Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Itsenäisten yrittäjien määrä ja liikevaihto kasvussa

ukko-visio_kuva

Korona ei ole pysäyttänyt työelämän murrosta. Itsenäinen yrittäjyys kiinnostaa yhä useampia. UKKO-palvelujen analytiikasta näkee, että kiinnostus helppoa yrittäjyyttä kohtaan on lisääntynyt vuoden 2020 jälkeen.

UKKO-yrittäjiä rekisteröityi UKKO-palvelujen käyttäjiksi tämän vuoden tammi-elokuun aikana 18,7 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavana aikana (sisältää sekä ilman y-tunnusta toimivat UKKO-kevytyrittäjät että y-tunnukselliset UKKO-toiminimiyrittäjät). Patentti- ja rekisterihallituksen tilastojen mukaan uusia yrityksiä ylipäänsä rekisteröitiin Suomessa tammi-kesäkuun aikana 24 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

– Ilman Y-tunnusta toimivat kevytyrittäjät eivät näy PRH:n tilastoissa, joten laskimme vastaavalta ajanjaksolta kevytyrittäjiemme määrän, joka on kasvanut 6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, UKKO:n toimitusjohtaja Sami Ranta kertoo.

Kaikkien UKKO-yrittäjien laskutus on kasvanut vuonna 2021 edellisvuoteen verrattuna yhteensä 29,5 prosenttia.

– Laskutus- ja rekisteröintimäärien kasvun lisäksi olemme myös esimerkiksi asiakaspalvelussamme huomanneet, että yrittäjyyden aloittaminen kiinnostaa entistä enemmän ja vastaamme paljon aloittavia yrittäjiä kiinnostaviin kysymyksiin. Samoin Yrittäjyyskoulumme artikkelit, jotka opastavat yrittäjyyden alkuun, ovat nousseet luetuimpien artikkeleidemme joukossa loppukesästä. Yhteensä Yrittäjyyskoulumme artikkeleita on lukenut kuukaudessa parhaimmillaan yli 70000 silmäparia,Ranta luettelee.

Tulevaisuudessa yhä useampi toimii yrittäjänä

Itsenäisten yrittäjien (toiminimiyrittäjät, kevytyrittäjät ja pienet 0-2 hlön osakeyhtiöt) liikevaihdon osuus Suomen bruttokansantuotteesta on ollut yhteensä kuusi prosenttia vuonna 2019.

– Tämä luku tulee tulevaisuudessa kasvamaan entisestään. Pelkästään kevytyrittäjyys on vuosi vuodelta kasvattanut osuuttaan itsenäisten
yrittäjien joukossa, mutta kaikki nämä eri itsenäisen yrittäjyyden yritysmuodot tulevat kasvattamaan määriään tulevaisuudessa merkittävästi. Kun osaamista voidaan ostaa helposti suoraan tekijöiltä, mahdollistaa tämä syväosaajille oman ammattitaidon myymisen entistä laajemmin, Ranta perustelee.

Suomalainen työelämän ja verotuksen sääntöverkosto on melko moninainen. UKKO on toimintansa alusta asti pyrkinyt tekemään yrittäjyydestä helpompaa ja auttamaan yrityselämää hyödyntämään pienyrittäjien asiantuntemusta. Työelämän tarpeet ovat muutoksessa, työpaikat muuttuvat ja ihmisten asenne työhön on muuttunut. Yrittäjämäisen talouden sukupolvi on omaksunut erilaisen työkulttuurin ja työntekomallit. TAT:n tekemän Nuorten tulevaisuusraportin mukaan jopa runsaskolmannes suomalaisista nuorista uskoo voivansa toimia tulevaisuudessa yrittäjänä.

Tällä hetkellä Suomen lain mukaan työelämässä toimitaan joko yrittäjänä tai työntekijänä. Kevytyrittäjyys on vaihtoehtoinen työn tekemisen juridinen toimintamuoto, vaikka laki ei tunnekaan sanaa kevytyrittäjä.

