Millaista on työnhaku nykyisin?
Kesätyönhakuruljanssi tuntuu aikaistuvan vuosi vuodelta. Mitä isompi organisaatio, sitä aiemmin rekrytointi aloitetaan. Monissa yrityksissä, kunnissa ja organisaatioissa kesätyöhaku on aloitettu jo alkuvuodesta. Jos haaveena siintää työpaikka kesäksi, kannattaa työnhaku aloittaa viimeistään nyt. Silti tulevanakin kesänä osa hakijoista, koululaisista ja opiskelijoista, jää kovasta yrityksestä huolimatta ilman työtä, sillä yhtä avoinna olevaa paikkaa kohden voi tulla satoja hakemuksia.
Millaista työnhaku nykyään oikein on? Peilaan ajatuksia myös omien kokemusteni kautta, sillä viime talvena ja keväänä olin itsekin aktiivisesti työnhaussa. Entä millä keinoilla kesätyöpaikan ovet aukeavat ja mitä tehdä, jos kesätöitä ei itselle löydy?
Ota kaikki irti somesta
Työnhaussa on usein kyse siitä, että on (esillä) oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Siksi eri sosiaalisten median työkalujen valjastaminen myös työnhakukäyttöön kannattaa; LinkedIn-profiilisi esittelee osaamistasi silloinkin, kun itse et ole verkossa aktiivisessa työnhaussa ja parhaassa tapauksessa palvelu ehdottaa sinulle sopivia avoinna olevia tehtäviä.
Sosiaalisessa mediassa kannattaa käyttää monipuolisesti eri kanavia ja seurata potentiaalisten työnantajien ja oman alasi ammattilaisten toimia siellä. Somessa voit myös esitellä omaa osaamistasi sekä keskustella ja vaihtaa mielipiteitä alan vaikuttajien kanssa. Sosiaalisessa mediassa voikin melko helpostikin rakentaa itselle henkilöbrändiä ja luoda mielikuvaa omasta osaamisesta. Asiantuntijuuden esiin tuomista sosiaalisen median kautta käsittelimme artikkelissamme jo viime vuonna, kyseinen artikkeli kannattaa myös käydä lukemassa.
Monesti johonkin sosiaalisen mediaan kanavaan laadittu ilmoitus siitä, että on työnhaussa, on tuottanut tulosta. Erityisesti nuorten sympaattiset ilmoitukset ovat saaneet muun muassa Facebookissa paljon jakoja, kommentteja ja usein jopa työtarjouksia. Kannattaa siis rohkeasti kertoa, että on etsimässä töitä.
Itse kiinnitin omalle Twitter-tililleni työnhakutwiitin, jossa oli mukana laatimani visuaalinen CV. Vaikka omalla tililläni seuraajia on vain muutama sata, keräsi twiitti uudelleentwiittausten myötä 5500 näyttökertaa. Lisää näkyvyyttä saa laittamalla muutaman euron twiitin mainostamiseen sopivalle yleisölle.
Verkostoidu, vaikuta ja vaikutu
Jos työnhaku tuntuu jumittavan paikoillaan, voi olla hyvä ajatus panostaa välillä verkostoitumiseen. Ihmisiin voi tutustua oman alan tilaisuuksissa tai erilaisissa rekrytointitapahtumissa, joita järjestetään näin ennen kesätyökauden alkua melkein viikoittain. Virallisten tapahtumien lisäksi kannattaa lyöttäytyä mukaan myös erilaisiin vapaamuotoisiin verkostoihin, joita somen eri kanavien kautta löytyy niin runsaasti, että omaan makuun sopiva ryhmä löytyy varmasti. Tai mikset perustaisi omaa verkostoa?
Työtä hakiessani seurasin aktiivisesti oman alani omalla paikkakunnallani toimivaa LinkedIn-ryhmää, jossa ilmoitettiin kohtalaisen usein kiinnostavista seminaareista, koulutuksista ja yritystutustumisista. Osallistuin muutamaankin otteeseen ryhmän jäsenille järjestettyihin tapahtumiin, joissa pääsin tapaamaan mielenkiintoisia viestintäosaajia sekä kuulemaan hyödyllisiä vinkkejä alan huippuammattilaisilta.
Yksi keino verkostoitua, erityisesti nuorille korkeakoulutetuille sopiva, on mentorointi. Mentoroinnissa kokenut asiantuntija välittää tietoa ja osaamista eteenpäin työelämässä kokemattomammalle. Suomen Mentorit järjestää mentorointiohjelmia jo eri puolilla Suomea; oman mentorin tapaamisten lisäksi ohjelmaan kuuluu yhdessä muiden aktoreiden kanssa osallistumisia erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin sekä tutustumista alueen yrityksiin.
Osallistuin itse koko viime vuoden Helsingissä pidettävään mentorointiohjelmaan, vaikka työllistyinkin jo ohjelman alkumetreillä. Itse olen päässyt ohjelman puitteissa tapaamaan muun muassa pääministeriä ja kuulemaan lukuisten suuryritysten johtajien ja muiden alansa gurujen puheita puolessa tusinassa eri tilaisuudessa. Tämä kaikki siis oman mentorini hyödyllisten tapaamisten ja opettavaisten keskusteluiden lisäksi.
