Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia

Näin siirryt helposti uuteen Google Analytics 4 -versioon – 5 vaihetta

google-analytics-4-kayttoonotto-kannettava-tietokone-sinisella-taustalla

Suosittu Google Analytics koki täyden muodonmuutoksen heinäkuussa 2023, kun uusi Google Analytics 4 korvasi vanhan version. Google Analytics -kouluttaja Santeri Kallio kokosi pienyrittäjiä ajatellen viiden kohdan ohjeen siitä, kuinka Google Analytics 4:n käyttöönotto käy helposti!

Pakollinen siirtymä Google Analytics 4:ään on herättänyt yrittäjille paljon kysymyksiä. Uuteen versioon vaihtaminen ei kuitenkaan onneksi ole lainkaan niin vaikeaa kuin etukäteen voisi olettaa.

Google Analytics 4 (GA4) julkaistiin alunperin jo vuonna 2020, minkä jälkeen sitä on aktiivisesti kehitetty vanhemman Universal Analytics-version korvaajaksi. Tämän uuden version fokus on ollut erityisesti nopea datan tutkiminen, tekoäly sekä siistimpi käyttöliittymä.

On tosin mahdollista, että GA4:ään siiryminen ei ole ollut päällimmäisenä mielessä, koska Analytics joutui erityisesti vuonna 2022 median hampaisiin, kun sen uutisoitiin olevan “laiton”. Taustalla näissä uutisoinneissa oli puuttuva datansiirtolaki EU:n ja USA:n välillä, mutta laki tuli onneksi voimaan heinäkuussa 2023. Google Analyticsia voi siis käyttää taas paremmin mielin, joten GA4 on ajankohtaisempi kuin koskaan aiemmin.

Miksi muutos tapahtui?

Pakollinen siirtymä GA4:ään on herättänyt paljon kysymyksiä. Näistä yleisin on, että miksi vanhemman version käyttöä ei voi enää jatkaa. Jos vanha versio on jo vuosien aikana tullut tutuksi, miksi pitäisi opetella asiat uudestaan?

Google on viestinyt asiasta korostaen uuden GA4:n nykyaikaisuutta, mutta suurin syy liittyy analytiikkaseurannan yksityisyyteen. Vanhempi Analyticsin versio ei vain sopinut enää käytettäväksi nykyisten yksityisyyslakien ja evästeiden käytön rajoitusten kanssa. Laittomuus-uutisointi vain korosti tätä, koska tapauksessa oli kyse juuri vanhemmasta versiosta. Googlen kannalta parasta oli poistaa ongelmallinen versio kokonaan ja antaa parempi vaihtoehto tilalle.

Vanhan Universal Analytics -version datankeruu loppui heinäkuussa 2023, joten GA4 on nyt ainoa toimiva versio. Yritykset ovat todennäköisesti nähneet asian viimeistään Analyticsiin mennessä, kun käyttäjien määrä on tippunut nolliin. Onneksi tilanne on helposti korjattavissa ja Google Analytics 4:n käyttöönotto onnistuu sujuvasti – alla olevien viiden vaiheen kautta.

1. Tee GA4:n perusasennus

GA4 on niin erilainen aiempaan versioon verrattuna, että se pitää asentaa kokonaan uudelleen. Näin ollen ensimmäinen vaihe on tehdä perusasennus. Tämän avulla saat mitattua kaikki perusasiat sivustollasi, kuten kävijämäärät, sivujen katselut ja saapumiset.

Perusasennus aiheuttaa helposti väärinymmärryksiä, koska sen työvaiheet ovat erilaiset palaaville käyttäjille, ja Google on voinut jopa tehdä osan työstä sinun puolestasi. Varmaa kuitenkin on, että sivustollesi tulee asentaa GA4:n uusi seurantakoodi. Tässä tosinpitää huomata, että seurantaa ei voi enää asentaa suoraan sivuston koodiin, koska tämä ei huomioi käyttäjiesi evästesuostumuksia.

