Arvioitu lukuaika: 9 minuuttia

Näin saat töitä luovalta alalta – Luovan alan työpaikat

luovan-alan-toita

Esimerkiksi oma työnhakuni helpottui kummasti, kun aloin kuvailemaan itseäni tavanomaisten termien sijaan älykkääksi ongelmanratkaisijaksi. Se ei ole välttämättä juuri mitä graafista suunnittelijaa palkkaamassa olevat yritykset ovat etsimässä, mutta se kuvailee minua ja vahvuuksiani tehokkaasti. Näin kirjoittaa Taneli Pohjola blogissaan.

”Mitä minun pitää tehdä saadakseni oman alani töitä?

Voinko päästä työhaastatteluun ilman suhteita?

Missä ovat kaikki vakituiset luovan alan työpaikat?”

Kuulostaako tutulta? Kyselin itsekin näitä kysymyksiä valmistuttuani, ja työskennellessäni graafisena suunnittelijana olen tottunut vastailemaan niihin usein. Sen takia päätinkin kasata kaiken oppimani yhteen paikkaan, jotta sinä voit lopettaa kyselyn ja siirtyä tehokkaaseen työnhakuun.

Tässä blogissa käsittelen yleisimmät luovan alan työnhausta kuulemani kysymykset, ja kerron sen lisäksi oppimiani harvinaisempia kikkoja, joita ei tulisi heti ajateltua. En kuitenkaan käsittele työnhaun perusjuttuja, joten niistä kiinnostuneille suosittelen aiempia kirjoituksiamme:

Hyvät luovan alan paikat ovat usein hyvin haluttuja ja sitä kautta myös kilpailtuja. Sen takia on tärkeää erottua massasta eduksesi. Massasta erottuminen on vaikeaa. Kukaan ei voi antaa sinulle valmista vastausta siihen, kuinka erotut muista. Siksi haluankin antaa sinulle eväät omien myyntivalttiesi löytämiseen ja niiden tehokkaaseen esille tuomiseen. Siihen kuuluvat seuraavat asiat:

  1. Tiedä mitä myyt!
  2. Itsevarmuus ja ulosanti
  3. Millainen luova työntekijä olet?
  4. Portfolio (ja CV)
  5. Muita vinkkejä

Kun otat nämä osa-alueet haltuun, niin työnhakusi tulee helpottumaan huomattavasti.

1. Tiedä mitä myyt!

Työnhakijat voivat oppia paljon myynnin ammattilaisilta

Ensimmäinen, ja ehkäpä tärkein asia, jonka haluan kertoa sinulle, on tämä: Työn hakeminen on myyntiä. Työnantajat haluavat maksaa rahaa työntekijän ajasta, ja sinä haluat pitää huolen siitä, että he ostavat sinun aikaasi. Suurin osa ihmisistä ei ole luonnostaan autokauppiaita ja neuvottelijoita, joten siksi tämä tilanne voi tuntua vaikealta. Onnistuneessa työnhaussa on kuitenkin tärkeää tajuta mistä on kyse, sillä se mahdollistaa oikeiden työkalujen käyttämisen. Sillä jos haluat sinulle parhaiten sopivan työpaikan suurimmalla palkalla ja mukavimmilla eduilla, sinun täytyy osata hyödyntää kaikkia sinulle tarjolla olevia keinoja.

Yksi suurimmista ongelmista monilla työnhakijoilla on se, että heillä ei ole selkeää mielikuvaa siitä miksi he ovat hyvä hakija. Miten voit saada rekrytoijan uskomaan syihin palkata sinut, jos sinäkään et tiedä niitä? Tämän takia itsetuntemus on tärkeä osa tehokasta työnhakua. Sinun tulee selvittää omat vahvuutesi sekä heikkoutesi, ja keksiä miten tuoda ne esille potentiaaliselle työnantajalle niin, että he ovat innoissaan sinun palkkaamisesta.

Tässä vaiheessa moni tekee yleisen virheen olemalla liian geneerinen. Jos kuvailet itseäsi oma-aloitteiseksi ja ahkeraksi työntekijäksi, niin olet kuin suomalainen kesäpäivä joka kuvailisi itseään koleaksi ja sateiseksi: samanlainen kuin kaikki muutkin. Sen sijaan sinun tulisi miettiä piirteitäsi, jotka ovat sinulle kilpailuvaltti verrattuna muihin. Ehkä sinulla on paljon kokemusta joltain muulta alalta ja se antaa sinulle uniikin perspektiivin? Ehkä räväkkä luonteesi saa aina työkaverit hyvälle tuulelle ja toimimaan yhdessä? Suosittelisin keksimään ainakin kolme tällaista ominaisuutta, joita voit nostaa esille työhakemuksessasi ja myöhemmin työhaastattelussa ripoteltuna vastauksiesi sekaan.

