Arvioitu lukuaika: 6 minuuttia

Vieraskynä: Yrittäjäkassa unohtui ja liian halvat hinnat – uutena yrittäjänä opin nämä asiat kantapään kautta

uutena-yrittajana-opin-nama-asiat-nuori-miettelias-mies-istuu-tyopoydan-aaressa

Aloittavan yrittäjän virheet liittyvät usein siihen, että hän myy tuotteitaan tai palveluitaan liian halvalla; hintoja voi olla todella vaikea nostaa myöhemmin. Tyypillisenä uuden yrittäjän virheenä pidetään myös sitä, että hän unohtaa varautua arvonlisäveroihin ja ennakkoveroihin, ja joutuu siksi maksuvaikeuksiin.

Näistä virheistä uutta yrittäjää muistutetaan varoittaa joka käänteessä.

Tässä artikkelissa kerron muista tyypillisistä virheistä, joista moniin olen itse sortunut. Olen itse asiassa testannut kaikki uuden yrittäjän virheet, kohtaa 5 lukuun ottamatta.

Olen toiminut freelancerina, osa-aikaisena yrittäjänä ja kokoaikaisena yrittäjänä vuodesta 2009, joten olen ehtinyt oppia monet asiat kantapään kautta. Olen ollut toiminimiyrittäjä, kommandiittiyhtiön äänellinen ja äänetön yhtiömies, kevytyrittäjä sekä kahden eri metsätalousyrityksen asiainhoitaja.

Toivottavasti nämä omakohtaiset kokemukset uuden yrittäjän virheistä auttavat vasta uraansa aloittavia yrittäjiä pääsemään hieman helpommalla!

1. Tyhjän päälle hyppääminen

Yrityksen perustamiseen liittyy paljon epävarmuutta, mutta ihan tyhjän päälle ei onneksi tarvitse hypätä.

Voit testata liikeideaasi esimerkiksi kevytyrittäjänä. UKKO.fi-laskutuspalvelu on yksi vaihtoehto kokeilla yrittäjyyttä vakituisen työn ohessa tai työttömänä.

Laskutuspalvelun kautta saamiasi tuloja kohdellaan palkkatulona, minkä mukaan työttömyyspäivärahasi sovitellaan.

Kun käytin UKKO.fi:tä, sain palkkiolaskelman, mikä kelpasi sellaisenaan työttömyyskassalle. Testatessani erästä toista laskutuspalvelua jouduin toimittamaan lisäselvityksiä, joten omien kokemuksieni perusteella voin lämpimästi suositella Ukkoa.

Ainoa haittapuoli laskutuspalvelussa on se, että vaikka liiketoimintasi olisi pienimuotoista, et ole oikeutettu arvonlisäveron alarajahuojennukseen.

Nainen istuu lattialla ja kirjoittaa tietokoneella

Työttömänä voit kokeilla yrittämistä 4 kuukauden ajan, ennen kuin oikeuttasi työttömyysetuuteen aletaan tarkastella. Jos yritystoiminta on sivutoimista, saat jatkossakin soviteltua työttömyysetuutta – muussa tapauksessa oikeus työttömyysetuuteen lakkaa. Tässä vaiheessa kannattaakin miettiä ”oikean” yrityksen perustamista.

Menetin oikeuteni yrittäjän jälkisuojaan, koska en hakeutunut palkansaajakassasta yrittäjäkassan jäseneksi kolmen kuukauden kuluessa yritystoiminnan aloittamisesta. Jotta sinä olisit kaiken aikaa oikeutettu työttömyyskorvaukseen, liity mahdollisimman pian yrittäjäkassaan, ja eroa vasta sitten palkansaajakassasta.

Jos jäät työttömäksi seuraavien 18 kuukauden aikana, saat työttömyyspäivärahaa yrittäjyyttä edeltäneiden työtulojesi mukaan laskettuna. Jos sinulla oli esimerkiksi 100 päivää ”jemmassa” ennen yrityksen perustamista, voit käyttää ne siinä tapauksessa, ettei yrityksesi menestykään.

2. Starttirahan hakeminen

Miksi starttirahan hakeminen voi olla virhe?

Starttirahan hyviin puoliin kuuluu se, että sillä voi turvata toimeentulonsa (bruttona noin 34 e/päivä) yrittäjyyden alkutaipaleella. Huonoihin puoliin taas kuuluu se, että se estää ainakin maaseudun yritystukien hakemisen.

