Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Kuukauden yrittäjämme Moona Kansanen tarjoaa kestävää designia kierrätysfarkuista

Moona-Kansanen-kuukauden-yrittaja-1360x500

Kuka olet ja mitä teet työksesi?

Olen Moona Kansanen ja olen toiminut yrittäjänä tämän vuoden tammikuusta lähtien Piece of Jeans yrityksessäni. Yritykseni tarjoaa kestävää muotia ja asusteita naisille. Materiaalina käytämme kierrätettyjä farkkuja.

Yrityksessäni hoidan ompelijoiden koordinointia, vaatesuunnittelua, asiakaspalvelua, markkinointia sekä verkkosivujen ja verkkokaupan ylläpitoa. Opiskelen tällä hetkellä myös Tampereen yliopistossa arkkitehdiksi ja yritystoimintani lisäksi työskentelen arkkitehtitoimistossa.

Miten päädyit yrittäjäksi?

Ajauduin yrittäjäksi, sillä liikeideani toteuttaminen ei olisi ollut muulla tavoin mahdollista. Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun huomasin sen olevan mieluisaa puuhaa itselleni. Ja tässä sitä nyt ollaan entistä isompien tavoitteiden äärellä.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Herään yleensä hyvissä ajoin ennen kello kahdeksaa, jonka jälkeen laitan kotitietokoneeni päälle. Työpäiväni koostuvat monenlaisista tehtävistä, kuten uusien tuotteiden suunnittelusta, viestittelystä ompelijoiden kanssa, markkinointitehtävistä sekä tietenkin myös asiakaspalvelusta. Työpäivä päättyy virallisesti joko kolmen tai neljän maissa, mutta monesti saatan vielä iltaisinkin hoitaa joitain pieniä asioita. Uutena yrittäjänä on toisinaan ollut vaikeaa tasapainoilla työ- ja vapaa-ajan välillä, sillä oman työn vapaus on tuntunut niin mukavalta!

Miten UKKO Pro on auttanut sinua?

Olen saanut UKKO Prolta aivan mielettömän paljon neuvoja etenkin toiminimeni kirjanpito- ja verotusasioissa. On ollut ihanaa, kun nämä asiat ovat hoidettu puolestani, ja olen voinut itse keskittyä yritystoimintaani sekä muihin mieluisimpiin tehtäviin.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Vapaus, ehdottomasti vapaus. Nautin erittäin paljon siitä, että voin itse päättää työajoistani sekä tauoistani. Lisäksi oman työni tuloksien näkeminen ja asiakkailta saadut kiitokset lämmittävät ja motivoivat hurjasti!

Mitä asioita haluaisit kehittää itsessäsi?

Tällä hetkellä olen innokas kehittämään itseäni myynti- ja markkinoinitehtävissä. Tähtäimessä olisi löytää yritykseni todellinen asiakaskunta sekä kasvattaa näkyvyyttä erilaisilla toimenpiteillä.

Terveisiä ja vinkkejä muille yrittäjille?

Kokeilkaa rohkeasti ja muistakaa unelmoida! Unelmointi on puolet saavutuksesta!

Kotisivujen osoite, Facebook-sivut yms:

Yritykseeni voit tutustua täällä: https://www.pieceofjeans.eu/ ja arkeemme pääsee mukaan Instagram tilillämme @pieceofjeans tai Facebookissa täältä.

Haluatko sinä kuukauden yrittäjäksi?

Kuukauden yrittäjä on UKKO Pro:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen yrittäjiä. Onko sinulla oma tarina yrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen!

Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja Suvi Kylmälä

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestä

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Miikka toteutti unelmansa – kevytyrittäjyydestä vauhtia omaan puusepänverstaaseen

    Joensuulainen Miikka Kotilainen päätyi monen mutkan kautta perustamaan oman puusepänverstaan. Yrittäjä Miikasta tuli kevytyrittäjyyden ja yrityshautomon kautta. Miikan mielestä yrittäjyydessä on parasta omien ja asiakkaiden visioiden toteuttaminen konkreettiseksi kalusteeksi tai rakenteeksi. "Se on parasta, että saa itse pitää lankoja omissa käsissä ja tähdätä korkeammalle, kun mikä tuntuu edes mahdolliselta. Hienoa on myös vastuun jälkeinen vapaus tehdä mitä haluaa." Puualassa nimenomaan käytännön tekeminen on kiehtonut…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Rakennustyöntekijä Jussi Poutanen hyödyntää työssään Kjelpin ja UKKO.fi:n yhteistyötä!

    Viikon kevytyrittäjämme on tällä kertaa Jussi, 43-vuotias kahden pojan isä Tampereelta. Hänellä on markkinointinimi Peltityöt Jussi Poutanen, jolla kautta hän toteuttaa kattoremotteja ja kattojen korjaus- sekä huoltotöitä 20 vuoden kokemuksella. Jussin pääasiallinen toiminta-alue on Pirkanmaa, mutta hän voi sovitusti työskennellä muuallakin Suomessa. Mitä teet? Teen katto- ja rakennuspeltitöitä sekä kattoremontteja ja katon korjaustöitä. Sesonki on käynyt kuumimmillaan ja töitä on…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Aija on ponnistanut menestyvään liiketoimintaan rumpuopena

    Olen Aija Peltola, 26-vuotias tradenomi ja rumpujensoiton opettaja. Olen kotoisin Jyväskylästä, mutta asun Espoossa. Valmistuin tradenomiksi keväällä 2019. Mitä teet? Työskentelen puolet viikosta markkinoinnin mittaamiseen keskittyvässä Startup-yrityksessä ja puolet kevytyrittäjänä opettaen rumpujensoittoa yksityistunneilla kaikenikäisille Helsingin Malminkartanossa. Minulla on tällä hetkellä 17 oppilasta, joista suurin osa käy tunneilla viikoittain. Rumpuopettajan työ saattaa nopeasti ajateltuna kuulostaa siltä, että rumpuopettaja opettaa rumpujensoittoa. Vaikka…

    Lue lisää