Mitä pakollisia kenttiä laskussa täytyy olla?
Laskutuspohja on yrityksen lasku, jossa on kaikki pakolliset laskutusmerkinnät. Nämä laskutusmerkinnät ovat kaikille yrityksille samanlaiset ja ne on vahvistettu vuoden 2004 alusta.
Kevennettyjen laskutusmerkintöjen raja puolestaan on tarkistettu vuonna 2006. Kevennetyt laskutusmerkinnät tarkoittavat tässä yhteydessä sellaisia pienen summan tai harvoin laskutettavia laskuja, jolloin kaikki pakolliset laskutusmerkinnät eivät ole käytössä, vaan käytetään niin kutsuttua kevennettyä laskutusmerkintää.
Laskulla täytyy olla sellaiset laskutuksen perustiedot, kuten laskun antamisen päivämäärä, laskutusnumero sekä laskuttavan yrityksen Y-tunnus. Myös ostajan ALV-tunniste täytyy laskulta löytyä, jos kyseessä on yhteistyökauppa tai käännetty verovelvollisuus. Jotta lasku menee oikeaan paikkaan, on vastaanottajan nimi- ja osoitetietojen oltava ehdottoman oikein.
Seuraavaksi laskulta täytyy löytyä laskutettavan tavaran määrä ja luonne. Jos on kysymys työn tai palvelun laskuttamisesta, tulee laskusta sen sijaan ilmetä palveluiden laajuus ja luonne. Myös tavaroiden toimituspäivä tai palvelun suorituspäivä täytyy ilmoittaa. Joissakin tapauksissa ilmoitetaan lisäksi ennakkomaksun maksupäivä, jos sellainen on.
Verotiedot ovat tärkeitä. Laskussa tulee olla tieto verokannasta, suoritettavan veron määrästä sekä mahdollisista alennuksista, joita kyseiseen laskuun liittyy. Jos kyseessä on muutoslasku, täytyy tästä laskusta löytyä viittaus siihen aikaisempaan. Myös tiedot mahdollisista uusista kuljetusvälineistä tai merkintä verollisen sijoituskullan myymisestä tulee ilmetä laskusta, jos näitä koskevasta laskutuksesta on kysymys.
Millaiset ovat kevennetyt laskumerkintävaatimukset?
Silloin, kun puhutaan alle 250 euron arvoisista laskuista, voidaan käyttää kevennettyjä laskumerkintävaatimuksia. Tällöin laskusta tulee ilmetä laskun antamispäivämäärän lisäksi myyjän tai palvelun tarjoajan nimi sekä Y-tunnus. Kuten muissakin laskumerkintävaatimuksissa, niin myös kevennetyissä, täytyy laskulta löytyä myös tieto siitä, mitä tavaraa on myyty tai millaisia palveluita on tehty. Tavaroista täytyy ilmoittaa sekä määrä että luonne, mutta palveluista riittää pelkkä luonteen ilmoittaminen.
Näiden lisäksi laskulta tulee vielä löytyä tietoa suoritettavan veron määrästä verokannoittain tai veron peruste verokannoittain. Kun veron määrä on merkitty, on hinnat näin ollen mahdollista ilmoittaa laskussa arvonlisäverollisina.
Mistä laskutuspohja?
Yrityksen laskuille on ennakolta määritelty, mitä niistä pitää löytyä. Tästä syystä ei ole aivan sama, mitä laskulle kirjoittaa. Täsmällisesti täytetty lasku on myös turva omalle yritykselle, koska paitsi että siitä ilmenevät kaikki tarvittavat asiat, jotta kauppaa voidaan myöhemminkin tarkastella, saavuttaa kunnolla täytetty lasku todennäköisemmin oikean vastaanottajan kuin esimerkiksi puutteellisin vastaanottajatiedoin täytetty lasku.
