Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Annina kipuili yrityksensä keulakuvana olemista, mutta sitten uskaltamisesta seurasi tuhansien kiitosten vyöry

annina-rosenstrom-keulakuvana

Menestynyt nurmijärveläinen kynttiläyrittäjä Annina Rosenström piiloutui vuosien ajan tuotteidensa taakse, kunnes hän päätti ettei anna pelon sanella tekemisiään.

Matka tähän pisteeseen oli pitkä.

Annina Rosenström, 37, painoi nappulaa ja julkaisi kuvan itsestään Candle Light Story -yrityksensä Instagram-tilille. Kuvassa Rosenström kävelee hymyillen puhtaiden hankien reunustamaa kävelytietä ja pitelee tunikansa reunoista kiinni. Vaaleilla kutreilla istuu näyttävä kukkaseppele, valkoisia kerberoita ja vaaleanpunaisia ruusuja.

Kuva on herkkä ja harmoninen, mutta Rosenström muistaa hyvin, miltä kuvan julkaisuhetkellä tuntui: se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan karmivaa.

”En ole koskaan ollut selfie-tyyppiä tai viihtynyt muutenkaan kameran edessä, jopa suorastaan inhonnut sitä. Olen suhtautunut itseeni myös hirmu kriittisesti”, hän taustoittaa.

Kun yrittäjäperheen tytär aloitti täysipäiväisenä siivousalan yrittäjänä vain 22-vuotiaana, painetta brändätä yritys omien kasvojensa kautta ei juuri ollut. Sosiaalisen median kanavat loistivat vielä poissaolollaan, mutta väliäkös tuolla. Ei Rosenströmillä olisi muutoinkaan tullut mieleen astua esiin keulakuvaksi. Sen sijaan yrittäjäksi hyppääminen ei juuri jännittänyt.

”Yrittäjyys on kulkenut perheessäni aina. Siinä ei ole ollut mitään vierasta tai pelottavaa.”

”Olin valmis alanvaihdokseen”

Siivousta rakastava Rosenström oli siivousalan yrittäjä vielä vuoteen 2018 asti, kunnes lannerangan nikamasiirtymä ja herkistyminen voimakkaille pesuaineille pakottivat vaihtamaan alaa kokonaan. Urheasti hän yritti ensin kuntouttaa selkäänsä takaisin työkuntoon, mutta lopulta pesuaineet nostivat pintaan aivan uuden oivalluksen.

”Ne kävivät yhä enemmän henkeeni ja tajusin, että myös jatkuva väsymykseni ja alakuloni voisi johtua altistumisesta ympäristömyrkyiksi luokitelluille aineille. Jos purkin kyljessä oli musta ruksi tai kuolleen kalan kuva, ei tuotteen hengittäminen viitenä päivänä viikossa voinut tehdä hyvää. Aloin miettiä, millaista vahinkoa aineet aiheuttivat keholleni, ja se herätti. Olin valmis alanvaihdokseen”, hän kirjoitti sittemmin kotisivuilleen.

Oivallus ajoi Rosenströmin etsimään luonnollisia ja käyttäjäystävällisiä arjen tuotteita. Etenkin myrkyttömät soijavahakynttilät tekivät vaikutuksen. Nainen alkoi valmistaa ensin kynttilöitä ja laajensi valikoimaansa pian luonnollisiin pesuaineisiin ja kodinpuhdistustuotteisiin. Candle Light Story oli syntynyt. Nyt hän pystyi itsekin siivoamaan kotonaan ilman päänsärkyä tai hengenahdistusta.

Mutta edelleen kuvat Rosenströmistä kauniiden tuotteidensa kanssa antoivat odottaa itseään, vaikka kannustusta asettua kuvattavaksi lähipiiristä tulikin.

Annina Rosenström keulakuvana.

”Yrittäjänä on priorisoitava ajankäyttönsä, kun resurssit ovat rajalliset. Ajattelin pitkään, että tuotekuvaukset ammattilaisen kanssa on helpompi järjestää, kuin asettua itse kuvattavaksi. Nyt myöhemmin olen ymmärtänyt, että sekin oli vain selitys.”

Korona tuli, ajatus kypsyi

Koronavuonna uudet ajatukset alkoivat hiljalleen versoa. Kaikki suunnitellut tapahtumat peruttiin ja asiakaskohtaamiset jäivät pois. Ne olivat olleet Rosenströmille niitä hetkiä, jolloin hän oli pystynyt luontevasti edustamaan tuotteitaan ja olemaan esillä. Nyt asiakkaat eivät näkisi häntä pitkiin aikoihin.

Hän alkoi tosissaan miettiä, mitä hyvää voisi omilla kuvillaan osana yrityksen brändiä saavuttaa. Olisiko sittenkin parempi näyttää itsensä ja ne kädet, jotka tekevät jokaisen kynttilän? Astua esiin tuotteiden takaa ja näyttää, millainen on suomalaisen pienyrityksen oikea ihminen?

”Somemaailmassa ihminen kiehtoo kuitenkin sata kertaa enemmän kuin ns. kylmät tuotekuvat. Minulla oli kotisivuilla jo yrityksen tarina, mutta kuvat uupuivat. Ihminen tuo yrityksen tarinan kuitenkin vielä lähemmäs.”