Perusasennuksen voit tehdä käyttämällä joko Googlen apusivua tai tätä suomenkielistä asennusohjetta, jossa asiat näytetään kohta kohdalta.

2. Asenna verkkokaupan seuranta uudelleen

Google Analytics on jo vuosia tukenut ominaisuutta nimeltä verkkokaupan seuranta (Enhanced Ecommerce). Sen avulla on mahdollista nähdä dataa sivustollasi tapahtuneista myynneistä sekä kävijöiden ostopolusta. Jos siis myyt sivustolla tuotteita tai palveluita, älä ohita tätä vaihetta.

Verkkokaupan seuranta pitää asentaa uudelleen GA4:ää varten. Tämä johtuu siitä, että perusasennuksen lisäksi verkkokaupan seuranta on täysin uudistettu. Useimmille verkkokauppiaille tämä on onneksi helppo tehdä, koska Shopify, Woocommerce, Magento, Vilkas ja MyCashflow tarjoavat lisäosat GA4:n verkkokaupan seurannan tekemiseen.

Tutustu oman verkkokauppa-alustasi ohjeisiin, niin varmistut siitä, että voit tutkia, mistä ostavat käyttäjät saapuvat ja mikä saa heidät ostamaan.

Mies käyttää Googlea kannettavalla tietokoneella

3. Siirrä konversiot ja yleisöt

Analytics on versiomuutoksen jälkeen yhä tärkeimpiä markkinoinnin työkaluja. Siksi on tärkeä varmistaa, että mittaamasi konversiot siirtyvät GA4:ään. Jos olet mitannut konversiot käyttäen tapahtumia (event), ne voi siirtää menemällä GA4:n Järjestelmänvalvontaan, mutta esimerkiksi kiitos-sivun mittaus vaatii erillistä työtä.

Google Ads-mainostajan kannattaa myös kiinnittää huomiota yleisöjen (audience) tuomiseen. Niillä voit kohdentaa mainontaa erityyppisiin kävijöihin, kuten ostoskorin hylänneisiin tai tietyllä kampanjasivulla vierailleisiin. Yleisöjä voi edelleen käyttää GA4-versiossa, mutta nekin pitää erikseen tuoda Universal Analytics-tililtäsi.

Muista siis siirtää kaikki konversiot ja yleisöt talteen GA4:ään. Näin varmistut siitä, että mainoskohdennus toimii kuten pitää, ja mainonnan tavoitteet on mitattavissa kuten ennenkin.

4. Varmista evästebannerin toiminta

Vaikka GA4 pystyy nyt turvaamaan kävijöiden yksityisyyttä sekä noudattamaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR), se ei pysty siihen aivan yksin. GDPR:n mukaan sivuston kävijöiltä tulee saada tietoinen suostumus ennen kuin analytiikka alkaa toimimaan.

Käytännössä suostumusten saaminen tapahtuu evästebannerilla. Huomaa, että tänä päivänä pelkkä ilmoitus evästeiden käytöstä ei riitä. Kävijöille tulee antaa mahdollisuus kieltäytyä evästeistä, jolloin dataa ei saa kerätä Analyticsiin.

Jos sivustollasi ei ole vielä evästebanneria, sellainen kannattaa ottaa käyttöön. Google Analytics tarvitsee bannerista luvan, kuten myös muut suositut työkalut, mukaan lukien Google Ads, Meta Pixel ja HubSpot. Yleisimmät evästebannerit kuten Cookiebot, CookieYes ja Cookie Information on onneksi helppo asentaa sivustolle.

5. Harjoittele uuden GA4:n käyttöä

Viimeinen ja tärkein vaihe on ottaa uuden version raportointi haltuun. Google Analytics 4 on nimittäin toiminnaltaan aivan erilainen kuin vanhempi versio.

