Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Opettaja Mari Hakanen viettää pitkät kesälomansa valokuvaustyön parissa

Mari-Hakanen-opettaja-ja-valokuvaaja

Kuvaaja: Lauri Hakanen

Joensuussa asuva Mari on ammatiltaan maantiedon ja biologian opettaja, mutta sen ohessa hän toimii valokuvaajana. ”Nämähän ovat sinänsä hyvin samanlaisia töitä: molemmissa saa tavata ihmisiä ja tutustua heihin”, toteaa Mari tyytyväisenä.

Ensimmäisen kameransa Mari sai joululahjaksi jo 6-vuotiaana, jolloin hän muistelee ottaneensa taiteellisia kuvia lähinnä ovenkahvoista. Varsinainen kiinnostus valokuvausta kohtaan alkoi syntyä vasta myöhemmin opiskeluaikoina, ja Mari saikin lahjaksi digijärjestelmäkameran valmistuessaan filosofian maisteriksi kymmenisen vuotta sitten.

– Sitten aloitin opettajan työt ja työskentelin joitakin vuosia, kunnes jäin äitiyslomalle ja sen lisäksi hieman pidemmäksi aikaa kotiin. Tänä aikana ehdin innostua kameran käytöstä entisestään, ja aloin laskuttaa kuvaustöistäni vuonna 2017.

Marin ensimmäinen toimeksiantaja oli Biisonimafia, jonka jäsenet ovat hänen tuttujaan nuoruusajoilta. Hän otti still-kuvia näiden kuvauksista ja he sopivat tässä järjestelyssä laskutuspalvelun käytöstä.

– Tätä ennen olin tehnyt lähinnä maksuttomia kuvauksia kavereille ja tutuille.

Mari kävi muutama vuosi sitten yksivuotisen valokuvauskoulutuksen Helsinki Design Schoolissa. Sen jälkeen koulutus on jatkunut ja jatkuu yhä workshopeissa, videoiden ja kirjojen parissa.

– Myös henkilökohtainen mentorointi Henna Koposen ohjauksessa on ollut hyvin avartavaa. Tässä työssä oppiminen on elinikäinen prosessi!

Järjestelmäkamera ja kukkia

Sivutyö kulkee mainiosti Marin opettajan ammatin rinnalla, ja hän toteaa töiden jossain määrin ruokkivan toisiaan.

– Niissä on yllättävän paljon samaa: molemmissa saa olla sosiaalinen ja niissä saa melko vapaat kädet. Kuvaaminen on tietty luovempaa, ja siinä pääsee toteuttamaan omaa visiotaan.

Molemmat työt myös jaksottuvat sopivasti eri vuodenajoille.

– Kuvaustyöt hiljenevät näin talveksi, enkä ihan tarkoituksella haalikaan niitä sille ajalle; tällöin voin keskittyä vain opetustyöhön. Kesällä minulla on opettamisesta tietysti pitkä kesäloma, jolloin voin taas ottaa enemmän kuvaustöitä vastaan. Valoisana aikana tämä on kuvauksillekin kaikkein otollisin!

Keskeistä on uskoa itse omaan tekemiseen ja osaamiseen

Eniten Mari kertoo valokuvaajana nauttivansa työn vapaudesta niin itsen toteuttamisen kuin aikataulujen suhteen. Ihmisten kohtaaminen ja yhteisten hetkien jakaminen on niin ikään tärkeää hänelle.

– En voisi olla esimerkiksi koulukuvaaja, vaan haluan käyttää jokaiseen kuvaustyöhöni kunnolla aikaa; se on minulle oikea tapa toimia. Minua inspiroi nähdä yhteys ihmisten välillä ja se, että voin kuvieni kautta näyttää heille, kuinka upeita he ovat.

Ajankäyttö ja työn tasapainottaminen vapaa-ajan kanssa puolestaan käyvät toisinaan haastaviksi, koska Mari uppoutuu kuvaustyöhön niin helposti.

– Nautin siitä niin paljon, että voisin käyttää siihen äärettömästi aikaa.

Työ saattaa olla myös varsin monipuolista ja yllätyksellistä – ei pelkästään asiakkaiden ja kuvaustilanteiden, vaan työtehtävienkin suhteen.

– Roolit voivat vaihtua lennosta ja melkein mitä tahansa saattaa tapahtua. Esimerkiksi Biisonimafian kuvauksissa minusta tulikin yhtäkkiä stunttinainen!

Kuvaaja: Katariina Karvonen

Koronan iskiessä keväällä Marin kuvauskeikat menivät jäihin, mutta tällöin hän saattoi keskittyä vain päätoimiseen työhönsä. Koska koulut olivat kiinni, työskenteli hän monien muidenkin tavoin kotoa käsin.

– Suomi pistettiin kiinni syntymäpäivänäni, joten muistan sen päivän senkin takia ikuisesti, nauraa Mari.