Maaseudun yritystukien näkökulmasta 95 % Suomen pinta-alasta on maaseutua, eikä yrityksen tarvita olla maatalousyritys, jotta voi hakea esimerkiksi perustamistukea. Perustamistukea voi saada jopa 35 000 e. Ensiksi voit testata liikeideaa 2000-10 000 euron kokeilutuella – siis jos et ole hakenut starttirahaa.

Olisin muutoin ollut oikeutettu kymppitonnin kokeilutukeen, mutta olin mennyt aikoinaan eräässä toisessa yhteydessä hakemaan starttirahaa.

Jos päätät hakea starttirahaa, huomaa, että sitä ei pääsääntöisesti myönnetä, jos päätoiminen yritystoiminta on käynnistynyt ennen starttirahan myöntämispäätöstä.

3. Väärän yhtiömuodon valitseminen

Uuden yrittäjän kannattaa ihan oikeasti valita huolella yhtiömuotonsa.

Toiminimiyrityksen kirjanpito on suhteellisen helppo hoitaa itsekin. Et kuitenkaan voi vähentää verotuksessa liikunta- ja kulttuurimenoja, kuten itsellesi firman kortilla ostamiasi teatterilippuja. Lisäksi vastaat koko omaisuudellasi yrityksesi veloista.

Kommandiittiyhtiö ja avoin yhtiö onnistuvat yhdistämään toiminimiyrityksen ja osakeyhtiön hyvät puolet. Voit tehdä yksityisottoja ja maksaa firman kortilla harrastuksiasi. Tarvinnet kuitenkin kirjanpitäjän, sillä kahdenkertainen kirjanpito ei ole mikään helppo nakki. Kirjanpitokulut voivat olla toistasataa euroa kuussa, mikä on yrityksen alkuvaiheessa melkoinen kuluerä.

Iloinen nainen työskentelee kollegat taustalla

Toisen yritykseni alkutaival oli hankala kirjanpito- ja pankkikulujen takia – toivoin monesti, että olisin aloittanut toiminimiyrityksenä ja muuttanut sen myöhemmin ky:ksi.

Osakeyhtiön hyviin puoliin kuuluu mahdollisuus nostaa voitot osinkoina ja se, etteivät osakkaat ole vastuussa yrityksen veloista. Myös osakeyhtiö tarvitsee kahdenkertaisen kirjanpidon, tilinpäätöksen ja mahdollisesti myös tilintarkastuksen. Kirjanpitokulut ovat onneksi verovähennyskelpoisia.

4. Puhelinnumeron antaminen rekisteröitymisvaiheessa

Yrityksen perustaminen on helppoa – tulosta tarpeelliset lomakkeet netistä, täytä ja allekirjoita, maksa rekisteröitymismaksu ja toimita paperit liitteineen PRH:lle. Älä kuitenkaan anna puhelinnumeroasi rekisteröitymisvaiheessa.

Totta kai uusi yrittäjä odottaa kuumeisesti puhelimensa soivan. Jos annat puhelinnumerosi yritystietorekisteriin, puhelin soikin aivan varmasti.

Toisessa päässä ei kuitenkaan ole asiakas, vaan liittymämyyjä, maksupäätemyyjä, vakuutusmyyjä tai esimerkiksi mainostoimiston uusasiakashankkija. Jatkuva pommittaminen oli yksi suurimpia turhautumisen aiheuttajia yritykseni alkutaipaleella.

5. "En mä mitään YEL-vakuutuksia tarvi"

Uutena yrittäjä sinun kannattaa hakeutua mahdollisimman pian sekä ALV- että YEL-velvolliseksi. Onneksi en itse mokannut tässä vaiheessa, sillä se olisi aiheuttanut sanktioita!

Tarvitset YEL- eli yrittäjän eläkevakuutuksen, kun työskentelet yrittäjänä tai kevytyrittäjä. Ikäsi ja työtulosi vaikuttavat siihen, missä vaiheessa vakuutus on pakollinen, ja mitä vakuutus maksaa.

Jos et ota itsellesi YEL-vakuutusta puolen vuoden sisään vakuutusvelvollisuuden alkamisesta, joudut maksamaan laiminlyöntimaksun.

Jos et hakeudu ALV-velvolliseksi, vaikka ehdot täyttyvät (liikevaihto yli 15 000 e), määrätään sinulle tapauskohtaisia lisämaksuja normaalien verojen lisäksi.

6. "Tein kirjanpidon itse ja säästin"

Toiminimen kirjanpidon pystyy ehkä tekemään itse, ainakin hyvän kirjanpito-ohjelman avulla. Mieti kuitenkin, kannattaako sinun kanavoida aikaasi kirjanpitoon – ja hallitsetko alan varmasti tarpeeksi hyvin.

