Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Graafinen suunnittelija Julien löysi työelämälleen uuden suunnan kevytyrittäjyyden kautta

julien-riesen-2

Hei, nimeni on Julien Riesen ja olen graafinen suunnittelija, joka luo visuaalisia ratkaisuja monipuolisesti. Teen 2D- ja 3D-kuvituksia sekä animaatioista käyttöliittymiin ja brändeihin. Teen töitä sekä mainos-/digi-/markkinointitoimistojen kanssa (muun muassa Superson, Hellon, Red & Blue, että suoraan isoille ja pienemmille yhtiöille, kuten Nordea, Helsingin kaupunki, Helsingin satama.

Valmistuin vuonna 2005 multimediasuunnittelijaksi kotimaassani Sveitsissä ennen kuin muutin samana vuonna Suomeen. Tein töitä 11 vuotta verkkokoulutusfirmassa ennen kuin ryhdyin kevytyrittäjäksi noin 2,5 vuotta sitten. Oman toiminimen perustin vuoden 2018 alussa.

"Kevytyrittäjyys oli ammatillisesti elämäni paras päätös"

Työnantajallani verkkokoulutusfirmalla meni heikosti monen vuoden ajan ja sen toiminta kutistui merkittävästi vuosien varrelta. Minäkin tulin lopulta irtisanotuksi ties monensienko yt-neuvotteluiden päätteeksi. Yhtiö tarjosi kuitenkin yhteistyön jatkamista freelance-pohjalta. Ryhdyin kevytyrittäjäksi alun perin ikävän tapahtumasarjan jälkeen, mutta tämä osoittautui loppupeleissä parhaaksi ammattilliseksi päätökseksi, jonka olen ikinä tehnyt!

Kevytyrittäjäksi ryhtyminen vaikutti todella helpolta UKKO.fi:n kautta, enkä ollut kuullut muista kilpailevista vaihtoehdoista, joten päätös oli helppo tehdä. Olin myös nähnyt UKKO.fi:n mainoksia aiemmin ja palvelu oli minulle suurin piirtein tuttu entuudestaan.

Käytin UKKO.fi-palvelua noin puolitoista vuotta ja olin todella tyytyväinen. Sain aina nopeasti vastauksia kysymyksiin. Ainoa syy, miksi päätin siirtyä eteenpäin kevytyrittäjyydestä, oli se, että minulla oli niin paljon töitä, ettei enää kannattanut taloudellisesti maksaa tuloistani 5 %:n palvelumaksua.

Silloin kuin yritystoiminta lähtee vakaasti käyntiin, kannattaa perustaa esimerkiksi toiminimi ja palkata tilitoimisto tai verkossa toimiva kirjanpitopalvelu hoitamaan taloutta, kuten esimerkiksi UKKO Toiminimiyrittäjyys.

Oletko sinä kinnostunut kevytyrittäjyydestä graafisena suunnittelijana? Lue lisää aihetta käsittelevältä sivulta: tästä.

Yrittäjyydessä parasta on vapaus

Oman yrityksen perustaminen on nykyään melko helppo prosessi. Rekisteröitymiseen ja tietojen täyttämiseen menee muistaakseni noin viisi minuuttia ja tilitoimistoni auttoi minua alusta loppuun.

Säätöä tulee muista asioista kuin varsinaisesta perustamisprosessista. Pitää esimerkiksi luoda pankkiin yritystili ja antaa siihen pääsy tarvittaville tahoille, mutta lopulta sekin onnistuu aika sujuvasti. Ainoa asia, jonka kanssa kannattaa olla erityisen varovainen on verot.

Oma tuloarvioni meni aika pieleen alussa, koska laskin liian varovaisesti. Kun tuloja rupesi tulemaan merkittävästi enemmän kuin alussa ajattelin, jouduin maksamaan melko hurjia ennakkoveroja loppuvuodesta. Tärkeintä on muistaa, että voi ja pitääkin päivittää tuloarviota jatkuvasti OmaVero-palvelussa. Kannattaa siis miettiä tuloja ja menoja mieluummin vuoden kuin kuukauden mittakaavassa, vaikka tulot vaihtelevatkin joskus merkittävästi.

