Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Sisustuskirvesmies Timo löysi uutta intoa remontoimiseen kevytyrittäjyyden avulla

Timo-Leinonen

Kajaanilainen Timo Leinonen on tehnyt lähes 30-vuotisen urapolkunsa saneeraustöiden parissa. Hänen mielenkiintonsa remontointia kohtaan alkoi 17-vuotiaana, ja näkyy hänen harrastuksissaankin: vapaa-ajalla hän tekee moottoripyörärakentelua. Kevytyrittäjänä Timo on toiminut nelisen vuotta ja kokee saavansa tehdä työtä, josta todella pitää.

Töitä on monipuolisesti eri paikoissa ja päivät vaihtelevat. Yrittäjänä Timolle ovat tärkeitä tyytyväiset asiakkaat ja oman remontointijäljen näkeminen. Myös positiiviset asiakaspalautteet ja kiitokset palkitsevat pitkään alalla työskennellyttä rakennusalan ammattilaista.

Ennen kevytyrittäjyyttä Timo ehti työskennellä eri yrityksissä. Hän alkoi jo miettiä töiden lopettamista, mutta kiinnostus ammattia kohtaan palasikin kevytyrittäjyyden kautta.

-Ammatiltani olen sisustuskirvesmies. Kajaanista ei tahtonut 2000-luvun alussa löytyä töitä, ja siksi päätimme vaimoni kanssa muuttaa Helsinkiin. Siellä tein saneeraushommia kymmenisen vuotta ja kevytyrittäjäksi ryhdyin palatessani takaisin kotiseuduille.

Työtilanteen muutosten seurauksesta Timo alkoi pohtia uusia vaihtoehtoja työskentelyyn. Vaimon kannustamana hän rohkaistui kokeilemaan kevytyrittäjyyttä.

-Olin töissä yhdessä rakennusfirmassa ja sen toiminta loppui. Mietin, mitä alkaisin sitten tehdä ja kyselin mielenkiinnosta, onnistuvatko saneeraushommat kevytyrittäjänä laskuttamalla. Sain myönteisen vastauksen ja niin sitten päätin aloittaa. Tein töitä vuoden päivät ja hiljalleen se rupesi rullaamaan. Samalla alkoi tulla puhelinsoittoja ja lisää työkyselyitä!

-Muistan tarkan päivän, jolloin aloitin kevytyrittäjänä; se oli 1.6.2016. Ensimmäinen toimeksiantoni kevytyrittäjänä oli Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle. Remontoin tuolloin sairaalaa. Yrittäminen on tuntunut hyvältä enkä ole päivääkään katunut, että lähdin tähän!

Timo tekee remontointityöt pääsääntöisesti yksinään. Työt sisältävät paljon asiakaskontakteja ja siksi asiakaspalveluhenkisyys on työssä erityisen tärkeää. Saneeraustyöt alkavat asiakkaan kanssa keskustelemisella ja yhteissuunnittelulla, jonka jälkeen varsinainen remonttityö voi alkaa.

-Ensin tehdään asiakkaan kanssa lista, mitä remontissa tullaan tekemään. Sitten käyn hakemassa asiakastilille remontissa tarvittavat materiaalit. Sisäremontteja tehdessäni työt alkavat aamulla remontoitavassa kohteessa. Työnkuvaan kuuluu esimerkiksi tapetointi, pesuhuoneen pintaremontti ja muut remonttityöt. Teen paljon juuri omakotitalojen täysremontteja.

-Tässä työssä on oltava moniosaaja. Asiakkaalle ei oikein voi sanoa, että en ala tehdä jotain tiettyä hommaa. Ammattitaitoa tarvitsee olla monella saralla, ja samalla on osattava tehdä piilomyyntiä. Yrittäjähenkisyys on tärkeää, jos näissä töissä haluaa pärjätä.

Tärkeintä on asiakkaiden tyytyväisyys

Timo on huomannut, että asiakkaat ovat tyytyväisiä, kun sama työntekijä tekee remontin loppuun alusta alkaen. Samalla pystyy takaamaan, että työn jälki pysyy hyvänä. Työskentelyvuosien myötä hän on oppinut hyvin aikatauluttamaan remontointiaikoja ja suunnittelemaan työnkulun.

-Työn suola on myös siinä, että kaikki työpäivät ovat erilaisia! Nykyään saan tehdä niin kuin olen tottunut omalla ammattitaidollani tekemään.

– Kukaan ei tule sanomaan, mitä minun pitäisi tehdä, eikä päätöksiäni kyseenalaisteta. Saan olla oman itseni herra ja nähdä, että asiakas on tyytyväinen. Paljon tulee kiitoksia aina työn jäljestä, ja se kyllä lämmittää mieltä.

Timo pitää yrittämisessä työpäivien vaihtelevuuden lisäksi myös siitä, että yrittäjänä voi tehdä monipuolisesti erilaisia rakennusalan töitä, eikä tarvitse jumiutua vain yhteen työtehtävään. Myös remontin vieminen alusta loppuun on yksi yrittäjyyden hyvistä puolista.

-Firmoissa tehdään usein vain yhtä hommaa. Itse tein esimerkiksi 15 vuotta vakuutusyhtiön vahinkokorjauksia. Asiakkaat olivat tuolloin jo valmiiksi melko kiukkuisia, eikä työskentely ollut niin mukavaa. Ajattelin jopa lopettaa rakennushommat, jos työni olisi jatkunut sellaisena. Nyt taas olen saanut tehdä täydellisiä remontteja asiakkaille, jotka sitä todella haluavat!

