Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia

Aija on ponnistanut menestyvään liiketoimintaan rumpuopena

viikon-kevytyrittaja-Aija-Peltola

Olen Aija Peltola, 26-vuotias tradenomi ja rumpujensoiton opettaja. Olen kotoisin Jyväskylästä, mutta asun Espoossa. Valmistuin tradenomiksi keväällä 2019.

Mitä teet?

Työskentelen puolet viikosta markkinoinnin mittaamiseen keskittyvässä Startup-yrityksessä ja puolet kevytyrittäjänä opettaen rumpujensoittoa yksityistunneilla kaikenikäisille Helsingin Malminkartanossa. Minulla on tällä hetkellä 17 oppilasta, joista suurin osa käy tunneilla viikoittain.

Rumpuopettajan työ saattaa nopeasti ajateltuna kuulostaa siltä, että rumpuopettaja opettaa rumpujensoittoa. Vaikka tämä toki onkin pääasia, olen huomannut, että eteen tulee jatkuvasti uusia asioita, joita olisi myös hyvä oppia ja joita työssä tarvitaan.

Muutaman mainitakseni esimerkiksi valokuvaus, videokuvaus, video-editointi, rumpujen äänitys ja miksaus, verkkosivujen tekeminen, hakukoneoptimointi, sosiaalinen media sekä sisällöntuotanto ovat kaikki taitoja, joita ei ensi alkuun osannut ajatellakaan, mutta joista on ollut suunnattomasti apua oman toiminnan kehittämisessä ja jotka ovat tuoneet paljon lisäarvoa myös oppitunneille.

Hands on -asenne auttaa pärjäämään, yksin tehdessä asiat pitää oppia tekemään itse. On tärkeää olla valmis etsimään tietoa ja opettelemaan uusia asioita jatkuvasti.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Päädyin kevytyrittäjäksi, koska halusin kehittää omaa harrastustani pidemmälle, mutta olin jo aloittaessani melko varma, että kasvumahdollisuutta ei ole riittävästi yrityksen perustamiseen.

Kevytyrittäjyys on helppo tapa nähdä, miten oma idea kannattaa taloudellisesti ja, miten se sopisi omaan elämään.

”Don’t build your life around your business, build your business around your life.”

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Vertaisin rumpuopettajan työtä keikkamuusikon työhön siinä mielessä, että vaikka keikka/oppitunti on se, joka tuo rahan, on se silti pienempi osa ajankäytöstä.

Kuten keikalle valmistautuva muusikko opiskelee tarvittavat aineistot ja harjoittelee kappaleita etukäteen, jotta keikka onnistuu, myös oppilaiden tuntisuunnitelmat ja oppitunnit rakennetaan ennen tuntia. Tällöin tunnista muodostuu se “keikka”, jota varten materiaalia on kerätty, opiskeltu ja hiottu. Se pieni hetki oppilaan kanssa kattaa kaiken työn, jota tunnin eteen on tehty.

Tavallinen työpäiväni alkaa toimistotöillä, teen uusia oppitunteja myöhempää käyttöä varten, päivitän ja tarkistan oppilaiden tuntisuunnitelmia, lähetän laskuja ja opiskelen jotain rumpujensoittoon liittyvää podcastin, videon, tai artikkelin kautta. Menen treenikselle noin tuntia ennen oppituntien alkua, jotta ehdin valmistautua päivään ja harjoitella omia asioitani ennen ensimmäistä oppilasta.

En aloittaessani tullut ajatelleeksi, että rumpujensoittoa ei kukaan voi harrastaa kesken työ- tai koulupäivän, joten arkisin tunnit ovat lähes poikkeuksetta iltaisin. Tämä tuo itsellekin mukavaa joustoa toimistoaikaan tapahtuvan päivätyön rinnalle.