Yrittäjyydessä on minulle parasta ehdottomasti vapaus ja vaihtelu.

Vapaus valita kenen kanssa teen töitä, milloin ja missä. Ja vaihtelu yhteistyökumppaneissa ja projekteissa, joka voi minulle olla välillä todella suuri. Joskus teen tunnin verran töitä pienelle säätiölle, joskus osallistun monen kuukauden kestävään projektiin isolle firmalle, jossa on monta ihmistä mukana.

Vaikka olen perusluonteeltani hieman introvertti, on myös mukavaa tavata uusia ihmisiä koko ajan. Ja kun toiminta rupeaa sujumaan, voi tavallaan myös päättää, kuinka paljon haluaa tienata – ei tarvitse enää neuvotella palkankorotuksesta esimiehen kanssa!

Neuvo muille on yksinkertainen; jos sinulla on hyvä bisnesidea (Ei tarvitse olla mitään ennennäkemätöntä, graafinen suunnittelu sopii esimerkiksi todella hyvin!) – lähde vaan rohkeasti kokeilemaan, jos se on vain on sinulle taloudellisesti mahdollista. Aina voi palata perinteiseen palkkatyöhön ja tavalliseen työpaikkaan, jos liikeidea ei kannakaan.

Voit tutustua töihini tarkemmin osoitteessa www.riesendesign.fi. Minuun saa ottaa yhteyttä milloin vaan joko puhelimitse 050 438 69 16 tai sähköpostitse contact@riesendesign.fi.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Veera Bianca laajensi työtään vaikuttajana ja selvisi voittajana: ”Uskoin pitkään, että palkkatyö on ainoa oikea tapa tehdä töitä”

    Veera Bianca omaksui jo varhain lähipiiristään ajattelumallin yrittäjyydestä epäonnistumisena. Kun hänestä itsestään tuli myöhemmin bloggausharrastuksen kautta yrittäjä, hän ei vielä tiennyt millaiseen painekattilaan itse joutuisi. Lopulta hän selvisi voittajana tilanteesta, jossa muuttuva maailma vei äkisti kaikki tulot. Matkailualan asiantuntija ja sosiaalisen median vaikuttaja Veera Papinojaa eli Veera Biancaa tilanne suorastaan hirvitti. Aiemmin hän reissasi aiemmin ympäri maailmaa tehden upeita päivityksiä…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat “Saan rakentaa itseni näköistä palvelua” – Katja hyödyntää osaamistaan kevytyrittäjänä

    Katja Blomqvist, stailaaja, sisustussuunnittelija, ompelija, valokuvaaja ja sisustusalan moniosaaja sekä vapaa-aikana myös palveluskoiraharrastaja. Mitä teet? Teen asuntojen myyntistailauksia, sisustussuunnittelua, sisustustekstiilien suunnittelua ja valmistusta sekä huonekalujen tuunausta ja valokuvausta. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Ennen sisustusalalle siirtymistä olen työskennellyt lähes 20 vuotta turvallisuus- ja kiinteistöautomaatioalan eri tehtävissä. Kiinnostus sisustamiseen on aina ollut olemassa ja osallistuminen sisustussuunnittelukoulutukseen vahvisti ajatusta alalla työskentelemisestä. Kuitenkin, vasta pitkäaikainen…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Piia on aktiivinen luontoihminen, joka rakastaa ihmisten parissa työskentelyä

    Hei! Olen Piia Ratava, 35-vuotias, monella eri alalla työskennellyt luontoimmeinen. Koulutukseltani olen mm. erä- ja luonto-opas, luonto-ohjaaja, yrttineuvoja ja eläintenhoitaja. Asiakaspalvelu, ympäristökasvatus ja vapaaehtoistyöt ovat myös iso osa työhistoriaani. Tärkeimmät kouluttajani ovat kolme rakasta poikaani ? Tällä hetkellä asustelen Kuopiossa, mutta kotipaikkani on kauniin Oulujärven rannalla. Mitä teet? Järjestän opastettuja luontoretkiä, -kursseja, kerhoja vaikkapa Tyhy-päiville tai synttäri- ja polttariporukoille. Erityisen…

    Lue lisää