Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Riitta Rouhiainen laittoi pystyyn uratapahtuman yli 45-vuotiaille ja nyt hänellä on tärkeä viesti meille kaikille

Riitta Rouhiainen_1

Yrittäjä Riitta Rouhiainen järjestää helmikuussa jo kolmatta kertaa UusioUra-tapahtumaa, jonka tarkoituksena on saada yli 45-vuotiaat työllistymään, vaihtamaan onnistuneesti alaa tai innostumaan yrittäjyydestä.

Kotoaan videopuhelulla tavoitettava Rouhiainen naurahtaa ikäsyrjinnän nurinkurisuudelle. Ihmiset elävät yhä pidempään ja pysyvät terveenä myös entistä paremmin. Nykyisin 50-vuotiaat juoksevat maratoneja! Yhteiskunta viestittää, että työelämässä tulisi jaksaa entistä pidempään, mutta samaan aikaan nelikymppisyyden paremmalle puolelle siirtyvä ihminen alkaa kummallisella tavalla haalistua, kunnes muuttuu työmarkkinoilla lopulta täysin näkymättömäksi.

Toisin sanoen kaikki ihmisessä oleva osaaminen katoaa mystisesti, vaikka se on edelleen tallessa. Ja voi, miten paljon heillä olisi annettavanaan. Juuri yli 45-vuotiaat tekijät ovat Rouhiaisen mukaan erityisen kokeneita, motivoituneita ja sitoutuneita työhön.

”ICT-alalla alkaa pudotuspeli kaikista aikaisimmin eli 45 vuoden kohdalla, markkinoinnissa puolestaan viidenkympin kohdalla”, Rouhiainen tietää.

Kun UusioUra-tapahtuman 2020 osallistujilta kysyttiin, mikä on heidän kohdallaan suurin työllistymisen este, mainitsi peräti 76 prosenttia vastaajista syyksi oman ikänsä. Vasta iän jälkeen mainituksi tulivat kova kilpailu ja vanhentunut koulutus. Vastaajista ainoastaan 14 prosenttia koki, että haasteena olisi ollut oman ammattitaidon puute.

”Kukaan ei ota meitä töihin”

Rouhiainen tietää itsekin, miltä ikäsyrjintä tuntuu. Hänen vuonna 2005 perustamansa mainostoimisto romahti talouskriisin ja muuttuvan digitaalisen maailman rattaisiin kymmenentenä toimintavuotenaan. Tuolloin noin 60-vuotias Rouhiainen ei ollut kuitenkaan valmis luopumaan työstä. Olihan hänellä vielä paljon annettavaa ja virtaa tehdä. Hän oli aina ollut osaava ja työyhteisönsä arvostama.

”Kaveritkin rupesivat käymään siinä toimistolla ja sanoivat, että kukaan ei ota meitä enää töihin, kun olemme yli viisikymppisiä ihmisiä.”

Sitten se iski.

Vuonna 2017 Rouhiainen auttoi 17-vuotiasta poikaansa etsimään kesätöitä ja hämmästyi rekrytointitapahtumien runsautta. Nuorille oli olemassa verkossa vaikka mitä, mutta työuralla jo pidemmälle ehtineille ei kerrassaan mitään. Bisnesidea leimahti hetkessä.

”Silloin minulla heräsi ajatus, että meidän ikäiset ihmiset tarvitsevat oman rekrytointitapahtuman.”

Rouhiainen aloitti haastattelukierroksen. Hän tapasi ammattiliittoja, eläkevakuutusyhtiötä TE-toimiston väkeä ja muita avainryhmiä. Kaikki kannustivat, että tarve tapahtumalle oli suuri.

”Nämä ihmiset ovat ihan hukassa työnhaun kanssa. Ja kun kaikki puhuvat vain siitä, miten vaikeaa työllistyminen on, niin sehän vain ruokkii masennusta ja ihmiset ajattelevat, että ei minusta mihinkään ole.”

Rouhiainen on kuitenkin itse elävä esimerkki siitä, ettei ikä ole mikään este. Uusin UusioUra-tapahtuma järjestetään virtuaalisesti.

”Olen miettinyt tätä paljon, kun tein itse tätä virtuaalista tapahtumaa. Jos olisin ollut jossain töissä, minut olisi ikäni puolesta diskattu tästä tehtävästä välittömästi. Mutta ei tämä ole mitään tähtitiedettä vaan ihan normaalia tekemistä ja projektin johtamista.”

Riitta Rouhiainen työpöydän ääressä.

Riitta Rouhiainen kuvailee itseään kunnianhimoiseksi ja sinnikkääksi yrittäjäksi.

Ole avoin uusille asioille ja opiskele jatkuvasti

Rouhiaisen mielestä maailmassa ihannoidaan nuoria liikaa, vaikka parhaat työyhteisöt ovat sellaisia, joissa on kaiken ikäisiä ihmisiä töissä.

Nuoriin ja vanhoihin sukupolviin pätevät myös eri säännöt. Esimerkiksi parikymppisellä on lupa olla sosiaalisen median ulkopuolella, nelikymppisellä ei, sillä uskottavuus kärsii. Nuorella on lupa protestoida digitaalisuutta vastaan, nelikymppisellä ei.

