Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Eläintenhoitajaksi kevytyrittäjänä?

elaintenhoitaja-landari

Haluaisitko olla eläintenhoitaja koko- tai osa-aikaisesti? Eläintenhoitajaksi ryhtyminen on helppoa kevytyrittäjänä! Kevytyrittäjyys on koko ajan suositumpi tapa tienata hieman extraa tai kokeilla omaa liikeideaa ja siksi yhä useampi suomalainen tekee sivutöitä eläintenhoitajana.

Moni eläinrakas on löytänyt UKKO.fi:n kautta keinon viettää aikaa näiden rakkaiden otusten parissa – ja ansaita samalla hieman ekstraa! Yksi heistä on Katri Saajanaho.

”Itselläni ei ole eläimiä, joten hienointa on se, että saa toisen lemmikistä seuraa”, hän kertoo.

Saajanaho on koulutukseltaan pukuompelija ja myyjä, mutta hän työskentelee myös eläintenhoitajana kevytyrittäjyyden kautta. Hän saapuu hätiin etenkin silloin, kun asiakas on lähdössä reissuun ja hän tarvitsee lemmikilleen hoitajan matkansa ajaksi.

Lemmikkejä voi tuoda hoitoon eläintenhoitajan kotiin tai sitten Saajanaho tekee kotikäyntejä. Asiakkaat löytyvät helposti sosiaalisen median kanavien kautta, kuten Facebookista, jossa Saajanaho on aktiivinen. Hän kertoo, että eläintenhoitajan työnkuvaan kuuluu perushoito, kuten syöttäminen, hiekkalaatikon hoito ja seuranpito.

Koirien kanssa käydään tietysti lenkillä muiden tehtävien ohella. Lemmikkiä hoidetaan omistajan ohjeiden mukaan.

Lue koko Saajanahon haastattelu täältä.

Koiranomistajissa riittää asiakkaita

UKKO.fi:n avulla voit laskuttaa eläintenhoitotöistä helposti ja vaivatta. Kun olet sopinut työstä asiakkaasi kanssa, voit lähettää tekemästäsi työstä laskun ilman, että sinun tarvitsee perustaa omaa yritystä. Ukko.fi hoitaa puolestasi kaikki laskutukseen ja palkanmaksuun liittyvät paperityöt, kuten viranomaismaksut ja -ilmoitukset. Sinun vastuullesi jää asiakashankinta, oman osaamisen markkinointi ja asiakkaiden palvelu eli juuri se mitä sinä rakastat tehdä.

• Päätä itse milloin, kenelle ja mihin hintaan työsi teet.
• Et tarvitse omaa y-tunnusta, etkä ole kirjanpitovelvollinen
• Hoidamme paperityöt puolestasi
• Saat palkan tilillesi
• Ei sitoumuksia – voit aloittaa jo tänään ja lopettaa milloin tahansa.

Potentiaalisia asiakkaita eläintenhoitajalle ainakin koiranomistajissa on paljon, sillä Kennelliiton mukaan vuonna 2020 rekisteröitiin yhteensä 48 895 koiraa, kun rekisteröintejä vuonna 2019 oli 45 111. Rekisteröintien määrä kasvoi siis 8,3 prosenttia. Koiran ulkoilutus työ sopii sinulle jos nautit nelijalkaisten ystävien kanssa puuhailusta ja samalla tulee hyötyliikuntaa kuin huomaamatta.

Eläintenhoitaja kevytyrittäjänä. Nainen silittää kissaa

Eläintenhoitajan työ

Eläintenhoitajana kaikista tärkeintä on eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen. Huolenpitoon kuuluu usein päivittäiset ruokinta- ja hoitotyöt, eläimen elintilojen puhtaana pitäminen ja ulkoilutus.

Asiakkaan ensimmäisellä tapaamiskerralla onkin hyvä käydä tarkasti läpi kaikki lemmikkiin liittyvät yksityiskohdat. Esimerkiksi koirien kohdalla on hyvä varmistaa, mitä lemmikki syö ja mihin aikaan, minkä kokoinen ruoka-annoksen kuuluu olla ja miten pitkiä lenkkejä koiran kanssa on tavanomaisesti
totuttu tekemään. Esimerkiksi pientä pentua ulkoilutetaan täysin eri tavalla kuin aikuista koiraa.

Omistajalta on myös hyvä pyytää lupa herkkujen antamiseen, sillä koiralla saattaa olla erityisruokavalio tai sitten sille ei sallita ylimääräisiä herkkuja lainkaan.

Kaikista parasta lienee ennakkoon tehty tutustumiskäynti, jossa saat kerralla kaikki tarkat ohjeet omistajalta, mutta pääset myös tutustumaan hoidettavaasi.

Eläintenhoitajan koulutus

Tiesitkö, että ammattimaiseksi eläintenhoitajaksi voi myös opiskella? Eläintenhoitajan ammatissa on tunnettava hoidettavat eläimet sekä osattava käsitellä niitä oikein.

Koulutusta tarjoaa Suomessa kahdeksan eri oppilaitosta, joissa on yhteensä 19 erilaista eläimiin liittyvää koulutusohjelmaa. Eläintenhoitajat valmistuvat usein toisen asteen ammatillisista opinnoista suorittamalla maatalousalan perustutkinnon.