Jotta laskun tekeminen ei tuntuisi ylitsepääsemättömältä urakalta, kannattaakin käyttää jonkinlaista valmista laskutuspohjaa, joita saa Internetinkin kautta useampia. Esimerkiksi täältä löydät sopivia laskutuspohjia käyttöösi:
• Maksuton laskupohja
Täysin vapaasti muokattavissa oleva selaimessa toimiva laskugeneraattori, joka luo laskusta siistin PDF-tiedoston.
• Lara
Lara on täysin maksuton laskutuspohja, jonka jokainen voi ladata omalle koneelleen. Se on tarkoitettu pienyritysten ja yhdistysten vähäiseen laskutustarpeeseen, joten se on oikein hyvä vaihtoehto, ellei laskutettavaa ole paljoa. Laran lataussivun ja ohjeet sen käyttöön löydät osoitteesta www.openoffice.org.
• HelpostiLasku
HelpostiLasku on suunniteltu Laran tavoin pienyrityksille ja yhdistyksille. Tällä ohjelmalla onnistuu itse laskutuksen tekemisen lisäksi myös myynnin seuranta, joten se on hieman Laraa monipuolisempi ohjelma. HelpostiLaskuun saa tutustua ensin ilmaiseksi, mutta jos tahtoo koko ohjelman käyttöönsä, maksaa se 49 euroa. Lataussivun ja ohjeet HelpostiLaskun lataamiseksi löydät osoitteesta www.helpostilasku.com.
• Netlasku.fi
Netlasku.fi on Laran tavoin ilmainen laskutusohjelma. Larasta ja HelpostiLaskusta poiketen se on kuitenkin selainpohjainen laskutusohjelma, joten sitä ei voi ladata omalle koneelle omana ohjelmanaan. Sen kautta voi kuitenkin helposti luoda, muokata ja tulostaa erilaisia laskuja ja mallipohjiakin löytyy kiitettävästi. Lisätietoa Netlasku.fi:stä saat osoitteesta www.netlasku.fi.
• Visma
Visma Severa on yksi koko Pohjoismaiden suosituimmista laskutusohjelmista. Se on näitä aikaisemmin mainittuja laskutusohjelmia huomattavasti ammattimaisempi ja sen avulla voi hallinnoida jo isommankin yrityksen myyntiä ja laskutusta. Vismasta on olemassa useita eri laajuisia versioita, joten hinnatkin vaihtelevat. Lisätietoa Vismasta saat osoitteesta www.severa.visma.com.
Excel laskupohja vapaasti käytettävissä
Etsitkö laskutuspohjaa Excelissä käytettäväksi? Ohessa valmis tyhjä pohja, jonka voit muokata haluamaksesi Officen Exceliä tai esimerkiksi käyttäen ilmaista OpenOfficea.
”Kiitos, pohja tuli tarpeeseen. Ne harvat laskut mitä tarvitsee tehdä, onnistuu helposti käyttäen pelkästään Exceliä. Pieni apu, mutta iso säästö ajassa! Kiitos!”
Käyttäjäpalaute
Microsoftin Office-paketissa mukana olevalla Excelillä voit avata oheisen laskupohjan ja luoda laskun omilla tiedoillasi.
Lataa laskupohja excel-muodossa!
• Lataa ilmainen laskupohja tästä: excel-laskutuspohja
(Voit muokata laskupohjaa tarpeidesi mukaan omassa Exelissäsi.)
________________________________________
Toiminimelle automatisoitu kirjanpito?
Voit luoda laskun ilmaiseksi käyttäen UKKO Toiminimiyrittäjyyden helppokäyttöistä palvelua. Et tarvitse erillisiä ohjelmia, pelkkä internet-selain riittää.
UKKO Toiminimiyrittäjyydellä automatisoit taloushallintosi, lähetät laskuja ja keskityt yritystoimintaasi, etkä kuittirumbaan.
Lue tästä lisää toiminimen automatisoidusta kirjanpidosta.
Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa
Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat y-tunnuksen heti käyttöösi.
Vai haluatko aloittaa yrittäjyyden kevytyrittäjänä? Tutustu palveluumme.
Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!
Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään. Ei sitoutumista, ei kuukausimaksuja.