Näiden piirteiden löytäminen voi olla aluksi vaikeaa, mutta se kannattaa! Hyvä tapa lähestyä tätä on kuvitella miten paras ystäväsi, mukava työkaveri tai joku muu läheinen kuvailisi sinua, jos heiltä kysyisi sinun vahvuuksistasi. Sen lisäksi kasasin alle listan piirteitä, joita voit käyttää inspiraationa.

Esimerkiksi oma työnhakuni helpottui kummasti, kun aloin kuvailemaan itseäni tavanomaisten termien sijaan älykkääksi ongelmanratkaisijaksi. Se ei ole välttämättä juuri mitä graafista suunnittelijaa palkkaamassa olevat yritykset ovat etsimässä, mutta se kuvailee minua ja vahvuuksiani tehokkaasti. Näin erotuin enemmistöstä, ja minun oli helppo perustella sanomaani koska uskoin siihen. Myyntikulma, johon uskoin johti taas siihen, että pystyin puhumaan siitä rehellisesti, avoimesti ja itsevarmasti.

2. Itsevarmuus ja ulosanti

Kumman näistä hakijoista sinä palkkaisit?

Minä en liikaa kehuskele, sillä jokuhan voisi vaikka luulla, että olen ylpeä itsestäni! Tästä suomalaisten alitajuntaan syvälle uponneesta ajatusmallista voi olla montaa mieltä, mutta työnhaussa se on varmasti tehoton. Omahyväinen itsekehu haisee tietysti tilanteessa kuin tilanteessa, mutta tärkeä osa työnhakua on rekrytoijan vakuuttaminen siitä, että sinä olet paras vaihtoehto. Siksi onkin tärkeää, että kerrot vahvuuksistasi selkeästi ja epäröimättä.

Sille on syynsä, että Coca Cola -mainokset eivät ole vain kokispullon kuva ja teksti: ”Se maistuu hyvältä”. Kun yrität myydä ihmisille jotain, niin se miten kerrot asiasi on monesti yhtä tärkeää kuin mitä sanot. Sen sijaan, että sanoisit työnantajalle ”minä olen hyvä valokuvaaja”, on tehokkaampaa joko kuvailla osaamistasi yksityiskohtaisemmin (”olen erityisen taitava muotokuvien ottaja ja saan kuvattavat tuntemaan olonsa mukavaksi”) tai antamalla esimerkin osaamisestasi (”olin vähän aikaa sitten kuvaajana häissä, ja morsian sanoi, että kuvani olivat ikimuistoisia”). Näin kertomasi asia jää paremmin mieleen, ja ihmiset uskovat luonnostaan muiden suosituksiin, vaikka ne tulisivatkin lähteestä, joka hyötyy suosituksen kertomisesta.

Tärkeänä osana itsestäsi kertomista on myös heikkouksista puhuminen. Kukaan ei ole täydellinen, eikä kukaan halua työpaikalleen ihmistä, joka kuvittelee olevansa virheetön. Tätäkin asiaa voi tietenkin lähestyä taidolla. Ensimmäinen vinkkini on se, että alat miettimään puutteitasi kehityksen kohteina. Jos sinulla on tapana myöhästellä tapaamisista, älä kerro mahdolliselle työnantajalle olevasi ainainen myöhästelijä tai ettet välitä aikatauluista. Sen sijaan yritä kehittää täsmällisyyttäsi sekä ajallaan olemista, ja kun tämä on todellinen tavoitteesi, voit myös rehellisesti sanoa näin haastattelijallesi. Samalla kehityt paremmaksi työntekijäksi, ja näytät paremmalta nykyajan kehittymistä ja kasvua arvostavassa työkulttuurissa. Heikkouksistasi puhuessa kannattaa myös muistaa, että kyseessä tulee olla jokin oikea heikkous (”käytän liikaa aikaa työntekoon” ei kelpaa!), mutta ei kuitenkaan mitään, mikä olisi kriittinen ongelmatekijä hakemassasi työtehtävässä.

Kannattaa myös muistaa, että työhaastattelussa sinä arvioit mahdollista tulevaa työpaikkaasi yhtä paljon kuin he arvioivat sinua. Tähän kuuluu se, että yrität selvittää, millainen kyseinen työpaikka on ja mitä he pystyvät tarjoamaan sinulle. Tästä seuraa kaksi sinulle hyödyllistä asiaa: Ensinnäkin sinä päädyt todennäköisemmin työpaikkaan, jossa olet tyytyväinen. Toisekseen se antaa sinusta paremman mielikuvan. Samaan tapaan kuin deittaillessa, epätoivoisesti hyväksyntää haluava treffikumppani on harvemmin kovin houkutteleva. Sen sijaan deitti tai työnhakija, joka tietää oman arvonsa ja jolla on muitakin vaihtoehtoja aiheuttaa tunteen siitä, että heidät on parempi valita ennen kuin joku muu tekee sen. Jos olet kiinnostunut itsevarmuudesta työelämässä, niin tässä lisää luettavaa YLE:ltä.

3. Millainen luova työntekijä olet?

Koska puhumme erityisesti luovan alan ammateista, niin mielestäni äärimmäisen tärkeä aihe on se, millainen työntekijä sinä olet verrattuna muihin luoviin hakijoihin. Jotkut meistä ovat spesialisteja, jotka hiovat tietyt osaamisensa alat äärimmilleen, kunnes he ovat ylivoimaisesti parhaita valitsemassaan tehtävässä. Jotkut taas opettelevat hieman kaikkea pystyäkseen ratkaisemaan ongelman kuin ongelman tehokkaasti nykyajan monipuolisessa ja muuttuvassa työmaailmassa. Samaan tapaan jotkut meistä ovat taiteilijasieluja, jotka inspiraation sattuessa pystyvät luomaan uskomattomia taideteoksia, kun taas osa on raudanlujia ammattilaisia, jotka pystyvät luomaan tehokkaasti niin laiskana sunnuntai-iltapäivänä kuin kello kahdeksalta maanantainakin.

Me kaikki kallistumme luonnostamme enemmän tai vähemmän jommallekummalle puolelle näissä asioissa, mutta tavoittelemastasi työnkuvasta riippuen tietyt lähestymistavat voivat olla hyödyllisempiä kuin toiset. Esimerkiksi UI-suunnittelija voi hyötyä osaamistaan tukevan HTML-kurssin käymisestä paljonkin, mutta kirjojen kuvittaja hyötyisi paljon enemmän oman kuvitustyylinsä hiomisesta. Näin spesialisteille ja monitaitajille löytyy molemmille paikkansa. Tulevaa työnkuvaasi ajatellessa kannattaa miettiä, kumpi näistä asioista olisi hyödyllisempää kyseisessä tehtävässä, sekä mainita työhaastattelussa positiiviset piirteesi.

Kun taas puhutaan ammattilaisista ja taiteilijasieluista niin tilanne ei ole mielestäni yhtä tasainen. Toki taiteilijan elämää elävä kirjailija tai maalari voi työskennellä inspiraation varassa, mutta vakituista työpaikkaa etsiessä kyky suoriutua työtehtävistään päivästä toiseen on todella suuri kilpailuetu. Se on samaan aikaan myös yksi alamme vaikeimpia osa-alueita. Jokaiselle luovaa työtä tekevälle on varmasti tuttu tunne, kun edessä on valkoinen paperi tai ruutu, ja siihen sisällön keksiminen tuntuu ylitsepääsemättömältä esteeltä. Mutta silti harjoitus tekee mestarin, ja mitä paremmaksi pystyt kehittymään tässä, niin sitä suurempi etu sinulla on työtä etsiessä. Jos olet jo hyvä tässä taidossa, niin kannattaa myös ottaa se esille työtä hakiessa!

4. Portfolio ja CV

Luovat alat poikkeavat suurimmasta osasta muita aloja CV:n tärkeydessä. Toki työkokemuksesi sekä esimerkiksi koulutuksesi vaikuttaa työnsaantimahdollisuuksiisi, mutta varsinkin visuaalisilla aloilla portfoliosi on ensisijaisen tärkeä. Hyvin toteutettu portfolio on mielenkiintoista ja viihdyttävää luettavaa, ja vaikuttaa lukijan taidoistasi paljon helpommin kuin teksti, jossa lupaat olevasi hyvä työssäsi. Samaan aikaan huono portfolio voi pilata mahdollisuutesi työpaikkaan, johon sopisit muuten täydellisesti. Yleisenä muistisääntönä portfoliota tehdessä on hyvä muistaa, että vähän erinomaista sisältöä on paljon parempi kuin paljon kohtalaista.

Portfolion arvioija käyttää vain joitain sekunteja per sivu, joten älä täytä sivujasi suurilla tekstimäärillä ja massiivisella kasalla kuvia. Jos haluat esitellä suurta projektia, niin valitse parhaat näytteesi, jotka herättävät rekrytoijan mielenkiinnon. Kiinnostunut rekrytoija pyytää sinut todennäköisemmin haastatteluun, ja sinne päästyäsi sinulla on mahdollisuus puhua haluamistasi yksityiskohdista. Yksinkertaiset mutta visuaalisesti tehokkaat sivut myös pitävät huolen, että lukijan keskittymiskyky riittää koko portfoliosi sisällölle. Näin varmistetaan, että heiltä ei jää näkemättä jotain, joka vakuuttaisi heidät taidoistasi.

Työnnäytteitä valitessa kannattaa muistaa se, että ihmiset olettavat sinun laittavan parhaat työsi portfolioosi. Se tarkoittaa sitä, että jos sinulla on esillä 9 erinomaista projektia ja 1 kohtalainen, lukija olettaa, että kaikki muu tähän mennessä tekemäsi on huonompaa kuin se 1 kohtalainen projekti. Siksi kannattaakin mieluummin karsia heikoimpia töitäsi, kunnes jäljellä on tiivis paketti parasta laatuasi. Vaikka se tarkoittaisikin, että lopputuloksessa on hieman vähemmän esimerkkejä kuin haluaisit, niin mieluummin se kuin huonoja täytetöitä pilaamassa muuten hyvän portfoliosi.

Ja sitten CV:si. Koska olet luovalla alalla, niin yläasteella opetettu netistä ladattuun CV-pohjaan tietojensa täyttäminen ei ole välttämättä paras ratkaisu. Tässäkin sinulla on tilaisuus osoittaa osaamistasi, ja varsinkin visuaalisilla aloilla olevien tulee ehdottomasti hyödyntää tämä mahdollisuus esitellä omaa osaamistaan! Tämä ei tarkoita sateenkaaren väristä sarjakuvaa aiemmista työpaikoistasi, mutta asiat kuten tarkkaan valitut fontit, hyvin asetellut sivut ja vaikkapa visuaalisesti esitetyt osaamisesi alueet voivat saada sinut erottumaan eduksesi.

Voit lukea enemmän visuaalisista ansioluetteloista meidän blogikirjoituksestamme, "Visuaalinen CV – Väriä ansioluetteloon".

Esimerkki kauniisti suunnitellusta, mutta silti ammattimaisesta CV:stä.

5. Muita vinkkejä

Näillä vinkeillä sinun tulisi saada jo reilu etumatka muihin hakijoihin nähden, mutta jos haluat kasvattaa etumatkaasi entisestään, tässä muutamia tehokeinoja hakuasi varten.

Hakemuksia lähettäessä muista hakea myös paikkoihin, joihin et usko olevasi täydellinen. Yleensä työilmoituksissa kuvaillaan unelmatyöntekijä, jota ei välttämättä kuitenkaan löydy. Sillä vaikka yritys kuinka haluaisi, niin niitä kuuluisia 25-vuotiaita alan maistereita, joilla on kahdenkymmenen vuoden työkokemus ei ole kovin helppo löytää. Ja vaikka päätyisitkin tätä kautta haastatteluun paikkoihin, joihin et työllisty, niin saat samalla arvokasta työhaastattelukokemusta, joka helpottaa tulevaisuuden työnhakuasi.

Töitä hakiessa kannattaa myös kertoa osaamisestaan laajasti, sillä joku sinusta turhalta tuntuva taito saattaakin olla yllättävän hyödyllinen työnantajan mielestä. Muista myös, että hakiessa laatu voittaa määrän. Hakemuksia paljon lukeva ihminen alkaa tunnistamaan nopeasti kopioidun hakemuksen, joten muista yritykseen sopiva saatekirjoitus vaikkapa sähköpostissa, jonka liitteenä on portfoliosi ja CV:si.

Sosiaalinen media on nykyään todella hyödyllinen tapa levittää osaamistaan ja esitellä omaa tyyliään. Esimerkiksi Instagram sopii todella hyvin visuaalisesti näyttävien töiden esittelyyn ja lisänä hyvin tehdylle portfoliolle. Pinterest taas mahdollistaa suurenkin näkyvyyden saamisen ilman, että käytät paljon aikaa sisällön luomiseen. Sen sijaan hyvän maun omaava henkilö voi vakuuttaa taidollaan valita hyviä kohteita tauluihinsa. Somen positiivisena puolena tulee myös motivaatio: Omalle kovalevylle tai pöytälaatikkoon töiden kasaaminen voi tuntua uuvuttavalta puurtamiselta, mutta muilta kehujen ja kritiikin kuuleminen voi auttaa motivaatiosi kanssa ja nopeuttaa kehitystäsi.

Näiden lisäksi nykyaikana työnhakuansa voi helpottaa jättämällä työnhaun rekrytointiyrityksen huoleksi. Näin laajennat mahdollisuuksiasi työpaikan saantiin, sillä sinulle etsii töitä itsesi lisäksi myös tiimi ammattilaisia. Nykyajan työmarkkinoilla on pulaa varsinkin osaavista työntekijöistä. Siksi on hyvinkin todennäköistä, että hakemuksesi saavuttua sinua voidaan tarjota useammallekin asiakasyritykselle, joilla ei ole lainkaan avoimia hakuja päällä. Ja koska tällainen työnhaku on sinulle myös ilmaista, et menetä mitään kokeilemalla.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli sinulle iloa, ja pääset unelmiesi ammattiin pian. Jos sinulle jäi jotain kysyttävää, niin otathan meihin yhteyttä vaikkapa yhteydenottolomakkeemme kautta. Mukavaa työnhakua!

Juttu on julkaistu ensi kerran 4.9.2018.

 

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Työura koostuu nykyisin monesta urasta – sitoutuvatko nuoret enää työnantajiinsa?

    Ei ole päivää, jolloin mediassa, joko sosiaalisessa tai perinteisessä, ei puhuttaisi työelämän muutoksesta ja murroksesta. Keskustelussa on paljon eri näkökulmia. Keskustelua käydään työkulttuurin muuttumisesta, robotisaation ja digitalisaation vaikutuksista, kohtaanto-ongelmasta, rekrytoinneista, alustataloudesta tai nuorten yrittäjämäisen asenteen ja yrittäjäinnostuksen kasvusta. Nuoret tulevat ja menevät Organisaatioiden työkulttuureissa näkyvä muutos onkin todella kiinnostava ilmiö. Nuoret ovat tulleet työelämään erilaisella asenteella kuin aiemmat sukupolvet, suuret…

    Lue lisää
  • Työelämä Kevytyrittäjyys 2020: Mitä tiedämme kevytyrittäjyydestä?

    Kuten aiempina vuosina, teimme tänäkin syksynä vuosittaisen kyselyn kevytyrittäjyydestä käyttäjillemme. Suomen suurimpana kevytyrittäjäpalveluna meidän on helppo puhua kevytyrittäjyyden ilmiöstä, ja käytössämme on valtava määrä dataa ilmiön taustalta. Tänä syksynä tehdyn kyselymme avulla halusimme ymmärtää erityisesti, millaista kevytyrittäminen on ja millainen vuosi 2020 on ollut kevytyrittäjyyden näkökulmasta. Kyselyymme vastasi yli tuhat kevytyrittäjää – saimme siis varsin kattavan otoksen. Vastaajien hurja määrä…

    Lue lisää
  • Työelämä Lisäduuni on helpointa kevytyrittäjänä

    Lisäduuni on usein tarpeen, kun tuntuu, ettei nykyisillä tuloilla pärjää arjessa tarpeeksi hyvin, tai kun olisi tarve saada säästettyä isompaa summaa esimerkiksi kalliimpia hankintoja varten ottamatta lainaa. Itselle sopivat tuntimäärät saattavat olla sen verran pieniä ja aikataulut hankalia, ettei toiselta työnantajalta pysty ottamaan työpaikkaa vastaan, vaan on keksittävä jokin muu tapa tienata lisäansioita. Tällaisissa tapauksissa kevytyrittäjyys laskutuspalvelun kautta on paras…

    Lue lisää