Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Oletko valmis suositeltavaksi?

arvostelu

Hyvin tehdyt, pienet arkipäiväiset asiat voivat näin sosiaalisen median aikakaudella nousta ratkaiseviksi tekijöiksi, kun yrityksestä tulee hetkellisesti somen kuumin puheenaihe. Kesäkuussa eteläpohjanmaalainen huvipuisto Powerpark sai sellaista julkisuutta, jota on vaikea rahalla ostaa. 

Elämyspuisto sai valtavasti näkyvyyttä lukuisissa sosiaalisen median kanavissa, kun viestintäkouluttaja ja tietokirjailija Katleena Kortesuo julkaisi positiivisen arvion perheensä huvipuistomatkasta. Kortesuo itse kertoo, että hän on arvosteluissaan kriittinen ja neutraali, mutta tällä kertaa odotukset asiakkaan ylittyivät. Arvostelu on julkaistu myös Kortesuon Ei oo totta -blogissa, jolla on tuhansia lukijoita.

Suosittelu osaksi strategiaa

On selvää, että yrityksen tunnettuuden lisääntyminen kasvattaa myös myyntiä. Erityisesti julkisuuden henkilöiden esille tuomat arvostelut tavoittavatkin parhaimmillaan jopa satojatuhansia ihmisiä, kuten kävi Kortesuon ja Powerparkin tapauksessa.

Kaikenkokoisten yrittäjien ja kevytyrittäjien kannattaisi ottaa asiakkaiden suosittelu osaksi strategiaa.

Sillä myös tavallisten asiakkaiden, ei vain julkisuuden henkilöiden, tekemät arvostelut yrityksestä ja sen palveluista ovat tärkeä keino tavoittaa uusia potentiaalia asiakkaita.

Suositteluja ei pidä nähdä vain sosiaalisen median tuomana lisäarvona, vaan jokapäiväiseen tekemiseen vaikuttavana tekijänä. Lue, miten sosiaalinen media voi auttaa asiakassuhteidesi hoidossa.

huhuSosiaalisen median avulla sekä hyvät että huonot arvostelut leviävät nopeasti uskomattoman laajalle.

Kortesuon ja muiden hänen kaltaistensa vierailu yrityksessä ei ole jokapäiväistä, mutta siihen pitää olla valmis joka päivä. Kaiken pitää toimia moitteetta ja olla valmiiksi pedattuna, jotta on mahdollista tulla suositelluksi. Paljon jää tietenkin onnen varaan, mutta on tärkeää tehdä päivittäin työtä sen eteen, että suosittelujen saaminen on mahdollista.

3 vinkkiä, joilla keräät suositteluja

1. Erikoistu
Positiivisen suosittelun saa aikaan erottautuminen. Tavallinen, hyvä ja kiva palvelu ovat sananmukaisesti hyvää ja kivaa, mutta asiakas pitää yllättää iloisesti, jotta hän näkee vaivanarvoiseksi mainita saamastaan erinomaisesta, uudesta, yllättävästä ja mieleenpainuvasta asiakaspalvelukokemuksestaan.

Asiakaspalvelussa erottaudutaan kiinnittämällä huomiota pieniin yksityiskohtiin. Yksinkertainenkin asia voi olla se, jolla asiakaskokemus ylittyy.

2. Yllätä
Toinen vinkki liittyy läheisesti ensimmäiseen: yllätä asiakkaasi positiivisesti.

Parhaat vinkit tähän saattavat hyvinkin löytyä oman alasi ulkopuolelta. Mieti omia viimeaikaisia asiakaspalvelukohtaamisia; saitko erityisen hyvää palvelua linja-autossa, hierojalla tai ravintolassa. Mikä siitä teki hyvää? Oliko palvelussa jotakin, josta voisit ammentaaomaan toimintaasi?

syytös
3. Vastaa myös negatiivisiin palautteisiin
Julkinen palaute ei ole aina positiivista ja siihenkin on syytä varautua. Palautteeseen pitää reagoida välittömästi anteeksipyynnöllä ja pahoittelulla siitä, että on epäonnistuttu. Tämän jälkeen harmistuneelle asiakkaalle tulle tarjota vastaava tuote tai palvelu ilman kustannuksia.