Näytä mitä osaat ja erottaudu
Oletko jo kokeillut laatia visuaalisesti hiukan houkuttelevamman CV:n perinteisen ansioluettelosi tilalle tai lisäksi? Itse kokeilin tätä ja saamieni kommenttien perusteella oma tekeleeni erottui hyvin joukosta. Jaoin kuva-CV:ni Twitterissä ja lisäksi liitin sen työhakemuksiini yhdessä perinteisen ansioluetteloni kanssa.
Visuaalinen CV on yksi keino erottua massasta ja sen avulla voit esitellä osaamistasikin hiukan erilaisin tavoin kuin perinteisellä CV:llä. Omaa osaamista voi kuvata vaikkapa symbolein ja työkokemukset voi järjestää esimerkiksi aikajanalle. Visualisoidusta kuvasta on mahdollista hahmottaa olennainen kirjallista ilmaisua nopeammin ja se, jos mikä on rekrytoijien mielestä tärkeää. Kannattaa myös muistaa, että alkuvuosi työnhaun vilkkainta aikaa, joten erottautuminen on sitäkin tärkeämpää.
Erottautumisen lisäksi visuaaliseen muotoon laadittu ansioluettelo antaa konkreettisen näytön sekä luovuudestasi että käytännön osaamisestasi. CV:n visualisoinnin voi myös tehdä pienesti, esimerkiksi käyttämällä tiettyä fonttia, värejä tai asettelua, joka tukee varsinaista asiasisältöä; jo tämä kertoo usein motivoituneesta työnhakijasta.
Jätä aikaa myös muuhun
Työnhaku käy työstä – ehdottomasti. Työnhakuun saa uppoamaan aikaa tunteja ja tunteja ja samalla se vie paljon myös energiaa. Kielteisten päätösten saaminen syö kenen tahansa energiavarastoja, joten jos olet organisoivaa sorttia tai tuntuu, että olet koko ajan vilkuilemassa vapaana olevia työpaikkoja, kannattaa suunnitella itselle työnhakuaikataulu. Silloin siis kun keskityt työnhakuun, älä tee mitään muuta. Kun työnhaku on aikataulutettu, voi päivittäisen työnhakurupeaman valmistuttua levähtää, jotta seuraavana päivänä jaksaa taas tuorein ajatuksin orientoitua seuraaviin hakuprosesseihin.
Jos energiaa työnhaulta, harrastuksilta ja sosiaaliselta elämältä liikenee, kannattaa miettiä vapaaehtoistoimintaan lähtemistä. Oman työttömyyden harmittelu ei ole pitkän päälle hyvä tapa viettää vapaa-aikaa, vaan osaamista voi hyödyntää erilaisissa organisaatioissa vapaaehtoistyöntekijänä. Vapaaehtoistyö voi olla lemmikkikoiran koulimista kaveri- tai lukukoiraksi, vanhusten ulkoiluttamista, partiotoimintaa, urheiluseurassa toimimista tai aktiviteettien järjestämistä vaikkapa nuorille, sinkuille tai maahanmuuttajille.
Itse päätin viime talvena ryhtyä auttamaan paikallista eläinsuojeluyhdistystä antamalla panokseni erilaisiin viestinnän projekteihin. Vapaaehtoistyö on myös yksi tapa laajentaa omaa verkostoa ja ideaalitilanteessa se auttaa löytämään uralle uuden suunnan ja vähintäänkin se paikkaa mahdollisen työttömyyden jättämän aukon ansioluettelossa.
Jos et jaksa lähetellä työhakemuksia – työllistä itsesi
Jos kesätöitä ei yrityksestä huolimatta löydy, ei silti kannata lannistua, koska myös muita vaihtoehtoja kesäksi työllistymiseen on olemassa. Yksi vaihtoehto työllistyä on laskuttaa omista työsuorituksista laskutuspalvelun kautta. Esimerkiksi kaikilla opiskelijoillahan on jo jonkin verran oman alansa osaamista ja sitä osaamista kannattaakin rohkeasti tarjota yritysten, organisaatioiden ja yksityisten henkilöiden käyttöön. Nykyisin yhä useampi työllistääkin itsensä satojen (kesä)työhakemusten lähettelyn sijasta.
Mikä voisi olla mukavampi tapa viettää kesä kuin tehdä työkseen sitä, mistä pitää? Samalla voi kerryttää arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten ja opetella yrittäjämäistä työskentelyä. Itsensä työllistäminen tuo työn tekemiseen paljon vapautta ja työpäivistä voikin tehdä omannäköisiä. Töitä voi tehdä useille eri toimeksiantajille, joten kokemusta voi halutessaan kerryttää hyvin erilaisista työtehtävistä ja projekteista.
Kesätöiden takia ei kuitenkaan tarvitse perustaa omaa yritystä, vaan työsuoritteiden laskutuksen ja palkanmaksun voi jättää laskutuspalvelun hoidettavaksi. Monet organisaatiot eivät halua hoitaa palkanmaksuun liittyvää byrokratiaa ja työnantajamaksuja itse, siksi nämä tahot arvostavatkin varmasti laskutuspalvelun helppoutta; projektityöntekijä tai alihankkija tekee sovitun työn ja organisaatio maksaa vain laskun työsuoritteesta.
Jäikö joku hyvä ohje puuttumaan tästä artikkelista? Mikä on sinun vinkkisi tämän kevään työnhakijoille? Jaa omat kokemuksesi ja kommentoi alle. Tsemppiä kaikille työnhakuun!
Kirjoittaja Piia Peiponen on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.