Huomattavin ero aikaisempaan on raporttien määrä, joka on tippunut kymmenykseen edellisestä. Raportteja ei löydä enää jokaiseen käyttötapaukseen, vaan niitä on osattava muokata ja tutkia, jotta esimerkiksi markkinointikampanjoiden tehokkuus ja käyttäytyminen sivustolla on selvitettävissä.

Lisäksi GA4:stä puuttuu joitakin vanhan version ominaisuuksia: Tuttuja mittareita ei löydy, näkymiä (view) ei enää ole, ajoitetut raportit puuttuvat ja liikenteen filtteröinti on kokonaan muuttunut. GA4 on toki edelleen aktiivisessa kehityksessä, joten näitä ominaisuuksia saattaa tulla ajan myötä takaisin.

Kokonaisuudessaan Google Analytics 4 on todella suuri päivitys tuttuun työkaluun. Siirtymä voi vaatia jonkin verran työtä, mutta uudet mahdollisuudet analytiikalla ovat todella tervetulleita.

Kirjoittaja Santeri Kallio on sivutoiminen Google Analytics-kouluttaja, joka myös aloitti yrittämisen Ukko.fin kautta. Hänen sivustoaan (santerikallio.com) lukee vuosittain yli 15 000 kävijää. Santerin oppaista hyötyvät erityisesti pienyrittäjät, markkinoijat ja verkkokauppiaat.

Muita artikkeleita aiheesta Markkinointi:

  • Markkinointi Blogiyhteistyö – mainostamista vai aitoa yhteistyötä? Bloggaajat kertovat

    Blogiyhteistyö on loistava mahdollisuus saada omia tuotteita ja palveluita esille. Bloggaajat ovat vahvoja mielipidevaikuttajia, joiden suosituksiin luotetaan. Kun itse huomasin bloggaajien vaikutusvallan, innostuin ja otin yhteyttä lukuisiin bloggaajiin ja pyysin yhteistyötä. Hämmästyin, kun hyvin harva vastasi sähköpostiini ja nämäkin vastaukset olivat kaikki kielteisiä. Pikkuhiljaa tajusin, että bloggaajat eivät ole mediayrityksiä, joilta voi ostaa mainoksia. Bloggaajat ovat lähempänä toimittajia, jotka haluavat…

    Lue lisää
  • Markkinointi Työn hinta Suomessa – kevytyrittäjän sivukulut

    Palkansaajasta kevytyrittäjäksi siirtyvälle työn sivukulujen määrä on suurin yksittäinen muutos. Perinteisessä palkkatyössä työntekijä näkee ainoastaan hänelle maksettavan bruttopalkan ja tästä käteen jäävän nettopalkan. Kevytyrittäjä näkee kuitenkin kaikki työn tekemisestä aiheutuvat kulut. Ensimmäistä laskua luodessa tämä ero saattaa olla monelle yllätys. Tämän vuoksi olemme koonneet tähän kirjoitukseen kaiken, mitä kevytyrittäjän kannattaa ottaa huomioon laskutussummasta sovittaessa. Näin työhön liittyvät sivukulut eivät tule yllätyksenä…

    Lue lisää
  • Markkinointi Parhaat vinkit loistavan hissipuheen laatimiseen

    Pitchaukselta tai kansanomaisemmin hissipuheiden pitämiseltä ei voi nykymaailmassa välttyä, jos harjoittaa minkäänlaista liiketoimintaa. Koska kohtaamme jatkuvasti ihmisiä erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa, pitää kaikilla yrityksillä ja organisaatioilla olla hyvä, kompakti ja mieleenpainuva hissipuhe. Hissipuhe tulee olla rahoitusta hakevalla idealla, palveluaan myyvällä kevytyrittäjällä ja sijoittajia etsivällä startupilla selkäytimessä. Koskaan ei tiedä, onko juuri kyseinen ihminen potentiaalinen asiakas ja vaikkei olisikaan, saattaa hän…

    Lue lisää