Muista myös, että negatiivien arvostelu ei ole henkilökohtainen hyökkäys persoonaasi kohtaan, vaan kohdistuu yritystoimintaasi. Liiketoiminnan loitontaminen omasta itsestä auttaa usein käsittelemään kritiikin neutraalimmin.

Hoitamalla negatiiset palautteet asiallisesti, voit vielä kääntää asiakkaan mielikuvan positiiviseksi. Kaikki tekevät silloin tällöin virheitä. Tärkeää on myöntää ne, ottaa opiksi ja pyytää anteeksi.

Oppiaksesi lisää, kannattaa sinun osallistua ilmaiselle Suosittelun voima -kurssillemme.

Ps. Olethan huomannu, että mekin keräämme käyttäjiemme arvioita, jotta voimme jatkuvasti kehittää toimintaamme. Vaikuttaa voit esimerkiksi täällä Trustpilotissa.

Lue myös

Suosittelijan valitseminen ja heidän merkityksensä työnhaussa

Ota somen tekeminen haltuun – Näin laadit sosiaalisen median strategian ja vuosikellon!

Nyt jäitä hattuun, yrittäjä! Näin vastaat negatiiviseen palautteeseen somessa

Vieraskynä: Kuinka monta somekanavaa on tarpeeksi ja mitkä kanavat valitsen yritykselleni?

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat Y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö

Muita artikkeleita aiheesta Markkinointi:

  • Markkinointi Huippumyyjät paljastavat parhaimmat myyntiaseensa – ”Kysyn suoraan teetkö tarjouksen”

    Hiotut myyntitaidot ovat yrittäjälle elintärkeä valtti. Yrittäjyyskoulu haastatteli kolmea huippumyyjää, jotka saavat kaupaksi asuntoja, viinejä ja ilmalämpöpumppuja. Miten he sen oikein tekevät? Huippumyyjä on helppo määritellä. Hän on henkilö, joka saa kaupan kuin kaupan päätökseen ja asiakkaan puolelleen ylittämällä tämän odotukset. Katja Malminen työskentelee ravintolapäällikkönä yhdeksälle Viking Line -ravintolalle ja preppaa tarjoilijoita myyntityössä. Hän saa tarjoilijat uskomaan omaan potentiaaliinsa ja…

    Lue lisää
  • Markkinointi Verkostoidu ja vaurastu: yhteisöt yrittäjän voimavarana

    Verkostoituminen on yksi parhaista tavoista saavuttaa omat unelmansa yrittäjänä. Nappaa tästä artikkelista Insider Society -yhteisön perustajan Katja Presnalin parhaat vinkit siitä, miten vaurastut verkostojen avulla. Mieti henkilöbrändiäsi ensin Jotta saat parhaat edut verkostoista, mieti ensin henkilöbrändiäsi. Osaat varmasti jo hyvin esitellä itsesi ja yrityksesi, mutta henkilöbrändäykseen kuuluu paljon muutakin. Tärkeimpänä on, että tiedät omat pitkän tähtäimen tavoitteesi ja osaat viestiä…

    Lue lisää
  • Markkinointi Kevytyrittäjän kotisivut wordpressillä - näin teet sen

    WordPress on avoimen lähdekoodin julkaisujärjestelmä, joka taipuu moneen. Sitä käytetään esimerkiksi blogien, verkkokauppojen ja kotisivujen alustana. Esittelemme tässä kirjoituksessa WordPressin parhaita puolia ja syitä, joiden takia myös kevytyrittäjien kannattaisi perustaa omat kotisivunsa nimenomaan WordPressillä. Käymme läpi myös haasteita, joita usein mielletään WordPress-pohjaisen kotisivun rakentamiseen sekä annamme vinkkejä, miten kevytyrittäjä pääsee alkuun. WordPress.com ja WordPress.org, mitä eroa niillä on? On olemassa…

    Lue lisää