Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Yrittäjä, muista huolehtia itsestäsi ja nauttia kesästä!

yrittajan-loma-iloinen-nuori-nainen-kuuntelee-musiikkia

Yrittäjän loma voi olla hankala järjestää, kun kaikenlaista työkiirettä riittää kesällekin. Kerromme, kuinka voit kesän aikana laskea stressitasoasi ja ladata akkujasi – oli sinulla lomaa tai ei.

Kesällä lomailijat voivat rentoutua ja nauttia olostaan, oli sää sitten helteinen tai sateinen. Osalla yrittäjistä ja muista itsensä työllistäjistä kiireet näyttävät kuitenkin puskevan päälle kesälläkin, ja lepääminen uhkaa jäädä vähemmälle. Mikä neuvoksi?

Ei hätää: voit päästä nauttimaan Suomen lyhyestä, mutta suloisesta suvesta myös ilman varsinaista lomaa. Voit muutenkin käyttää kesäkuukaudet hyödyllisesti. Kirjaa artikkelistamme muistiin ne asiat, jotka nimenomaan sinun kannattaa huomioida; näin voit viimeistään ensi kesänä lomailla huoletta!

Irtiotot työstä auttavat jaksamaan

Yrittäjän loma on monesti huomattavasti lyhyempi kuin palkansaajan loma. Syitä tähän on monia; joku ei malta lähteä työpaikalta tai työt kulkevat lomallakin mukana, toisella ei ole varaa lomailla, kolmas ei löydä tai pysty palkkaamaan sijaista itselleen.

Loppukädessä yrittäjä on itse vastuussa omien lomapäiviensä järjestämisestä.

Erityisesti yritysuran alkutaipaleella olevan yksinyrittäjän voi kuitenkin olla hankalaa suunnitella työtään ja aikatauluaan niin, että hänen olisi mahdollista pitää lomaa keskellä kesää useamman viikon putkeen. Järjestelykysymysten lisäksi kyse on myös työn kannattavuudesta. Hinnoitteletko oman työsi niin, että voit maksaa itsellesi palkkaa myös lomalla?

Tässä muutama vinkki eripituisiin irtiottoihin, joilla voit lepuuttaa aivojasi ja helpottaa stressiäsi!

Pidä mukavia taukoja

Jos sinun on työskenneltävä koko kesä, huolehdi kuitenkin omasta jaksamisestasi ja tauota tekemisesi. Hellitä hieman aikataulujesi kanssa ja lopeta työt vaikka tuntiakin aikaisemmin; näin sinulle jää aikaa nauttia lämpimistä kesäpäivistä iltapäivisin.

Yrittäjän loma ja töiden tauotus

Voit mahdollisuuksien mukaan jättää pitkiin ja valoisiin päiviin löysää vaikkapa pidennetyn lounaan tai ylimääräisen jäätelötauon verran. Pyydä myös puolisoasi tai ystäviäsi mukaan tauolle, ja nauttikaa vaikka torikahvit tai tehkää kävely puistossa.

Lyhytkin lepo ja irtiotto auttavat sinua voimaan paremmin niin fyysisesti kuin henkisestikin. Sen myötä myös tuottavuutesi paranee ja työt voivat paremmin edetä.

Salli itsellesi omaa aikaa

Monien on vaikea irrottautua työstä; niitä on vaikea jättää vaiheeseen etenkin, kun on oma pomonsa. On kuitenkin tärkeää, että yrittäjänä sallit itsellesi myös sellaista omaa aikaa, jona jätät työt sikseen.

On tärkeää, että rentoudut – lähdet sitten matkalle, rannalle tai hotelliin tai olet vain kotosalla katselemassa suosikkisarjaasi.

Vaikka et ehtisikään pitää varsinaista lomaa, on etenkin heinäkuu yleensä hyvää aikaa pitää vapaata. Tuolloin useimmat yritykset ovat lomalla, eivätkä projektisi yhteistyötahojesi kanssa ole välttämättä vilkkaimmillaan.

Tee asioita, joista nautit

Älä yrittäjänäkään täysin unohda harrastuksiasi ja muita vapaa-ajan mielipuuhiasi! Oli kyse videopeleistä, maalaamisesta, hölkkäämisestä, puutarhanhoidosta, jostain urheilulajista tai mistä tahansa, varaa tänä kesänä aikaa myös sille.

Harrastusten ja muiden nautittavien asioiden tekemisellä on meihin tärkeitä vaikutuksia, sillä ne pitävät yllä niin fyysistä kuin psyykkistäkin terveyttämme. Niiden avulla saa ajatukset tehokkaasti irti rutiineista, kiireistä ja huolista.

Yrittäjän loma ja kahvitauko

Kun olet touhunnut lempipuuhiesi parissa kesän aikana, on syksyn tullen taas hyvä palata töiden ääreen täydellä teholla!