Oppitunnit kestävät 60 minuuttia, sillä haluan, että oppilaalla on tarpeeksi aikaa soittaa, eikä vain kerrata viime läksyjä ja vastaanottaa uusia, kuten 35 minuutin oppitunnin kanssa helposti käy. Oppituntien välissä on 15 minuutin tauko, joka varmistaa päivän sujuvuuden vaikka ensimmäinen oppilas myöhästyisi ja seuraava olisi ajoissa. Arki-iltaisin tunteja on 4–5 ja sunnuntaisin 5–7. Tuntien jälkeen suunta on kotiin, sen päivän työpäivä on purkissa.

Oppilaan onnistuminen on suurin palkinto tässä työssä!

Mikä on hienointa työssäsi?

Hienointa tässä työssä on nähdä joka työpäivä ihmisiä, jotka jakavat kanssasi saman kiinnostuksen kohteen. Musiikki yhdistää ihmisiä iästä riippumatta, minulla on aivan mahtavia oppilaita, joiden kanssa tulee tuntien lomassa käytyä läpi myös viikon kuulumiset.

Töissä ollessa on kuin kaverin kanssa hengailisi, rentoa ja hauskaa, vaikka harjoitellaankin tosissaan kohti tavoitteita. Oppilaani ovat enimmäkseen ikävuosilta 9–11, 13–15 sekä 35–45. Lähes puolet oppilaistani ovat naisia, mikä on myös erittäin hienoa asia nuorille pojille mielletyn lajin parissa.

Hienoa on myös saada itse kehittyä monessa eri asiassa, samalla kun katsoo vierestä, kun toinen ottaa suuria harppauksia eteenpäin omalla matkallaan. Oppilaan onnistuminen on suurin palkinto tässä työssä.

Paitsi, että halusin tavan jatkaa harrastustani ja tienata hieman enemmän, halusin yrittäjyyden tuomaa vapautta arkeeni.

Nyt voin suunnitella itse omat työpäiväni (osittain oppilaiden aikataulujen ohjaamana) ja lomailla rumputuntien puolesta milloin haluan. Minulla ei ole yt-uhkaa eikä ketään, kenelle vastaan tekemisistäni, paitsi tietysti oppilas. Vapaus rentouttaa arkea.

Oppilaani ovat pääasiassa todella motivoituneita ja käyvät tunneilla ahkerasti kerran viikossa; tämä takaa minulle melko varman ja tasaisen toimeentulon, joka joinain kuukausina yltää lähes yli varsinaisen palkkatyöni.

Markkinoinnista tai asiakashankinnasta ei tarvitse murehtia, koska oppilaspaikat ovat lähes alusta asti olleet maksimissa siihen nähden, mitä olen voinut ottaa ja vain muutama oppilas on lopettanut tunneilla käynnin. Useat ovat olleet mukanani jo usean vuoden ajan ja heille saan olla todella kiitollinen.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Kehitän itseäni lajissa lähes päivittäin jollain tavalla, se ei koskaan poistu to-do-listalta. Haluan olla parempi soittaja ja käytän toki aikaa viikoista soittotaitoni hiomiseen, se on sekä henkilökohtaista kehitystä, että työtaidon kehitystä.

Haluan olla myös aina entistä parempi opettaja, näitä taitoja on monenlaisia ja kaikkea on hyvä kehittää. Parempaa tuntien valmistelua, parempia tunteja, luovempaa sisältöä… Kaikkien näiden asioiden eteenpäin vieminen on toiminnan avainasioita, joita pitää kehittää jatkuvasti.

Tällä hetkellä etsin myös tapoja tehdä prosesseista mahdollisimman systemaattisia ja aikataulutettuja, jotta ajankäyttö on mahdollisimman sujuvaa ja tehokasta.

Tuntien välissä oleva suuri suunnitteluaika on kuitenkin palkatonta, mutta sisältää suuren määrän kaikenlaista hommaa ja kaaos syntyy helposti. Kaiken on oltava yksinkertaista, valmiina, järjesteltynä ja parin klikkauksen päässä, jolloin toiminta pysyy hallinnassa ja saa keskittyä sisällön luomiseen ja ideointiin.

