Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Miten saan ylennyksen töissä?

ylennyksen-saaminen

Uralla eteneminen siintää monen haaveissa, mutta miten tehdä unelmista totta ja hankkia itselle ylennys? Kerromme tässä artikkelissa muutaman hyvän vinkin, joiden avulla vakuutat pomosi siitä, että ansaitset ylennyksen ja sinun tulisi saada entistä haastavampia työtehtäviä.

Hanki lisätuloja sivutoimisena yrittäjänä!

Sivutoimisena kevytyrittäjänä tai toiminimiyrittäjänä voit hankkia lisätuloja ja arvokasta työkokemusta palkkatyön ohessa.
Tutustu yrittäjyyden vaihtoehtoihin

Ota työpaikallasi entistä enemmän vastuuta

Omien rajojen ylittäminen on eräs keino saada pomo uskomaan, että olet korvaamaton työntekijä. Voit esimerkiksi ottaa itsellesi omaehtoisesti lisävastuuta työpaikallasi. Hieman riskialttiimpi, mutta sitäkin enemmän mahdollisuuksia sisältävä vaihtoehto, on tehdä innovatiivisia ja luovia ehdotuksia työpaikan toiminnan tehokkuuden parantamiseksi. Jos ehdotuksesi saavat tuulta alleen, olet jo askeleen lähempänä ylennystä.

Ottaessasi aikaisempaa suuremman vastuun kantaaksesi, näkee pomosi, että pärjäät myös aikaisempaa suuremmissa saappaissa ja että sinussa olisi potentiaalia vastaamaan aikaisempaa haastavammasta roolista. On tärkeää, että vakuutat pomosi niin työetiikkasi, energisyytesi, taitojesi kuin motivaatiosikin osalta ja juuri edellä mainitut teot ovat oiva osoitus näistä kaikista.

Älä tee itsestäsi täysin korvaamatonta nykyisissä työtehtävissäsi

Vaikka onkin tärkeää vakuuttaa pomo omasta energisyydestä, ei silti välttämättä aina kannata tehdä asioita aivan täysillä. Jos pomo ajattelee sinun olevan työpaikalla ainoa työntekijä, joka osaa tehdä tietyt työtehtävät, ei hän välttämättä halua ylentää sinua pelätessään, miten paljon vaivaa hän joutuu näkemään, jotta löytää jonkun korvaamaan sinut nykyisissä työtehtävissäsi. Tämä onkin toisinaan melkoista tasapainoilua.

On kuitenkin hyvä osoittaa pomolle, että haluaisit jo siirtyä eteenpäin ja että olisit jo valmis seuraavaan askeleeseen. Onkin tärkeää varmistaa, että työpaikalta löytyy muitakin, jotka osaavat tehdä nykyisiä työtehtäviäsi. Opeta siis muita tekemään nykyisiä työtehtäviäsi ja jaa niistä tietoa muille. Samalla opit jatkossa tarvitsemiasi johtamistaitoja.

Osoita tunneälysi

Osoita, että tunneälysi on kohdillaan

Muista tilanteessa kuin tilanteessa pyrkiä osoittamaan, että tunneälysi on kohdillaan. Vaikka välillä jokin asia ottaisikin päähän, yritä rauhoittaa itsesi ennen kuin paiskot ovia tai sorrut huutamiseen. Konfliktitilanteiden asianmukainen hoitaminen on erinomainen keino näyttää, että olet ansainnut ylennyksesi.

Arvostelukyky on paikallaan entistä haastavammissa työtehtävissä. Toisaalta on myös tärkeää, että ylennystä toivova henkilö tiedostaa omat heikkoutensa ja että hän valmis kehittymään omissa heikoissa kohdissaan.

Toimi työpaikan visionäärinä

Työpaikan visionääri on todennäköisesti se henkilö, joka saa seuraavaksi ylennyksen. Pyri siis tuomaan esiin sellaisia asioita, joista yritys hyötyy pitkän aikavälin sisällä. Muista myös käyttää juuri sellaista kieltä, jota yrityksessäsi puhutaan.

On tärkeää, että tunnet yrityksen nykyisen vision ja että olet selvillä siitä, millaisin keinoin ja mihin suuntaan yritystä on brändätty. Kun tunnet yrityksen perustoiminta-ajatuksen kuin omat taskusi, on sinun entistä helpompaa visioida yrityksen tulevaisuutta.

Uskalla pyytää ylennystä

Vaatimattomuus on suomalaisten hyve ja heikkous. Moni suomalainen työntekijä ei välttämättä uskallakaan pyytää ylennystä, vaikka tuntisikin olevansa sen ansainnut. Pomo ei kuitenkaan ole ajatustenlukija, joten joskus on vain parasta avata suunsa ja sanoa ylennystä koskevat ajatuksensa suoraan pomolle.

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Opas maahanmuuttajille Suomen työmarkkinoiden syövereihin

    Työpaikan löytäminen ja työn tekeminen Suomessa ei ole aina helppoa. Verohallinnon, TE-toimistojen, Kelan ja muiden työmarkkinoilla operoivien tahojen kanssa puljaaminen vaatii paljon hiljaista tietoa, jota esimerkiksi maahanmuuttajilla ei suoraan ole. Helpottaaksemme maahanmuuttajien itsensä työllistämistä tilasimme yhdysvaltalaiselta Gregory Pellechiltä oppaan, joka antaa tarvittavat pohjatiedot maassamme työskentelyyn ja UKKO.fi:n hyödyntämiseen. Oppaan ensimmäinen versio tehtiin jo vuonna 2017 ja se päivitettiin tammikuussa 2022.…

    Lue lisää
  • Työelämä Yrittäjän verkostoituminen – 5 hyödyllistä vinkkiä

    Verkostoituminen on yrittäjän etu! Niiden kautta hän saa yhteistyökumppaneita, työtarjouksia ja urasparrausta. Lisäksi ne tarjoavat tukea haastaviin tilanteisiin, joita liiketoiminnassa saattaa tulla vastaan. Tässä kirjoituksessa annamme 5 oivallista vinkkiä siihen, missä ja miten pääset kehittämään verkostoasi. 1. Verkostoidu sosiaalisessa mediassa Some on luotu nimenomaan verkostointia varten. Sillä on nykyisin myös keskeinen rooli oman itsen ja osaamisen markkinoinnissa. Somessa voit näkyä,…

    Lue lisää
  • Työelämä Piilotyöpaikat

    Piilotyöpaikat ovat työpaikkoja, joita ei ole varsinaisesti ilmoitettu missään. Arvioiden mukaan piilotyöpaikkojen osuus on jopa 70 – 80 % kaikista avoimista työpaikoista. Miten tällaisia työpaikkoja voi sitten hakea ja saada, jos niiden olemassaolosta ei edes tiedä? Miksi työpaikkoja ei ilmoiteta? Ensinnäkin usein voi olla, että varsinaista työpaikkaa ei ole avoinna. Saattaa olla, että yrityksessä on tekemätöntä työtä, joka kaipaisi tekijää.…

    Lue lisää