Varaa aikaa myös läheisillesi

Muista huomioida myös kumppaniasi perhettäsi ja muita läheisiäsi. Jos muut lomailevat, ehkä sinäkin voisit nipistää jostakin iltapäivän yhteistä aikaa akkujen lataamiseen – vaikkapa lähimatkailun tai piknikin merkeissä?

Onko sinulla ehkä kavereita, joita et harmillisesti ole päässyt näkemään pitkiin aikoihin? Varaa aikaa myös heidän näkemiseensä. Laita aktiivisesti viestiä ja ehdota näkemisisä spontaanistikin.

Hyödynnä kesäaika toimintasi suunnitteluun

Töissä kesän hitaampi tahti voi myös sallia sinulle erinomaista aikaa ajatustyöhön, kun mahdollisesti saat vähemmän yhteydenottoja asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta. Puhelut ja muut keskeytykset eivät ole jatkuvasti viemässä huomiotasi pois työnteosta!

Näin sinulla onkin aikaa laittaa yrityksesi asiat järjestykseen ja valmistautua tuleviin asioihin. Näin pääset hyötymään tekemistäsi valmisteluista ja keskittymään olennaiseen, kun yritystoimintasi pyörähtää jälleen täyteen tahtiin.

Voit hyödyntää vapautunutta aikataulua viemällä loppuun rästiin jääneitä työtehtäviäsi ja projektejasi. Monelle itsensä työllistäjälle viime syksy, joulusesonki ja kevät saattoivat olla todella kiireisiä; tällöin suunnittelulle ja omien työtapojen sekä rutiinien arvioinnille ei välttämättä jäänyt aikaa.

Tarkastele sitä, mitä olet saanut tähän mennessä aikaiseksi, ja iloitse siitä; voit halutessasi vaikka juhlistaakin sitä jotenkin.

Tämän jälkeen voisit pohtia esimerkiksi sitä, mikä on edellisen vuoden aikana sujunut töissäsi hyvin – ja mitkä asiat taas mahdollisesti kaipaisivat kehittämistä. Ota arkiset rutiinisi kriittiseen tarkasteluun ja mieti, olisiko niille parempia vaihtoehtoja. Voisitko esimerkiksi säästää enemmän aikaasi jollain tavalla?

Kirjoita pohdintasi ja ideasi ylös. Voit jättää ne hautumaan ja palata niiden pariin elokuussa, kun toimintasi pyörähtää jälleen täyteen vauhtiin.

Jos sinulla on työlistallasi suoritettuja mutta laskuttamatta jääneitä töitä, hoida ne viimeistään nyt. Voit myös alkaa suunnitella kampanjoita, yhteistöitä ja muita projekteja, joiden toteutus tapahtuu tuonnempana, ja hioa liiketoimintasuunnitelmaasi tarpeen vaatiessa.

Kesäloma marraskuussa vai apukäsiä sesonkihuippuun?

Jos et ole järjestänyt liiketoimintasi asioita niin, että asiat pyörisivät automaattisesti ilman ihmiskäden kosketusta tai jatkuvaa valvontaasi, on jonkun pidettävä pyöriä pyörimässä. Ellet sitten laita koko putiikkia kiinni lomasi ajaksi.

Mikäli asiakkaita riittää kesällä jonoksi asti, analysoi, milloin asiakkaat käyttävät palveluasi ja ovat sinuun yhteydessä. Voisitko kuitenkin supistaa aukioloaikoja ja pidentää vaikkapa viikonloppua yhdellä päivällä maanantaihin?

Jos alallasi suurin sesonki on ihmisten loma-aikaan, silloin on vain paiskittava töitä. Mieti toki, voisitko jakaa taakkaasi palkkaamalla pahimpaan ruuhkahuippuun apukäsiä – esimerkiksi osa-aikaisen kevytyrittäjän?

Itsensä työllistäjän lomakautta ei lue kalenterissa, vaan voit päättää itse, milloin on paras aika lomailla.

Muista myös, että jos kesäsi menee yritystoiminnan pyörittämiseen, voit varata tilaa lomallesi johonkin muuhun aikaan vuodesta. Miltä kuulostaisi koko marraskuu jossakin auringossa tai vaikkapa maaliskuu Alppien rinteillä lasketellen? Nyt korona-aikana on rajoitukset toki otettava huomioon ja turhaa matkailua vältettävä.

Loppuvuosi ei ainakaan Suomessa ole monesti säiden puolesta yhtä mieluinen, mutta ainakin voit levätä ja harrastaa sisätiloissa. Voithan myös suunnata syksyllä vaikka Lappiin ruskan ollessa siellä kauneimmillaan!

Juttele kirjanpitäjäsi kanssa tai seuraa omia aiempia laskutuksiasi laskeaksesi, kuinka pitkän loman kassasi kestää. Varaa sitten itsellesi sen pituinen tauko palautumiseen.