Eläintenhoitajia työskentelee maatiloilla maatalouslomittajina, eläinhoitoloissa, eläintarhoissa, löytöeläinkodeissa, lemmikkieläinliikkeissä, tutkimuslaitoksissa sekä yrittäjinä eläinpalvelujen laajenevassa kirjossa.

Eläintenhoitaja keskittyy eläimiin

Eläintenhoitajaksi voi opiskella Suomessa seuraavissa paikoissa:

Lisäksi Espoossa sijaitsevassa Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa voi perehtyä ongelmakoirakouluttajan syventäviin opintoihin.

Aloita eläintenhoitajan ura kevytyrittäjänä

Vähennä paperitöitä – keskity eläimiin!

UKKO.fi-laskutuspalvelun kautta hoidat laskutuksen eläinten hoidosta ja kaikki lainmukaiset velvoitteet helposti.

• Et tarvitse omaa y-tunnusta, eikä sinun tarvitse hakeutua ennakko- eikä arvonlisäverorekisteriin.
• Päätä itse, milloin työsi teet, kenelle teet ja mihin hintaan.
• Saat palkan suoraan tilille.
• Et ole kirjanpitovelvollinen.
• Ei sitoumuksia – voit aloittaa jo tänään ja lopettaa milloin tahansa

Monille kevytyrittäjyys on luonteva vaihtoehto kokeilla omaa liikeideaa vailla riskiä tai ansaita harrastuksella hieman ekstraa. Koska kevytyrittäjyyden voi aloittaa ilman pääomaa eikä sitoumuksia ole, on se oivallinen vaihtoehto testata omaa ideaa sivutoimisena yrittäjänä.

Sivutyö saattaa olla monelle juuri se intohimo, jonka parissa he mieluiten työtuntinsa viettäisivät. Toisille kyse voi olla naapurin tai tutun tutun auttamisesta. Jokainen motiivi on kuitenkin yhtä arvokas.
Paras tapa aloittaa on keskittyä kokonaan asiakassuhteiden kehittämiseen. UKKO.fi:n kautta rahat saat suoraan tilillesi!

Luo itsellesi ilmainen käyttäjätili ja pääset heti luomaan ensimmäisen laskusi. Lasku on valmis alle viidessä minuutissa. Me tarkistamme, että vaadittavat alv-kannat ja muut asiat ovat kunnossa ja lähetämme laskusi eteenpäin asiakkaallesi. Saat rahat palkkana tilillesi, kun asiakkaasi maksaa laskun. Helppoa ja vaivatonta!

Rekisteröidy nyt

Lue myös nämä!

Leena Honkajuuri yhdistää rakkaan hevosharrastuksensa viestinnän ja markkinoinnin työpajoihinsa

Virve Riissanen pyörittää lemmikkitarvikkeiden verkkokauppaa

Maikki Kiilavuo kouluttaa eläimiä käyttäytymisanalyysia hyödyntäen

Kaipaatko lisätuloja? – 30 konkreettista vinkkiä

Edit: Juttuun lisätty koulutusmahdollisuudet 31.3.2021. Juttu julkaistu ensi kerran 9.11.2019.

Muita artikkeleita aiheesta Ammatit:

  • Ammatit Matkaopas – tee unelmastasi totta

    Matkaopas, laskuta työstäsi ilman omaa yritystä! Matkailuoppaat ovat sesonkiluonteisen työn sankareita. Työtä on tarjolla, mutta usein siitä pitäisi pystyä laskuttamaan esimerkiksi omalla toiminimellä. UKKO.fi tarjoaa helpon tavan laskuttaa matkaopastyöt ilman oman yrityksen tai toiminimen perustamista. Helppokäyttöisen verkkopalvelun avulla luot laskun yksityishenkilönä, helposti ja muutamassa minuutissa. Vastaanottaja maksaa laskun, me hoidamme byrokratian, jonka jälkeen sinä nostat palkan. UKKO.fi:n käyttäjänä voit keskittyä…

    Lue lisää
  • Ammatit Esports-pelaaja voi laskuttaa peleistä helposti

    Esports-pelaaja, laskuta peleistäsi! Mitä esport on? Esport on elektronista urheilua eli videopelien pelaamista kilpailutarkoituksessa. Yleensä livepelejä seurataan suoratoistopalvelu Twitchin kautta. Seuraajia saattaa olla jopa miljoonia. Suosituimpia esport-pelejä ovat mm. Counter-Strike, Dota 2, Overwatch, World of Warcraft ja League of Legends. Monet pelit pelataan joukkuekisoina. Esport-pelaajista on muodostunut idoleita, jotka voivat saada osakseen rahakkaita sponsorisopimuksia Pelaajat voivat saada myös pelipalkkioita, jotka…

    Lue lisää
  • Ammatit UKKO.fi paljastaa – näillä aloilla yrittäjä laskuttaa eniten

    Helpottaaksemme itsenäisen yrittäjän työn hinnoittelua, laskimme millaista keskihintaa yrittäjä laskuttaa eri toimialoilla. Yksi yrittäjyyden vaikeimpia asioita on oman työn hinnoittelu, ja vielä vaikeampaa on sen hinnoittelu oikein. Juuri nyt asian tekee erityisen haastavaksi kiihtyvä inflaatio, eli rahan arvon aleneminen ja siitä johtuva hintojen nousu, joka tämän vuoden elokuussa oli 7,6 prosenttia. Kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten sähkön, bensiinin, dieselin…

    Lue lisää