– Olen kyllä miettinyt paljon niitä kanssasisaria ja -veljiä, joiden toimeentulo on täysin yrittäjyyden varassa; tämä aika on ollut heille todella, todella haastavaa. Sympatisoin myös hääpareja, joiden oli siirrettävä hääpäiväänsä pandemian vuoksi. Tilanne on tällä hetkellä tämä, mutta eihän se näin tule ikuisesti jatkumaan.

Yrittäjyyden Mari näkee tulevaisuudessa vain lisääntyvän. Aiheesta on puhuttu paljon hänen koulunsa yrittäjyyskasvatuksessakin.

– Se on trendi, jota kohti hakeudutaan entistä enemmän. Ihmisillä tulee olemaan entistä enemmän erilaisia uria ja työpaikkoja. Yrittäjyyden lisääntyessä tukiverkko olisi kyllä tärkeä, mikä näkyy nykyisessäkin tilanteessa.

– Yrittäjätoiminnassa tarvitaan usein rohkeutta sen oman toiminnan markkinoimiseen. Jos et itse usko omaan tekemiseesi, niin ei usko kukaan muukaan; siksi pitäisikin mennä rohkeasti rinta rottingilla, ja oltava myös valmis kehittämään omaa toimintaa.

– Itseni mainostaminen ja kehuminen tuntui minustakin aluksi röyhkeältä – mutta vähitellen olen oppinut kertomaan, että kyllä minä oman työni hallitsen.

Muita yrittäjyydestä ja itsen toiminnasta innostuneita Mari kehottaakin lähtemään rohkeasti kokeilemaan:

– Omat unelmat voivat tuntua utopistiselta, mutta vanhainkodissa voikin harmittaa, jos ei edes yrittänyt. Unelmia täytyy tavoitella, eikä niitä tee todeksi kukaan muu kuin sinä itse.

Marin tarina on osa UKKO.fi:n Patsas rohkeudelle -kampanjaa. Kampanjan tarkoituksena on nostaa esille itsenäisiä yrittäjiä, joita ilman Suomi ei pyörisi. Osallistu keskusteluun itsenäisen yrittämisen mahdollisuuksista ja haasteista Twitterissä tunnisteilla #rohkeusyrittää #näeuusityö #teesitämitärakastat.

Lue lisää kampanjasta: ukko.fi/rohkeus
Lue lisää kevytyrittäjyydestä: ukko.fi/kevytyrittajyys

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Luovan alan yrittäjä Nina Laitiala muuttaa pakettiautoon ja saa muutkin tavoittelemaan omia unelmiaan

    Nina Laitiala haluaa löytää merkityksen ja ilon kaikesta tekemästään. Siksi hän tekee luovaa työtä, jossa jokainen tehtävä inspiroi ja vie kohti omia tavoitteita. Vapaa-ajallaan hän rakentaa itselleen pakettiautoon liikkuvaa kotia. Viime kesänä Nina Laitiala irtisanoi asuntonsa ja muutti telttaan. Suomen kesä, seikkailunhalu ja kaipuu luontoon saivat Ninan tekemään ratkaisun, joka monelle muulle olisi tuntunut mahdottomalta. Nyt työn alla on jo…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Viikon kevytyrittäjä on monen alan ammattilainen Jowi – kevytyrittäjänä hän tekee solmuja

    Olen Jonna eli Jowi, 25-vuotias moniosaaja Tampereelta. Olen aina ollu vähän erikoinen, boksin ulkopuolella ajatteleva sekä eläjä. Mitä teet? Ammatiltani olen kokki, eläintenhoitaja sekä vartija. Mutta teen vähän kaikkea kuten kirjoitan, maalaan, solmin, teen videoita ja kotisivuja. Isoimmaksi osaksi teen luonnon läheisiä käsitöitä. Olen myöskin kirjoittanut kirjan. Solmiminen eli makramee on siis solmutyöskentelyä, jossa erilaisia solmuja yhdistelemällä saadaan aikaan kauniita…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Työkit-palvelun perustaja Emilia Olkoniemi antaa asiakkailleen työkalut työnhakuprosessiin

    Viikon kevytyrittäjämme Emilia Olkoniemi on työnhakuvalmentaja ja Työkit-palvelun perustaja. Hänen missionaan on auttaa jokaista löytämään oma unelmien työpaikkansa! Valokuvaaja: Pauli Huutonen Mitä teet? Päivätyössäni toimin asiakaspalvelun ja markkinoinnin tehtävissä terveysalan yrityksessä. Kevytyrittäjänä annan työkaluja työnhakuun: palveluihini kuuluvat yksilölliset CV:t ja työhakemustsekkaukset. Autan CV:n ja työhakemuksen sisällöllisissä ja ulkonäöllisissä seikoissa, kuten asettelussa, oman osaamisen tunnistamisessa ja sanoittamisessa, sekä henkilöbrändäyksessä. Tavoitteenani on,…

    Lue lisää