Sujuva suunnittelu = sujuvat tunnit = sujuva oppituntikokemus oppilaalle = tyytyväiset ja pitkään tunteihin sitoutuvat oppilaat = tasaiset tulot.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Jos sinulla on liikeidea, on kevytyrittäjyys helppo tapa testata sen elinkelpoisuutta. Kevytyrittäjyydessä ei ole mitään menetettävää, mutta suosittelen aloittamista palkkatyön rinnalla, jotta taloutesi ei riipu näistä tuloista, kun tuotot ovat alussa epävarmoja ja epätasaisia. Siitä on ainakin omalla kohdallani ollut suuri apu.

Kaiken kaikkiaan, suosittelen kevytyrittäjyyttä ehdottomasti, nykytilanteeni on mielestäni koko työurani merkittävin saavutus, koska kaiken on rakentanut itse. Tämän on kuitenkin lopulta mahdollistanut kevytyrittäjyys.

Vinkkinä: “The biggest problem of a small business is to think like a small business”. Pyri siis kehittämään toimintasi mahdollisimman systemaattisesti ja valmiiksi kasvuun. Jos yllättäen asiakasmääräsi kasvaa 70 % yhden kuukauden aikana, onko sinulla resursseja hyppyyn? Koin tämän itse viime tammikuussa, kun parin viikon sisällä aloitti seitsemän uutta oppilasta. Tämän jälkeen “student enrollment” vaihe on ollut sujuvampi.

Käy katsomassa Aijan somessa ja nettisivuilla ja ilmoittaudu rumputunneille!

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Antti ja Jarkko luovat miesten muotia - FRENN-yrittäjäparin bisnes perustuu vastuullisuuteen ja mukavuuteen

    Kotimainen FRENN luo mukavaa, laadukasta ja pitkäikäistä muotia miehille. Antti Laitisen ja Jarkko Kallion yrityksen kulmakivinä ovat vastuullisuus ja tuotantoketjun läpinäkyvyys; yrittäjäpari suhtautuu vaatteitaan valmistaviin tehtaisiin liikekumppaneina, joihin tutustutaan perin pohjin ennen yhteistyön aloittamista. Laitinen ja Kallio ovat pariskunta, joten työ ja vapaa-aika menevät heillä usein sekaisin. Pitkään vaate- ja designalalla toimittuaan he päättivät yhdistää erityisosaamisensa ja ryhtyivät tuottamaan laadukkaita,…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Yrittäjätarina: Digitaalista markkinointia ja palvelumuotoilua

    Ajatus yrittäjyydestä on ollut aina olemassa. Työllistin itseni opiskeluaikoina, kun olin mukana paikallisen yrityskeskuksen pystyttämisessä. Toiminimi tuntui siinä hetkessä, kun elettiin vuotta 1997, jotenkin kätevältä ja koko ammattikorkeakoulun ajan toiminimi pysyi rinnalla. Intin jälkeen tuli siirtyminen työelämään ja palkkatöihin, mutta ajatus yrittäjyydestä ei koskaan sammunut. Reilun viidentoista vuoden jälkeen kipinä syttyi jälleen. Irtisanoin itseni silloisesta työpaikasta ja ajattelin, että perustan…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Miikka toteutti unelmansa – kevytyrittäjyydestä vauhtia omaan puusepänverstaaseen

    Joensuulainen Miikka Kotilainen päätyi monen mutkan kautta perustamaan oman puusepänverstaan. Yrittäjä Miikasta tuli kevytyrittäjyyden ja yrityshautomon kautta. Miikan mielestä yrittäjyydessä on parasta omien ja asiakkaiden visioiden toteuttaminen konkreettiseksi kalusteeksi tai rakenteeksi. "Se on parasta, että saa itse pitää lankoja omissa käsissä ja tähdätä korkeammalle, kun mikä tuntuu edes mahdolliselta. Hienoa on myös vastuun jälkeinen vapaus tehdä mitä haluaa." Puualassa nimenomaan käytännön tekeminen on kiehtonut…

    Lue lisää