Yrittäjän loma: 5 vinkkiä, joilla sen järjestäminen onnistuu

1. Päätä, että pidät lomaa. Kirjaa sopiva ajankohta kalenteriisi ajoissa ja ilmoita tästä kaikille relevanteille tahoille kuten työntekijöillesi, yhteistyökumppaneillesi, asiakkaillesi ja sidosryhmillesi. Lue lisää artikkelistamme: Yrittäjän loma vaatii suunnittelua

2. Suunnittele lomallesi ohjelmaa. Jos haluat lomaltasi saaristomökissä meditointia, järjestä itsellesi mahdollisuus sellaiseen. Jos taas haluat koluta kaikki Suomen huvipuistot tai vauhdikkaan Kreikan loman, varaa tätä varten majoitukset ja matkaliput ja ala suunnitella. Mieti, mistä haluat muistaa tämän kesän ja loman ja millaisen loman vietettyäsi olet tyytyväinen.

3. Jätä työasiasi hyvälle tolalle. Kirjaa ennen lomaa ylös keskeneräiset työt ja asiat, jotka pitää hoitaa lomalta palattuasi. Tämän jälkeen unohda ne ja keskity lomaasi. Jos lomalla mieleesi tulee työhön liittyviä ideoita, kirjoita nekin ylös ja palaa niihin töiden alettua.

Yrittäjän loma. Kesäinen kukkaniitty

4. Muista, että lomailla voi myös lyhyesti tai osissa! Yritä järjestää itsellesi mahdollisuus juuri sellaiseen lomaan kuin sinulle parhaiten sopii. Jos oman mielenrauhasi kannalta on parasta työskennelle joka toinen viikko ja lomailla joka toinen, tee niin.

5. Huolehdi hyvissä ajoin käytännön järjestelyistä. Ennakoi lomasi taloudellisesti näkökulmasta, rekrytoi ja kouluta sijainen, hoida laskujen, palkkojen sekä verojen maksu ja ohjeista mahdolliset alaiset sekä yhteistyökumppanit.

Nautinnollista lomaa ja ihanaa kesää!

Ehditkö itse lomailla tänä kesänä? Kerro kommenteissa omat vinkkisi lomaan ja sen järjestämiseen!

Artikkeli on julkaistu alun perin heinäkuussa 2018. Sitä on päivitetty 14.7.2022.

Tilaa Yrittäjyyskoulun suosituimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi

    Lue myös muut vinkkimme kevytyrittäjän ja muiden itsensä työllistäjien kesäkauteen!

    Miten hyödyntää hiljainen heinäkuu?

    Selätä stressi työssäsi – hallitse arkesi

    Suunnittele markkinointiasi kesällä

    Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjyys:

    • Yrittäjyys Yrittäjä on itsensä tärkein työkalu – toimittaja Sannan uratarina

      Sanna Kissakangas on juuri tullut Espanjasta työreissulta ja vaikuttaa hyväntuuliselta. Hän järjestää viinikoulutuksia yrityksille, yksityisille ja yhteisöille, sekä toimii toimittajana, oikolukijana, copywriterina ja kääntäjänä, joskin tekoälyn myötä käännöstyö on jäänyt vähemmälle. Hän on toiminut toiminimiyrittäjänä vuodesta 2010 alkaen, vaikkei alun perin haaveillutkaan yrittäjän urasta. Sannan lähipiirissä ei ollut juurikaan muita yrittäjiä, mutta useat epävarmat määräaikaiset työsuhteet saivat Sannan kokeilemaan yrittäjyyttä.…

      Lue lisää
    • Yrittäjyys Millaiselle toiminimiyrittäjälle UKKO Yrittäjä sopii?

      Mietitkö toiminimiyrittäjyyttä ja millaisiin elämäntilanteisiin ja tarpeisiin UKKO Yrittäjä sopii? UKKO Yrittäjä soveltuu kaikkiin elämäntilanteisiin, olit sitten aikuinen, opiskelija tai eläkeläinen. Voit olla joko päätoiminen tai sivutoiminen yrittäjä. UKKO Yrittäjän kautta voit perustaa toiminimen täysin maksutta ja nauttia yrittäjyyden tuomista vapauksista. Näitä vapauksia ovat esimerkiksi verovähennykset ja arvonlisäveron alarajahuojennus. Yrittäjyys tuo myös vastuita sinulle. Joudut mahdollisesti hankkimaan YEL-vakuutuksen ja selvittämään…

      Lue lisää
    • Yrittäjyys Yrittäjänä pieni koko on etu

      Suomalaiset yrittäjät ovat sitkeää tekoa. Samaan aikaan, kun monet valittavat suuryritysten vallasta, pienyrittäjät ja kevytyrittäjät tekevät sitä mitä parhaiten osaavat. Tässä artikkelissa muutama syy siihen, miksi yrityksen pieni koko on hyvä asia. Pienet ovat ketteriä Pienet muutaman henkilön yritykset tai isensä työllistävät kevytyrittäjät ovat todella ketteriä. Suuret ja keskikoisetkin yritykset joutuvat kierrättämään ja hyväksyttämään uudet ajatukset ja päätökset lukuisten päälliköiden…

      Lue lisää