme?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja käy kertomassa tietosi lomakkeeseen.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Bloggaaja Emiilia tekee hoitovapaansa ohessa sitä mitä rakastaa!

    Hei! Olen Emiilia Leppänen, bloggaaja ja 1- ja 3-vuotiaiden lasten kotiäiti. Mitä teet? Teen yrityksille mainoksia Instagramiin ja blogiin. Näihin yrityksiin kuuluvat muun muassa Visit Vantaa, Rush Trampoliinipuisto, parturi-kampaamoketju Cutters, KUUMA-seutu, Pienelle.fi-nettikirppis ja Sukkamestarit. Olen blogannut neljän vuoden ajan, mutta blogin kaupallistamisen aloitin vasta viime vuoden lopulla ja vasta tänä vuonna olen alkanut saada mainoksista rahapalkkioita. Aluksi oli vain tuoteyhteistöitä.…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Jani Pulkkinen: ”Nyt saan tehdä työtä, johon tunnen intohimoa”

    Kehonrakennuksesta tuttu Jani Pulkkinen toimi aiemmin personal trainerina toiminimellä, mutta joutui jättämään toimen arkityönsä vuoksi. Intohimo valmentamiseen kuitenkin kyti edelleen, ja Jani rohkaistuikin jättämään palkkatyönsä ja palaamaan takaisin työhön kevytyrittäjänä. -Aluksi tietty jännitti paljon lähteä pois normaalista työelämästä. Vaati rohkeutta ryhtyä hommiin, kun tulonlähteestä ei ollut täyttä varmuutta, eikä tiennyt, miten työt lähtevät kulkemaan. Onneksi kaikki on mennyt kuitenkin hyvin!…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Kevytyrittäjästä yrittäjäksi

    Lastenkirjakuvittaja ja graafikko Maija Hurme laskutti työnsä UKKO.fi:n kautta, kunnes hän perusti oman toiminimen maaliskuussa 2014. Haastattelimme Maijaa ja hän kertoi meille omia mietteitään yrittäjyydestä sekä kevytyrittäjyydestä. Maija on kuvittanut kaksi lastenkirjaa, Peiton alla sekä Lepakkopoika (Schildts & Söderströms 2012 ja 2014). Hän toimii nykyään oman toiminimensä, Maija Hurme Illustrationin kautta. Kuvitusten lisäksi yritys tarjoaa graafista suunnittelua, taideworkshoppeja ja opetusta…

    Lue lisää