Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Kuukauden yrittäjä Anni Peltola solmii uniikkeja seinävaatteita

Anni-Peltola-Kuukauden-yrittaja-1360x500

Kesäkuun kuukauden yrittäjämme on Anni Peltola, helsinkiläinen tekstiilitaiteilija ja entinen toimintaterapeutti.

Yritykseni Mimii Creativen missio on jakaa kiireiseen urbaaniin arkeen hyvinvointia käsitöiden ja taiteen keinoin. Solmin tilauksesta uniikkeja seinävaatteita, ohjaan tekstiilitaidekursseja sekä suunnittelen valmiita materiaalipaketteja ja verkkokursseja.

Miten päädyit yrittäjäksi?

Työskentelin nuorten parissa sosiaalialalla ja haaveilin salaa luovan alan yrittäjyydestä vuosia. Luin paljon aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, mutta vanhat uskomukset taidealoilla pärjäämisestä estivät minua etenemästä, vaikka taustani on myös vaatetusalalla. Äitiyslomalla vuonna 2018 löysin makramee-tekniikan ja se vei minut mukanaan. Yhtäkkiä huomasin ohjaavani seinävaatekursseja ja ajatus yrittäjyydestä alkoi hiipiä mieleeni. Viime syksyn työskentelin päivätyössäni sosiaalialalla ja sivutoimisesti yrittäjänä, se oli raskasta. Tunsin voimakkaasti, että minun pitäisi loikata yrittäjäksi ja rohkaistuin hakemaan starttirahaa. Vuodenvaihteesta olen työskennellyt pelkästään tekstiilitaiteen parissa!

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Ehdin työskennellä luovan alan naisyrittäjien studiolla vain kaksi kuukautta, kun korona muutti kaiken ja siirryin etätöihin kotiin hoitaen samalla kaksivuotiasta tytärtäni. Jouduin myös perumaan kurssitoimintani keväältä ja sen myötä olen rakentanut uutta perustaa yritykselleni. Nyt tavallinen työpäiväni sisältää sisältömarkkinointia somessa, yhteydenpitoa asiakkaiden kanssa ja tilaustöiden suunnittelua ja solmeilua. Kevään ajan olen myös rakentanut omaa tekstiilitaidenäyttelyä, joka tulee esille syksyllä Helsingissä.

Koen tärkeäksi pyhittää pienen osan työpäivästä meditaatiolle ja intuition kuuntelulle, koska se ohjaa vahvasti luovaa työskentelyäni.

Miten UKKO Pro on auttanut sinua?

UKKO Pro on ollut pienyrittäjän kirjanpidon kannalta hyödyllinen palvelu. Se on varsin kohtuuhintainen ja perustuu täysin laskutukseen. Ystävällinen asiakaspalvelu on selittänyt kirjanpidon asioita puhelimessa kärsivällisesti aina tarvittaessa!

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Koen yhä käsittämättömäksi sen, että olen rakentanut itselleni täysin uuden ammatin, jossa yhdistyy aiempi osaamiseni toimintaterapiasta ja vaatetusalalta. Kevään ajan olen työstänyt uutta uniikkia taidekonseptia, jossa asiakkaan elämäntarina yhdistyy merkitykselliseen tekstiiitaiteeseen, siitä olen kovin innoissani. Nautin myös siitä, että voin itse määritellä työaikani ja rakentaa sellaista arkea, mikä tukee omaa hyvinvointiani.

Mitä asioita haluaisit kehittää itsessäsi?

Kun tekee työkseen jotain, mihin tuntee suurta intohimoa, on välillä vaikea rajata työtä vapaa-ajasta. Olen herkästi altis stressille ja uupumukselle ja joudun jatkuvasti tasapainottelemaan sen kanssa, mikä on riittävän hyvää ja milloin työt on hyvä unohtaa hetkeksi. Kesän jälkeen toivottavasti pääsen palaamaan työhuoneellemme ja se rytmittää mukavasti arkea.

Terveisiä ja vinkkejä muille yrittäjille?

Luota intuitioon. Järjellä ajatteleva puoleni ei olisi ikinä uskaltanut hypätä luovan alan yrittäjyyteen, mutta onneksi uskalsin luottaa sydämen ääneen. Asioilla on tapana järjestyä kun tekee itselleen oikean tuntuisia valintoja. Pysähtyminen, kirjoittaminen ja meditaatio on auttanut kuuntelemaan enemmän itseä ja seuraamaan vähemmän muiden tekemistä.

Minusta ja toiminnastani lisätietoa:

www.mimiicreative.com

www.instagram.com/mimiicreative

Haluatko sinä kuukauden yrittäjäksi?

Kuukauden yrittäjä on UKKO Pro:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen yrittäjiä. Onko sinulla oma tarina yrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen!

Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja Suvi Kylmälä

Kuva: Laura Pensasmäki

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestä

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Kirsikka Manninen tekee bändikeikkoja kevytyrittäjänä - "omia hermoja säästävä tapa hoitaa keikkalaskutusta!"

    UKKO.fi haluaa tukea suomalaista viihde- ja elokuva-alaa, ja olimmekin 15.9. vietetyn Jussi-gaalan yhteistyökumppani. Nostamme syyskuun aikana myös esiin erilaisten viihdealan yrittäjien tarinoita! Helsinkiläinen Kirsikka Manninen työskentelee musiikkialalla. Hänelle kevytyrittäjyys on kätevä, monenlaiseen elämäntilanteeseen sopiva ratkaisu.  Kuka olet? Olen Kirsikka Manninen, 29-vuotias helsinkiläinen nainen, joka laskuttaa laulajan bändikeikkapalkkioita UKKO.fi-palvelun kautta sekä rakastaa lähi-idän ruokaa ja rescue-koiria. Mitä teet? Kun lukion ensimmäisellä…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Pasi harjoitteli yrittäjyyttä UKKO.fi:n avulla

    Pasi Ahola, 42, toimi vuodesta 2010 lähtien konsulttina palkkatöissä maksu-tv:n puolella. Siitä lähtien Pasi oli miettinyt työpäivien lomassa, miksi hän tekee töitä jollekin muulle? Töitä voisi hyvin tehdä vain itselleen. Pasi oli aiemmin ollut mukana myös kolmessa startup-yrityksessä. Kokemusta yrityksen pyörittämisestä oli karttunut ja startup-henkeä kerätty taskut täyteen. Vuoden 2013 loppupuolella palkkatyö konsulttina oli vaarassa loppua lomautuksen takia. Se oli viimeinen niitti. Pasi…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Rakkaus viineihin ajoi Emmi Väänäsen toiminimiyrittäjäksi

    Kuka olet ja mitä teet työksesi? Olen Emmi Väänänen, 29 vuotta, tuore yrittäjä sekä vannoutunut viininystävä. Olen kotoisin Oulusta, mutta muutin Helsinkiin vuosi sitten. Sitä ennen asuin ulkomailla (Padovassa, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa) yhteensä neljä vuotta. Nyt on ihana olla takaisin kotimaassa lähempänä perhettä ja ystäviä. Olen koulutukseltani Kauppatieteiden Maisteri ja työskentelin aiemmin muun muassa verkkokauppa-alalla, mutta sitten hurahdin viineihin ja…

    Lue lisää