– Uskon, että kevytyrittäjyys ilman Y-tunnusta tunnustetaan tulevaisuudessa luonnolliseksi osaksi kansantaloutta ja laintulkinta tulee edelleen selkeytymään huomattavasti, Sami Ranta toteaa.

Työelämän kehittäminen yrittäjämäiseen suuntaan on kirjattu myös Suomen nykyisen hallituksen ohjelmaan. UKKO on seurannut kohta kymmenen vuoden ajan aitiopaikalta, miten suomalainen yhteiskunta muuttuu yrittäjähenkisemmäksi. Yrittäjyys on kasvanut vauhdilla yhä suuremmaksi osaksi talouselämää.

– Viime vuosina sääntely on täsmentynyt ja työn roolit ovat selkeytyneet kevytyrittäjien osalta. Me haluamme tehdä yrittäjyyttä helpoksi, Suomi tarvitsee paljon lisää veroeuroja. Yrittäjyyden kautta työllistyvät ihmiset kasvattavat verotuloja ja esimerkiksi pelkästään UKKO.fin kautta tehdystä työstä on tähän mennessä maksettu jo yli 115 miljoonaa euroja veroja, Ranta toteaa.

Lisätietoja:

Sami Ranta, UKKO:n toimitusjohtaja
p. 040559 2224

Leena Honkajuuri, UKKO:n viestintäpäällikkö
p. 040 1955943

UKKO:n vuosikatsaus 20201

Muita artikkeleita aiheesta Ajankohtaista:

  • Ajankohtaista UKKO-data: Naisyrittäjät tienaavat edelleen vähemmän samoista töistä kuin miehet, mutta yllätyksiäkin löytyi

    UKKO.fi selvitti freelancer-työtä tekevien naisten ja miesten välistä palkkaeroa UKKO.fi-kevytyrittäjäpalvelun käyttäjien laskutustiedoista. Selvityksessä laskettiin naisten ja miesten keskimääräinen tuntilaskutushinta ja saatiin tulokseksi, että vuosina 2019-2021 freelancer-naisen euro on  ollut 83 senttiä. “Halusimme naistenviikolla syventyä yrittäjyyteen ja työelämään naisten näkökulmasta ja selvitimme suurella uteliaisuudella UKKO-datastamme millaisia eroja naisten ja miesten laskutuksissa on. Laskimme nais- ja mieskevytyrittäjiemme tuntihintojen keskiarvoja ja saimme tulokseksi,…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista UKKO.fin toimitusjohtajaksi Ukko Kumpulainen 1.1.2022 alkaen

    UKKO yhtiön johdossa on tapahtunut muutoksia vuoden 2022 alussa ja toimitusjohtaja Sami Ranta jättää tehtävänsä. UKKO yhtiön hallitus ja Sami Ranta päätyivät ratkaisuun yhteisymmärryksessä. UKKOn toimitusjohtajana toimii 1.1.2022 alkaen Ukko Kumpulainen. – Tänä vuonna juhlimme yrityksen 10-vuotista taivalta ja olemme erityisen ylpeitä tästä kymmenen vuoden matkastamme, jolla olemme päässeet helpottamaan yli 140 000 yrittäjän arkea. Erilaiset muutokset matkan varrella ovat…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Yrittäjyys työelämän trendinä vuonna 2021 – Itsenäisten yrittäjien joukko kasvaa, samoin heille suunnatut palvelut

    Työelämän muutokset näkyvät etenkin yrittäjyydessä: itsenäisten yrittäjien joukko kasvaa Suomessa, ja kasvu näkyy myös UKKO Kevytyrittäjyyden sekä samaan konserniin kuuluvan UKKO Toiminimen kasvussa. Kuvassa konsernimme uutta vahvistusta! Vasemmalta oikealle Olli Saukola (head of people and culture), Milka Malmi (asiakaspalvelu), Sebastian Erkkilä (Financial Management Specialist) ja Jenna Heino (UKKO Yrittäjyyskoulun päätoimittaja). Sekä UKKO Kevytyrittäjyys että UKKO Toiminimi tarjoavat palvelujaan itsenäisille yrittäjille; ensin…

    Lue lisää