Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Ravintolasiivooja Susanna Lahtinen

viikon-kevytyrittaja-susanna-lahtinen

Olen Susanna, 41-vuotias nainen ja kahden aikuisen lapsen äiti Lahdesta.

Mitä teet?

Olen aina rakastanut siivoamista, ja aiemmin tosin työtä tehnyt enemmän myyntialalla, mutta alan työtilanne huono, joten ajauduin “vahingossa” ravintolasiivouksia tekemään.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Ensin siivosin Lahden keskustassa yhtä ravintolaa, minkä jälkeen minulle tarjottiin toista. Nyt minulla on jo kolme ravintolaa siivottavana! Vaikka työni on hyvin fyysistä ja herätykset yöllä tai aamuvarhain, niin pidän siitä, kun näen omien käsieni tuloksen sekä puhtaan ja hygieenisen jäljen, jotta ravintolan asiakkaat ja henkilökunta viihtyisivät.

Myyntialan kokemuksia voin myös hyödyntää paljon!

Kevytyrittäjyys on mahtava portti yrittäjyyteen, koska voi rauhassa suunnitella ja opetella kaiken ilman byrokratiahässäkkää. UKKO.fi on helppokäyttöinen ja aina saa apua myös puhelimen kautta, jos tulee ongelmia. Suosittelen palvelua lämpimästi! Uskaltakaa ihmiset toteuttaa unelmanne!

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Työ tekijäänsä opettaa ja ainahan on kehitettävää vaikkapa tekniikassa ja ajan käytössä. Otan paljon asioita selville sekä internetin avulla että muiden siivousalan ihmisten osaamista hyödyntäen. ?

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni on vapaus suunnitella kaikki alusta asti itse ja se, kun saan tehdä työni tasokkaasti ilman kireitä aikatauluja!

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallinen työpäiväni alkaa varhain joko yöllä tai viimeistään kello 6.00, jolloin aloitan ensimmäisessä ravintolassa, ja työpäivää venyy sen mukaan, kuinka ravintolassa on sotkua, mutta viimeistään olen valmis kello 17.00. Usein päivät ovat toki lyhyempiäkin.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille

Toivotan kaikille kevytyrittäjille paljon tsemppiä, jaksamista ja ennen kaikkea SUURTA INTOA työssänne! Toivon, että me kaikki menestyisimme! ?

Yhteystiedot

Sähköposti: lahtinensusanna@hotmail.com
Facebook: Susanna Lahtinen

Oletko kiinnostunut toimimiaan siivousalan kevytyrittäjänä? Lue lisää: Laskuta siivouskeikka helposti UKKO.fi:n avulla!

Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin kevytyrittäjiä. Jos haluat kertoa oman tarinasi, täytä seuraava lomake: Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

Kirjoittaja: Sanna Laitinen

Sannalla on kokemusta useilta eri markkinoinnin osa-alueilta, mutta erityisesti Sannaa kiinnostaa digitaalinen markkinointi ja asiakaskokemuksen kehittäminen. Vapaa-ajalla Sanna tykkää rauhoittua luonnon hiljaisuudessa, tappaa viherkasveja ja tutkia uusia paikkoja kameran linssin läpi.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Aija on ponnistanut menestyvään liiketoimintaan rumpuopena

    Olen Aija Peltola, 26-vuotias tradenomi ja rumpujensoiton opettaja. Olen kotoisin Jyväskylästä, mutta asun Espoossa. Valmistuin tradenomiksi keväällä 2019. Mitä teet? Työskentelen puolet viikosta markkinoinnin mittaamiseen keskittyvässä Startup-yrityksessä ja puolet kevytyrittäjänä opettaen rumpujensoittoa yksityistunneilla kaikenikäisille Helsingin Malminkartanossa. Minulla on tällä hetkellä 17 oppilasta, joista suurin osa käy tunneilla viikoittain. Rumpuopettajan työ saattaa nopeasti ajateltuna kuulostaa siltä, että rumpuopettaja opettaa rumpujensoittoa. Vaikka…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Taru aloitti kevytyrittäjyyden opintojen ohella – “Tätä tulen käyttämään jatkossakin”

    Kuka olet? Olen 32-vuotias iloinen kevytyrittäjänaisen alku Lahdesta. Harrastan crossfittia, ulkoilua ja käyn silloin tällöin kuntosalilla. Mitä teet? Opiskelen koulutetuksi hierojaksi Vierumäen urheiluopistolla ja teen samanaikaisesti hierontoja EMA Sportilla Lahdessa. Joulukuun puolessa välissä valmistun ja tarkoitus olisi jatkaa hommia sivutyönä ainakin nyt aluksi. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Alkuvuodesta, kun olin EMA Sportilla kuntonyrkkeilyn alkeiskurssilla, tiedustelin EMA:n omistajalta olisiko heillä tarvetta hierojalle…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Näin lähdin yrittäjäksi

    Teemu Laulajainen, 39, oli miettinyt yrityksen perustamista jo aiemmin, mutta vaihtoehtoja mietittäessä Teemu halusi kuitenkin vielä hankkia itselleen enemmän kokemusta ja valmiita asiakkaita ennen virallista yrittäjyyttä. Teemu oli myös käynyt aiemmin yrittäjyyskurssin ja hän päätti myös hankkia itselleen valokuvaukseen liittyvän tutkinnon. Teemu on kevään aikana saamassa Turun aikuiskoulutuskeskuksesta valokuvaajan ammattitutkinnon, joten valmiudet yrittäjyydelle olivat Teemulla hyvin hallussa. Miten kaikki alkoi?…

    Lue lisää