Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Työmokat – miten selvitä niistä menettämättä kasvojaan?

tyomoka-nainen

Oletko joskus lipsauttanut pomon kuullen jotain, mitä ei olisi pitänyt? Oletko myöhästynyt tärkeästä asiakastapaamisesta tai tehnyt virheen, jonka paikkaaminen on maksanut työnantajallesi rahaa?

Älä huoli! Kaikki me teemme virheitä niin töissä kuin elämässä yleensäkin. Tärkeintä virheiden tekemisessä on kuitenkin se, miten niistä toipuu ja mitä niistä oppii.

Kaikista parhaimmat asiat syntyvät yleensä yrityksen ja erehdyksen kautta. Tämä ajattelutapa on noussut pintaan erityisesti viime vuosina voimistuneen start up -yrittäjyyden kasvun myötä.

Miten siis korjata tilanne, kun moka on tapahtunut ja tuuletin pyörii?

Suomalaisessa työelämässä on joskus aiemmin ollut tapana, että mokia kielletään ja omia tai yrityksen epäonnistumisia kielletään. Tämä ei tietenkään ole kovin kestävä tapa suhtautua virheisiin.

Työmoka mies

Siksi listasimme tähän keinoja, joilla mokista selviää huomattavasti tyylikkäämmin. Parhaassa tapauksessa voit onnistua jopa kasvattamaan luottamusta ja oppimaan tapahtuneesta paremmaksi työssäsi.

  • Aina moka ei ole moka, vaikka siltä näyttää. Tutki siis rauhassa vahingot ennen kuin julistat tuomion itsellesi. Pysähdy tarkistamaan tilanne: Onko virhe varmasti tapahtunut? Voisiko sen vielä paikata oikeanlaisilla korjausliikkeillä?
  • Ota yhteys osallisiin eli esimerkiksi esimieheesi tai asiakkaaseesi, jota moka koskee. Kerro avoimesti mitä on tapahtunut ja mistä se on johtunut. Avaa myös tarkasti se, kuinka varmistetaan, että tilanne ei toistu vastaisuudessa.
  • Selvitä tilanne myös itsesi kanssa; mistä tilanne alun perin lähti liikkeelle. Tämä on oppimisprosessin kannalta kaikkein keskeisintä. Koititko saada liian monta asiaa maaliin yhtä aikaa? Oliko kyseessä vain yksittäinen virhe vai oliko mokan taustalla jokin toistuva kaava?
  • Paikkaa tekemäsi virhe ja ole jatkossa entistäkin huolellisempi, luotettavampi ja tarkempi. Paras lääke oman maineen palauttamiseen on asiantuntevaisesti hoidetut työt.

Millaisia mokia sinulle on sattunut työelämässä ja miten olet niistä selvinnyt?

Kirjoittaja Piia Peiponen on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Vieraskynä: Etätyö – Haasteet ja mahdollisuudet

    Etätyö on ollut pinnalla jo jonkin aikaa ja sen tarjoamat mahdollisuudet ovat saaneet yhä useammat yritykset vähintäänkin kokeilemaan sen käyttöä. Eikä turhaan, sillä onhan etätyö oikein johdettuna tehokas vaihtoehto tarkasteltuna ihan millä mittarilla hyvänsä. Parhaimmillaan se nostaa tehokkuutta, parantaa työntekijöiden tyytyväisyyttä ja pienentää toiminnasta koituvia kustannuksia. Aivan kaikilla yrityksillä etätyömahdollisuutta ei vielä ole, vaikka suoranaista estettä sille ei olisikaan. Yleisiä…

    Lue lisää
  • Työelämä CV eli ansioluettelo priimakuntoon – Nappaa haastattelukutsu!

    Etsitkö parhaillaan uutta työtä ja tunnet, että CV eli ansioluettelo kaipaa päivitystä? Tässä kirjoituksessa kerromme mitä hyvä CV sisältää — ja mitä siihen ei kannata laittaa. 7 vinkillämme viilaat sen priimakuntoon! CV (Curriculum Vitae) eli ansioluettelo on loistava keino tiivistää oma ammattitaito pähkinänkuoreen ja tuoda se esiin. Siinä sivussa saa esiteltyä kätevästi muutakin osaamista ja persoonaa! Syksy on jälleen käsillä, ja sen…

    Lue lisää
  • Työelämä Kuinka kevytyrittäjyys soveltuu opiskelijoille?

    Työkokemuksen kartuttaminen on tärkeää jo opiskeluaikana tulevaa uraa silmällä pitäen. Moni ei kuitenkaan pääse itselle mieluiseen osa-aika- tai kesätyöhön tai työharjoitteluun. Mikäli sinäkään et ole löytänyt sopivaa työtä tai et jaksa pelata hankalien aikataulujen kanssa, voisit pohtia myös kevytyrittäjyyttä! Näin pääset päättämään työasioistasi enemmän itse. Opintojen ohella tehtävä työ on opiskelijoille usein tarpeen; kaikki eivät tunne pelkän opintotuen riittävän arjen…

    Lue lisää