Hyvä kirjanpitäjä maksaa itsensä takaisin osaamalla neuvoa eri käänteissä ja tekemällä kaikki mahdolliset verovähennykset. Hän auttaa välttämään monet uuden yrittäjän virheet.

Uudelta yrittäjältä voi helposti unohtua esimerkiksi arvonlisäveron alarajahuojennuksen hakeminen. Jos liikevaihtosi on enintään 15 000 euroa, saa yrityksesi huojennukseen oikeuttavan arvonlisäveron takaisin kokonaisuudessaan – mutta vain, jos sitä pyydetään erikseen.

Jos liikevaihto on 15 001–29 999 euroa, saa huojennuksena osan arvonlisäverosta.

Ennen kuin päätät säästää ja tehdä kirjanpidon itse (kuten minä, kunnes mokailin ja haaskasin aikaani tarpeeksi), kilpailuta tilitoimistot ja valitse sellainen, jolla on käytössään aikaa ja rahaa säästävä sähköinen kirjanpito.

Paperinen kirjanpito (mitä itse jostain syystä edelleen harrastan) on ajan, paperin, musteen, energian ja rahan tuhlausta.

7. "Ostan kaikkea kivaa firman nimiin!"

Ennen kuin ostat kaikkea kivaa firman nimiin, varmista, kannattaako niin todella tehdä.

Esimerkiksi jakkupukua ei voi vähentää verotuksessa – vain sellaiset vaatteet, joita ei oikein voi käyttää työajan ulkopuolella, ovat verovähennyksiin oikeuttavia työvaatteita.

Jos ostat itsellesi jakkupuvun tai television tai maksat parkkisakkosi firman tililtä, katsotaan hankinnat palkaksesi, ja niistä tulee maksaa kaikki henkilösivukulut.

On paljon asioita, joita voi ostaa firman nimiin, mutta kassaa ei kannata tyhjentää tästä huolimatta.

Kilpailuta kaikki pakollisiksi katsomasi hankinnat.

Varo pitkiä, sitovia sopimuksia – kolmen vuoden vuokra- tai leasing-sopimus voi olla kohtalokas moka uudelle yrittäjälle.

Kilpailuta erityisen huolellisesti mahdolliset yritysrahoitukset ja työterveyshuolto. Julkinen työterveyshuolto tullee edullisimmaksi vaihtoehdoksi. Laadi sopimus ajatuksen kanssa, niin voit pistää hammashoidonkin firman piikkiin.

8. "Nyt keskityn työntekoon! Markkinointi, verkostoituminen ja lisäkoulutus ovat sivuseikkoja"

Hyvällä tuurilla myös asiakkaat löytävät uuden yrityksesi.

Päiväsi saattavat olla pian kiireisiä aamusta iltaan. 60–90 tunnin työviikot eivät ole harvinaisia yrittäjillä.

Sinulla saattaa olla velkaa ja kova halu takoa, kun rauta on kuuma. Tiedän omasta kokemuksesta, miten pysähtyminen ja lepääminen tuntuvat aivan mahdottomilta ajatuksilta yrityksen alkuvaiheessa.

Uusi yrittäjä tekee tässä helposti virheen, myös minä. Joskus on pakko järjestää aikaa itselle, sillä muuten työteho laskee ja työteosta katoaa kaikki ilo. Monet uuden yrittäjän virheet voi välttää, kun on levännyt, tarmokas ja keskittymiskykyinen.

Aikaa tulee järjestää myös markkinoinnille ja lisäkoulutukselle. Niihin järjestettävä aika on revittävä työajasta, ei vapaa-ajasta.

Markkinoinnin voi ulkoistaa alan ammattilaisille. Jos kuitenkin päädyt hoitamaan sitä itse, kannattaa laatia selkeä markkinointisuunnitelma etukäteen. Jos et panosta markkinointiin lainkaan, voi yrityksesi kehitys jäädä junnaamaan paikoilleen. Hyvin hoidettu markkinointityö mahdollistaa kasvun!

Lisäkoulutusta et voi ulkoistaa. Jotta ammattitaitosi olisi ajan tasalla, kannattaa osallistua koulutuksiin ja verkostoitua alan muiden toimijoiden kanssa. On sekä sinun, asiakkaittesi että yrityksesi etu, että ammattitaitosi ei pääse vanhenemaan.

Minulla meni pitkään, ennen kuin oikeasti oivalsin verkostoitumisen arvon. Verkostoituminen kuulostaa paljon vaikeammalta kuin se on. Alkuun pääset vaikka liittymällä Suomen Yrittäjien paikallisyhdistykseen.

