Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Valokuvaaja Jenna arvostaa kevytyrittämisessä vaihtelevuutta

viikon-kevytyrittaja-jenna-pietikäinen

Olen helsinkiläinen freelance-valokuvaaja Jenna. Olen valmistunut ammattivalokuvaajaksi kaksi vuotta sitten Pekka Halosen akatemiasta, valokuvausta kokonaisuudessaan on takana kuutisen vuotta.

Mitä teet?

Valokuvaan pääasiassa tapahtumia, henkilökuvia ja ruokaa laidasta laitaan, sekä yksityisille että yrityksille. Yksityisille olen kuvannu pääasiassa häitä. Yrityspuolella erilaiset tapahtumat ovat ominta alaani aina pikkujouluista yksityistilaisuuksiin, myös ruokakuvaus nostaa jatkuvasti päätään.

Suurimpia asiakkaitani ovat tähän mennessä olleet MTV3 ja Music Finland. Näistä ensimmäiselle kuvasin promokuvat ja Music Finlandille dokumentoin heidän järjestämänsä kolmipäiväisen musiikkitapahtuman.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Päädyin kevytyrittäjäksi, kun huomasin, että yritysasiakkaita saadakseni minun on voitava laskuttaa. Myös yksityiset henkilöt ovat hyötyneet laskutuspalvelusta, silloin he voivat olla varmoja ettei työtä tehdä pimeänä.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Haluaisin olla parempi markkinoimaan itseäni, valokuvaajana on nykyään erittäin tärkeää hallita eri sosiaalisen median kanavat ja brändätä itsensä oikein. Hyväkin valokuvaaja voi jäädä ilman keikkaa, jos markkinointi on pielessä.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni on itsenäisyys ja vapaus valita milloin työskentelen. Pidän myös siitä, että työpäiväni ovat vaihtelevia. Myös mahdollisuudet päästä työn puolesta paikkoihin, joihin ei normaalisti pääsisi, ovat osa työni hienoutta. Olen ollut kuvaamassa muun muassa vesitornin katolla ja dokumentoinut päivän ajan rockbändin keikkakiertuetta.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallista työpäivää ei olekaan, mutta esimerkiksi hääpäivän kuvaus voisi sujua näin:

Saavun kirkolle 45 minuuttia ennen vihkimistä. Kuvaan vihkimisen ja joissakin tapauksissa vihkimisen jälkeen käymme parin kanssa ottamassa heistä potretit häävieraiden siirtyessä juhlapaikalle.

Siirrymme juhlapaikalle ja dokumentoin tapahtumia ruokailua lukuunottamatta sovittuun ajankohtaan asti. Toisinaan hääpäivien kuvaukset venyvät jopa 12 tuntisiksi.

Kotona puran kuvat koneelle ja valitsen parhaat otokset kuvienkäsittelyyn. Asiakkaat saavat yksilöllisesti käsitellyt kuvat noin viikon kuluttua kuvauksesta riippuen muiden töideni määrästä.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille

Laskutuspalvelun kautta kannattaa rauhassa kokeilla siipiään yrittäjänä ilman paperisotkuja!

Jennaan ja hänen töihinsä voi tutustua tarkemmin hänen verkkosivuillaan.

Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin kevytyrittäjiä. Jos haluat kertoa oman tarinasi, täytä seuraava lomake: Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

Kirjoittaja: Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Freelancer sisällöntuottaja Anna-Katariina: "Jokainen kevytyrittäjänä laskutettu työ vie minua kohti unelmaani"

    UKKO-kevytyrittäjä Anna-Katariina Maksimoff toimii päivätyönsä ohessa sisällöntuottajana ja toimittajana. Muille alan freelancer-töistä kiinnostuneille hän haluaa huomauttaa, että eteen saattaa tulla keikkoja miltä aihealueelta tahansa; siksi kannattaa varautua jatkuvaan taustatyöhön, asioiden selvittelyyn ja uuden opetteluun. Hei! Olen Anna-Katariina, 29-vuotias tamperelainen sisällöntuottaja, jonka juuret ovat journalismissa ja mieli tiukasti markkinoinnissa. Päivätyönäni teen asiakasviestintää, ja kevytyrittäjänä työni koostuvat sisällöntuotannosta ja toimittajan töistä. Kirjoitan…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Meikkaaja Maria Kalliokoski: “Kannattaa seurata omia unelmia!”

    Helsinkiläinen Maria saa tehdä sitä, mistä tykkää niin päivätyönään kuin kevytyrittäjänäkin: päätoimisesti hän työskentelee kauneusketju Kicksillä, ja tekee tämän ohella meikkauskeikkoja sekä sosiaalisen median sisältöjä. ”On hienoa, että saan tehdä tällaista taiteellista työtä, mistä todella nautin. Se jos mikä on inspiroivaa!” Maria Kalliokoski opiskeli estenomiksi ja hän teki pieniä, usein palkattomia keikkoja jo tuona aikana. Niiden kautta hän sai loistavasti…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Maarit Liukolampi: ”Keikkatöissä minulla on utelias ja tutkiva suhtautuminen töihin”

    Maarit on tehnyt pitkän työuran toimimalla 29 vuotta yrittäjänä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla. Hän kokee kyseisen alan itselleen merkitykselliseksi, ja pitää sen kehittämistä tärkeänä. Nykyisin Maarit on päätoimisena työnään opettajana ammattioppilaitoksessa. Hän ei ole kuitenkaan halunnut jättää kenttätyötä täysin, ja hyvä ratkaisu päätyön ja sivutoimiston kiinteistöpalvelualan töihin löytyi kevytyrittäjyydestä. Työssäkäyntiä tasapainottavat urheiluharrastukset ja sivutoimiset työt. ”Olisi mahtavaa, jos voisi tuplata päivät…

    Lue lisää