Lopulta päätös hautui tekoihin saakka.

”Kun olin miettinyt asiaa pidemmän aikaa, halusin lopulta voittaa itseni. En halua antaa pelkojen sanella sitä, mitä voin tehdä ja mitä en. Kuljen elämässä muutoinkin niitä asioita kohti, jotka ensin jännittävät eli en anna olosuhteiden rajoittaa. Se on vähän kuin avantouimista. Pakotan itseni kylmään veteen, mutta olo on sen jälkeen mahtava.”

Kehitys tapahtuu epämukavuusalueella

Päätös kuvattavaksi asettumisesta oli iso, joten Rosenström halusi suunnitella kaiken huolella. Hän buukkasi joulukuussa reilun kuukauden päähän valmiin kuvauspaketin, johon kuului otosten lisäksi stailaus eli ammattilaisen loihtima kampaus ja meikki.

Valmiita kuvia katsellessa itsekriittinen Rosenström huomasi jotain merkittävää: hän oli tyytyväinen otoksiin. Kuvien visuaalinen kieli näytti juuri sellaiselta kuin pitikin ja oli yhteneväinen tuotemielikuvien kanssa. Kuvat saivat Instagramissa iloisen vastaanoton ja erityisesti Facebookin Naisyrittäjät-ryhmä peukutti uskallusta tuhansilla tykkäyksillä, kun Rosenström jakoi tarinansa.

”Oli pelottavaa tuoda itsensä esille ja tulla näkyväksi. En tarvinnut ryhmästä sanoja siitä, että näytän kauniilta, vaan halusin aitoa vertaistukea ja sitä myös aidosti sain.”

Kokemuksensa turvin nainen kannustaa muitakin olemaan rohkeasti esillä.

”Kun menee epämukavuusalueella, siellä tapahtuu kasvua ja kehittymistä. Nyt tiedän jo nyt, mitä haluan seuraavilta kuviltani ja mitä ylipäätään olen tekemässä.”

Annina Rosenström yrityksensä keulakuvana.

Kuvat: Tiina Ahjotuli
Meikki: Ninia Nyman

Lue lisää Candle Light Story -yrityksestä tästä.

Artikkeli julkaistu ensi kerran 12.3.2021.

Lue myös

Yrittäjyyskoulu toi parhaat oppiartikkelinsa yhteen

Sata yrittäjää ei voi olla väärässä: Parasta yrittäjyydessä on vapaus, parempi motivaatio ja rakkaus omaan työhön

Hakukoneoptimointi ja 5 tärkeintä SEO-vinkkiä uudelle pienyrittäjälle

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään, Y-tunnuksella tai ilman. Rekisteröityminen 0 €, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö

Muita artikkeleita aiheesta Inspiraatio:

  • Inspiraatio Unelmat vievät yritystä eteenpäin – uskalla tavoitella haaveitasi

    Kevytyrittäjä, kuten yksinyrittäjäkin, on itse vastuussa oman palvelunsa myynnistä ja markkinoinnista. Tämän lisäksi hän vastaa myös liiketoimintansa visiosta ja sen kehittämisestä. Jotta kevytyrittäjän liiketoiminta voisi siis kehittyä, tarvitsee hänellä olla unelmia, haaveita, tavoitteita ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Millaisista asioista yrittäjän sitten kannattaa unelmoida? Ja onko pelkästä unelmoinnista mitään hyötyä? Yrittäjän unelmien tiellä on usein hän itse Oletko tyytyväinen yrityksesi tai…

    Lue lisää
  • Inspiraatio UKKO.fi:n perhekysely: yrittäjyys lisää joustoa perhe-elämään - Natalia Salmela: ”Yrittäjyys mahdollistaa sen että voit jäädä kotiin hoitamaan skidejä”

    Yrittäjyyspalvelu UKKO.fi tutki keväällä 2024 yrittäjien ajatuksia perhe-elämän ja yrittäjyyden yhdistämisestä. Kyselyn mukaan yrittäjyys mahdollistaa joustavamman ajankäytön perhe-elämälle. Yrittäjyyden tuomat haasteet perhe-elämän osalta painottuvat taloudellisiin kysymyksiin. Kyselyyn osallistui yhteensä 762 vastaajaa. – On tärkeää pohtia perheiden arkea myös yrittäjien kannalta. Ilahduttavaa on, että kyselymme mukaan yrittäjät kokevat yrittäjyyden olevan joustava tapa yhdistää perhe- ja työelämä. Yrittäjänä työtä tehdään itselle ja…

    Lue lisää
  • Inspiraatio Tee sitä mitä rakastat!

    Ilahdun aina, kun huomaan sosiaalisessa mediassa ihmisten käyttävän aihetunnistetta #lovemyjob. Sitä näkee käytettävän usein, kun työpaikan arjessa tapahtuu jotakin erityisen ihanaa, kun saavutetaan asetettuja tavoitteita, kun clousataan kauppoja, kun päästään tapaamaan inspiroivia ihmisiä, kun saadaan luoda uutta ja kun viihdytään töissä. Aihetunnistetta käyttävät sekä palkansaajat, yrittäjät että itsensätyöllistäjät – eikä se katso paikkaa tai aikaa. On mahtavaa huomata, kuinka monet viihtyvät…

    Lue lisää