Verkostojen kautta voit kuulla uusista projekteista tai löytää osaavia apukäsiä, joten edes yksinyrittämisen ei tule olla yksin yrittämistä.

Kirjoittaja: Marja Simola

Simola on yrittäjä, joka kirjoittaa säästämisestä, työelämästä ja omavaraisuudesta. Hänen Kulta-into -bloginsa kertoo iso- ja pienituloisen säästövinkit elämän kaikille osa-alueille!

Lue myös

Yrityksen perustaminen vaihe vaiheelta – muista nämä asiat!

Mitä yrittäjyys vaatii? Tarkistuslista yrittäjäksi aikovalle

Liiketoimintasuunnitelma pohjana toiminnan aloittamiselle – mieti nämä kuntoon ennen yrityksen perustamista!

Aloittavan yrityksen markkinointi – Mistä uuden yrityksen markkinointi kannattaa aloittaa?

Kevytyrittäjyys vai oma yritys?

Kevytyrittäjyys sopii sinulle kun:

  • Toimintasi on sivutoimista tai keikkaluontoista
  • Haluat testata liikeideaasi
  • Et halua miettiä ennakkoveroja, alveja tai muita ilmoituksia
  • Sinulla on keikka, josta haluat rahat nopeasti tilille
  • Haluat säästyä tilitoimiston kuukausimaksuilta
  • Haluat valita perustatko Y-tunnuksen vai et

Yrittäjyys on sinua varten kun:

  • Aiot toimia yrittäjänä päätoimisesti tai säännöllisesti
  • Sinulla on valmis yritysidea
  • Sinulla on paljon hankintoja, joiden arvonlisäverot haluat vähentää
  • Haluat perustaa toiminimen tai osakeyhtiön tai siirtää kirjanpitosi meille
  • Haluat hakea starttirahaa toimintasi alkuun
  • Tarvitset toimintaasi varten oman Y-tunnuksen tai sinulla on jo sellainen
Askarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö >>

Muita artikkeleita aiheesta Liiketoiminnan aloittaminen:

  • Liiketoiminnan aloittaminen Aloittavan yrittäjän muistilista – 14 tärkeää pointtia

    Harkitsetko uuden yrityksen perustamista? Uuden yrityksen perustaminen on jännittävää, mutta myös työläistä. Alussa tarvitaan paljon aikaa ja energiaa erinäisten asioiden ja byrokratian selvittämiseen. Laadimme näistä asioista muistilistan, jotta sinä pääsisit aloittavana yrittäjänä helposti alkuun! 1. Liikeidea on kaiken perusta Uuden yrityksen perustaminen vaatii tarkkaan mietittyä suunnitelmaa, jossa oma liikeidea ja osaaminen pääsevät kriittiseen tarkasteluun. Liikeidean tulisi kertoa mitä ja miten…

    Lue lisää
  • Liiketoiminnan aloittaminen “Minusta ei pitänyt tulla yrittäjää, mutta toisin kävi”

    Yrittäjäksi voi ryhtyä käytännössä kuka tahansa ja missä iässä vain. Joillekin yrittäjyys on aina ollut kutsumus, toiset päätyvät sille tielle odottamatta. Onko sinunkin kohdallesi osunut yllättävä liikeidea? Osa saattaa keksiä tuottavan liikeidean tai ratkaisun johonkin ongelmaan, eivätkä he malta olla hyödyntämättä tilaisuutta. Toiset taas päätyvät yrittäjäksi olosuhteiden ajamana ja saattavat innostua toiminnasta pikkuhiljaa. On mielenkiintoista kuulla yrittäjien omia tarinoita siitä,…

    Lue lisää
  • Liiketoiminnan aloittaminen Estävätkö järjenvastaiset pelot sinua yrittämästä? Tämä yksi Linkedin-päivitys kiteytti asiasta kaiken olennaisen

    Sanotaan se suoraan: yrittäjäksi lähteminen jännittää ja joskus jopa pelottaa. Mutta entä jos pelko perustuukin täysin järjenvastaisiin pilareihin? Yrittäjyyskoulun päätoimittaja Jenna Heino kirjoittaa blogissaan Linkedin-päivityksestä, joka sai pohtimaan yrittäjyyden aloittamisen lähtökohtia. Kirjoittaja oli nimeltään James Blake. Käännän seuraavaksi vapaamuotoisesti hänen viestinsä, joka oli tiivis postaus hänen omalla Linkedin-seinällään. ”Kun valmistut yliopistosta 40 000 euroa velkaantuneena, ihmiset taputtavat ja iloitsevat kanssasi”,…

    Lue lisää