Kuusi kättä peukalo pystyssä

-Ehkä parasta toiminnassani on nykyisin juuri se, että joka työmaan saa tehdä alusta loppuun eikä tarvitse hyppiä eri paikkojen välillä. Firmoissa työskennellessäni oli usein monta työmaata päällekkäin. Nyt kevytyrittäjänä saan tehdä remontin valmiiksi viimeistä listaa myöten, eikä tarvitse lähteä, ennen kuin on saanut kaiken valmiiksi ja viimeisteltyä loppuun.

Uran isoimpia saavutuksia Timon mielestä on vakituisen asiakaskunnan saamisessa. Neljän vuoden aikana on muodostunut asiakassuhteet noin kolmeenkymmeneen perheeseen, jotka työllistävät häntä remonteilla ympäri vuoden.

-Työt sujuvat hyvin, kun on asiakkaita. Nykyinen asiakaskunta muodostaa ringin, joka työllistää minut hyvin. Ei ole enää tarvinnut paljon töitä etsiä! Asiakkaita alkaa olla jo sen verran, että aina jollakulla on jonkinlaisen remontin tarve.

-Eräs vanha kirvesmies antoi minulle aikoinaan neuvon töihin liittyen. Hän sanoi: ”Kun teet töitä, tee ne niin, että kukaan ei tule kysymään, kuinka nopeasti työt teet. Tee ne niin, että tullaan kysymään, kuka työn on tehnyt.” Olen pyrkinyt noudattamaan tätä neuvoa.

– Suuri saavutus onkin siinä, että on itse hyvällä mielellä ja asiakkaat tyytyväisiä. On tarvinnut tietty töitäkin tehdä ja ansaita ne asiakkaat. Kajaani on pieni paikka ja osasta asiakkaista on tullut sellaisia tutuja ja kavereita, joiden kanssa ollaan yhteydessä remontin jälkeenkin.

Positiivinen asenne työntekoon kantaa pitkälle

Vaikka Timolla on riittänyt töitä tarpeeksi, on työtilanne saattanut välillä mietityttää. Toisinaan on joutunut jännittämään, riittääkö töitä tuleviksi kuukausiksi, Timo kertoo.

-Tämä jännitti varsinkin yrittäjyyden alkuvaiheilla, mutta kaikki on onneksi mennyt hyvin. Kainuun sairaalaprojekti oli hyvä alku yrittäjyydelle. Alkoi tulla puhelinsoittoja. Se vähän se porkkana onkin, että työt on tehtävä niin hyvin, ettei mitään ongelmia tule. Syntyy tavallaan luottamus molemmin puolin.

-Aina tietty joka syksy vähän miettii, onko talveksi töitä, mutta joka aamu olen toistaiseksi talvellakin töihin lähtenyt. Viime vuonna olin jo menossa takaisin firmaan töihin, mutta sitten viikonlopun aikana tulikin sähköpostilla remonttikysely. Minua pyydettiin uudistamaan 60-luvun talo moderniksi nykyaikaiseksi älytaloksi.

– Remontoin yksin koko omakotitalon, ja siihen meni paljon aikaa. Oli kyllä urani huippuhetkiä saada tuollainen tarjous, ja kun remontti oli lopulta valmis, pystyin näkemään työn tulokset!

Puuta sahaava sirkkeli

Timo näkee yrittäjyyden positiivisena asiana. Hän uskoo, että töitä löytyy jatkossakin ja että yrittäminen lisääntyy Suomessa entisestään. Myös oma toiminimiyritys on haaveissa.

-Itse olen yrittänyt aina olla positiivinen ja ajatella, että töitä kyllä on. Luulen, että firmat tulevat tulevaisuudessakin lisääntymään, ainakin etelässä. Kainuussa en tiedä, mitä tapahtuu, jos yritykset eivät saa työntekijöitä. Täällä on työvoimapulaa joka alalla; toisinaan minuakin kosiskellaan työpaikkoihin.

-Moni on kysynyt, miksen perusta omaa firmaa, kun töitä ja asiakkaita riittää. Haaveena onkin ollut oman toiminimen perustaminen. Minulla oli jo nuorempana haave, että olisin työnantaja ja pystyisin tarjoamaan töitä muille. Päivä kerrallaan tässä mennään.

– Nyt töitä on ollut niin hirveästi, etten ole ehtinyt tarkemmin perehtymään yrittämisen perustamiseen. Kevytyrittäjyys on helppoa, kun työt pystyy lopettamaan milloin vain.

Elämässä kannattaa aina kokeilla uusia asioita, siinä ei menetä mitään, Timo sanoo. Hän suosittelee yrittämistä kaikille vähäänkään yrittäjähenkisille ihmisille.

-Moni varmasti ajattelee työssään, että olisi kiva, jos olisi jotain muutakin työtä. Vaikuttaa moneen paikkaan, jos ei nauti omasta työstään. Työnteko tulee ihan täysin muuttumaan, kun saa tehdä sitä, mistä tykkää; motivaatiota tulee hirmuisesti lisää!

Timon tarina on osa UKKO.fi:n Patsas rohkeudelle -kampanjaa. Kampanjan tarkoituksena on nostaa esille itsenäisiä yrittäjiä, joita ilman Suomi ei pyörisi. Osallistu keskusteluun itsenäisen yrittämisen mahdollisuuksista ja haasteista Twitterissä tunnisteilla #rohkeusyrittää #näeuusityö #teesitämitärakastat.

Lue lisää kampanjasta: ukko.fi/rohkeus
Lue lisää kevytyrittäjyydestä: ukko.fi/kevytyrittajyys

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat: