Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Musiikkialan isoimpien levy-yhtiöiden parissa yrittäminen oli Henkalle antoisa kokemus

henkka

Pian kolmen vuoden ajan  UKKO.fin kumppanuuksista vastannut Henkka Korpela on toiminut yrittäjänä aiemmalla työurallaan. Kokemukset yrittäjyydestä olivat antoisat, ja yrittäjyyden kautta saadut opit edelleen mielessä. Ne ovat auttaneet Henkkaa paljon nykyisessäkin työssä. Asettuminen yrittäjän saappaisiin on paljon helpompaa, kun itse nähnyt sen maailman.

– Nyt olen viime vuodet itse päässyt kannustamaan ja vaikuttamaan muiden onnistumiseen sen oman yrittäjäpolun rakentamisessa. Se on aivan mahtava juttu! Omasta yrittäjyydestä jäi niin paljon käteen, erityisesti paljon tietoa ja oppia. Kaikkien kyllä kannattaa yrittää, kannustaa Henkka.

Oman yrittäjyyden Henkka muistelee aloittaneensa kovalla kirjojen ahmimisella. Kun yrittäjyyden liekki syttyi, oli halu oppia ja tietää enemmän valtava.

– Luin paljon kirjoja, ja sitä kautta oma näkemys vahvistui ja maailmankuvakin muuttui. Yrittäminen oli silloin minulle se juttu, jonka kautta pääsin tekemään sitä mitä halusin ja oppimaan nopeasti uusia asioita, Henkka muistelee.

Lukemisen kautta Henkka kertoi löytäneensä inspiraation ja motivaation itse tekemiseen omassa yrittäjyydessään. Sitä kautta myös rakentui erityisesti se näkemys, että aina kannattaa yrittää.

– Kaikki me olemme vain ihmisiä, eikä onnistumiseen ja menestymiseen ole olemassa mitään taikuutta. Kun luin säännöllisesti eri aiheista, tämä ajatus vain vahvistui. Lueskelin päivisin teoksia mitkä käsittelivät yrittäjyyttä, strategiaa, johtamista ja myyntiä. Illat menivät elämäkertojen parissa. Ne ovat helppoa luettavaa päivän päätteeksi, kun ei jaksa välttämättä lukea mitään kovin raskasta luettavaa. Huomasin, että ne aiheet joista luin, vahvistivat oman tekemiseni tuotosta, Henkka kertoo.  

Vuonna 2016 Henkka rohkeni perustaa oman toiminimen. Perustaminen lähti oikeastaan asiakkailta.

– Minulla oli muutamia asiakaskeissejä, ja ideoimme yhdessä tuotteistamista esimerkiksi omiin brändien logoihin liittyen. Seuraavana vuonna oli jo koossa hyvä asiakassalkku, mukana oli muun muassa Suomen musiikkialan isoimpia levy-yhtiöitä. Siinä oli kyllä iso pala purtavaksi. Siihen päästiin ihan yksinkertaisesti sillä, että teki paljon sitä asiakashankintaa ihan meilitse ja soittamalla. Siinä sai tehdä duunia ja uskoa siihen omaan juttuun. 

– Samaan aikaan, kun oli kova usko omaan juttuun, oli kyllä myös tietynlainen naiivius siihen tekemiseen. Mutta sekin oli vain etu siinä hommassa, Henkka naureskelee.  

Kun perhe kasvoi toisella lapsella vuoden 2017 lopussa, piti oma ajankäyttö pohtia uudelleen.

– Seuraavana vuonna totesin, että oma aika ei riitä tähän; tekemistä olisi paljon eikä vielä tarpeeksi pääomaa kasvulle, joten päätin jättää yrittäjyyden. Vaikka se homma keskeytyi, oppi siitä kuitenkin jäi – etenkin alun haasteiden jälkeen. 

–  Omaan juttuun oli kova usko, ja työssä piti olla erityisen johdonmukainen ja kärsivällinen sekä tehdä määrätietoisesti. Ne ovat isoja asioita kaikessa työelämässä. Vaikka se tie loppuikin silloin, niin ikinä ei tiedä mitä tulevaisuus tuo. Magee kokemus se oli, Henkka summaa.

Tällä hetkellä Henkka kertoo kantavansa omista kokemuksistaan yrittäjänä mukana etenkin sen opin, että asiakas tulee aina ensin. Ilman asiakkaitahan ei olisi bisnestä.

– Kannattaa myös muistaa, että on hyvä delegoida eteenpäin sellaista mitä joku muu osaa paremmin. Kaikkea ei tarvitse osata tehdä itse. Pääasia on tuntea oma tontti ja hoitaa se hyvin, Henkka kiteyttää.

Henkan lukuvinkit:

  • Managing Oneself – Peter F. Drucker (Harvard Business Review Classics)
  • How To Win Friends and Influence People – Dale Carnegie (tieto ei täysin relevanttia 2021, mutta konseptien ymmärtäminen on tärkeää, voi välttää monenmoista sudenkuoppaa )
  • Shoe Dog – Phil Knight (Inspiroiva tarina Niken synnystä)
  • Seneca Elämän Lyhyydestä- Juhana Torkki

Lisäksi 5+ vinkkiä oman polkunsa rakentajille

  1.       Usko itseesi ja muista olla johdonmukainen
  2.       Rautainen itsetunto
  3.       Tee määrätietoisesti töitä ja ole kärsivällinen
  4.       Innostu haasteista ja tekemisestä
  5.       Empatia itseään kohtaan, ole rehellinen tunteillesi

+ Näe virheet mahdollisuutena oppia 

Tutustu muihin ukkolaisiin täältä >>

Lisää inspiroivia yrittäjyystarinoita >>

Leena Honkajuuri

Leena on kokenut viestijä, joka innostuu tarinoista ja auttaa itsenäisiä yrittäjiä saamaan äänensä esille. Vapaa-ajalla Leenan löytää hevosten parista tallilta tai joogasta ja yöpöydällä on aina vähintään kolme keskeneräistä kirjaa.

Muita artikkeleita aiheesta Ajankohtaista:

  • Ajankohtaista Asiakaspalvelussa puhelimeen vastaa myös Teemu

    Olen Teemu, savolainen Helsingissä jo toistakymmenettä vuotta. Tervehdys! Toimin pitkään lastenhoitajana päiväkodeissa ympäri pääkaupunkiseutua, mutta tuumailin sitten kaipaavani vaihtelua ja ryhtyväni opiskelemaan toiselle alalle. Päädyin Suomen Liikemiesten Kauppaopistoon kouluttautumaan merkonomiksi finanssialalle asiakaspalvelun – ja myynnin koulutusohjelmasta, sillä olen aina rakastanut numeroita ja tykkään toimia ihmisten kanssa. Valmistumiseni jälkeen olen työskennellyt parissa eri vakuutusyhtiössä vakuutuskorvauskäsittelijänä sekä vakuutusmyyntineuvottelijana. Huomasin UKKO.fi:n hakevan uutta…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Yrittäjyyttä yli rajojen: maksuton tapahtuma maahanmuuttajille

    Oletko muuttanut Suomeen ja haluaisit perustaa yrityksen tai kasvattaa nykyistä liiketoimintaasi? UKKO.fi ja YritysVantaa kutsuvat sinut yrittäjyystapahtumaan, jossa tapaat muita yrittäjiä, saat arvokasta tietoa yrittäjyyden muodoista ja konkreettisia vinkkejä oman yrityksesi käynnistämiseen tai kehittämiseen Suomessa. Vantaan Uusyrityskeskus YritysVantaa ja UKKO.fi järjestävät yhteistyössä lämminhenkisen yrittäjyystapahtuman Vantaalla 29.11.2023. Tapahtuma tarjoaa läpileikkauksen yrittäjyyden maailmaan: sen aikana kuullaan puheenvuoroja yrittäjyyden mahdollisuuksista, käytännön vinkkejä uusille…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista UKKO.fi tarjoaa ilmaista yritysneuvontaa I love me -messuilla

    Me UKKO.fi:llä haluamme auttaa sinua tekemään sitä, mitä rakastat. Siksi olemme mukana myös 21.-23.10. Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä I love me -messuilla. Haluatko tehdä sitä, mitä rakastat? Moni kauneus- ja hyvinvointialan työ edellyttää mahdollisuutta laskuttamiseen. Olit sitten kampaaja, personal trainer tai ripsiteknikko, löydät meiltä toimivan ja kustannustehokkaan ratkaisun. Tule siis I love me -messuosastollemme juttelemaan yrittäjyydestä UKKO.fin ammattilaisten kanssa! Autamme ja…

    Lue lisää