”Myös sairastuvuuteen liittyy paljon ennakkoluuloja. Nykyisin monet seitsemänkymppisetkin tekevät duunia.”

Rouhiainen muistuttaa, että vanhemmilla työntekijöillä on usein halu panostaa työntekoon enemmän, kun lapset ovat jo kasvaneet isommiksi.

”Viisikymppinen ihminen myös harvemmin vaihtaa työpaikkaa parin vuoden välein, vaan hän panostaa siihen työhön, missä on. Iän myötä tulee ymmärrys siitä, että teet yritykselle työtä, jotta se yritys menestyy ja työpaikkasi säilyy. Tällainen ajattelumalli taas ei ole nuoremmilla niin selkeä. En ainakaan itse muista, että olisin kolmekymppisenä miettinyt tällaisia asioita.”

Vanhemmilla työntekijöillä on etunaan aina kokemus ja sen hyödyntäminen laaja-alaisemmassa katsantokannassa. Jos vielä säilyttää kiinnostuneen asenteen uusia asioita kohtaan ja ylläpitää työtaitojaan, ei esteitä tulevaisuudessa pitäisi olla.

Omassa yrittäjyydessään Rouhiainen pitää menetystekijänä kunnianhimoaan ja periksiantamattomuuttaan. Ilman niitä UusioUra ei olisi koskaan syntynyt.

”Haluan olla hyvä sillä tavalla, että saan positiivista palautetta. Olen myös sinnikäs. En anna ihan vähällä periksi.”

UusioUra-tapahtuma järjestetään tiistaina 8.2.2022.

Tutustu tapahtumaan ja sen ohjelmaan tästä.

Ilmoittaudu mukaan 6.2. mennessä!

Lue myös

Mitä yrittäjyys vaatii? Tarkistuslista yrittäjäksi aikovalle

Hankkisinko oman yrityskummin? Sparraavat konkariammattilaiset pitävät pienyrittäjän liikesalaisuudet

Toiminimen perustaminen eläkkeellä

Oma yritys – kokeneen yrittäjän kahdeksan oppia, joista tiedät onko se oikea vaihtoehto myös sinulle

Tilaa Yrittäjyyskoulun suosituimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi

    Jenna Heino

    Jenna kirjoittaa runsaasti sekä työkseen että huvikseen. Vapaa-ajallaan hän ideoi käsikirjoituksia, juo liikaa kahvia ja nauttii mökkeilystä. Jenna päätoimittaa Yrittäjyyskoulua.

    Muita artikkeleita aiheesta Ajankohtaista:

    • Ajankohtaista UKKO.fi avaa oman asiakaspalvelunsa koirille – ”lemmikeissä on suuri yrittäjäpotentiaali”

      UKKO.fi:n Yrittäjyyskoulu kertoi 19. maaliskuuta havannankoira Vilin tarinan. Vili on paitsi somevaikuttaja, myös toiminimiyrittäjä. Vilin yrittäjätarinan esittelyn jälkeen asiakaspalvelun puhelin on soinut kuumana ja nyt UKKO.fi on päättänyt reagoida asiaan. ”Olemme olleet hyvin hämmästyneitä kyselyiden määrästä, mutta toisaalta sosiaalisen median aikana on hyvinkin ymmärrettävää ja luontevaa, että koiratkin tekevät tiliä. Olemme nyt ymmärtäneet, että lemmikeissä on suuri yrittäjäpotentiaali”, kommentoi viestintäpäällikkö…

      Lue lisää
    • Ajankohtaista Itsenäiset yrittäjät saivat oman patsaan Kansalaistorille: ”Patsas kuvastaa yrittäjyyden murrosta ja työelämän monimuotoisuutta”

      Tänään maanantaina Helsingin Kansalaistorilla paljastettiin puoliltapäivin itsenäisten yrittäjien kunniaksi tehty patsas. Teos seisoo Kansalaistorilla keskiviikkoon asti kunnianosoituksena kaikille itsenäisesti yrittäville suomalaisille. Kolmesta itsenäisestä yrittäjästä tehty Patsas rohkeudelle on osa kevytyrittäjyyspalvelu UKKO.fin laajempaa kampanjaa, jonka tavoitteena on nostaa keskustelua itsenäisten yrittäjien asemasta, kertoa heidän tarinoitaan ja auttaa saamaan yksinyrittäjien ja kevytyrittäjien ääni esille yhteiskunnallisesti. – Me haluamme, että itsenäisten yrittäjien arvo…

      Lue lisää
    • Ajankohtaista UKKO.fi:n koronakysely: Kevytyrittäjillä on uskoa tulevaisuuteen

      Suomen suurimman kevytryrittäjyyspalvelu UKKO.fi:n käyttäjilleen tekemä koronakysely kertoo, että kulunut vuosi ja korona ovat vaikuttaneet monin tavoin kevytyrittäjien työhön ja työn tekemiseen. Kysely oli avoinna vastaajille toukokuun alussa ja vastaajia oli yhteensä 727. – Olemme olleet huolissamme siitä, miten korona on vaikuttanut eri toimialoilla. Halusimme tietää tarkemmin, millainen vuosi kevytyrittäjillä on ollut, ja miten erilaiset rajoitukset ja muutokset ovat vaikuttaneet…

      Lue lisää