Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Ravintolasiivooja Susanna Lahtinen

viikon-kevytyrittaja-susanna-lahtinen

Olen Susanna, 41-vuotias nainen ja kahden aikuisen lapsen äiti Lahdesta.

Mitä teet?

Olen aina rakastanut siivoamista, ja aiemmin tosin työtä tehnyt enemmän myyntialalla, mutta alan työtilanne huono, joten ajauduin “vahingossa” ravintolasiivouksia tekemään.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Ensin siivosin Lahden keskustassa yhtä ravintolaa, minkä jälkeen minulle tarjottiin toista. Nyt minulla on jo kolme ravintolaa siivottavana! Vaikka työni on hyvin fyysistä ja herätykset yöllä tai aamuvarhain, niin pidän siitä, kun näen omien käsieni tuloksen sekä puhtaan ja hygieenisen jäljen, jotta ravintolan asiakkaat ja henkilökunta viihtyisivät.

Myyntialan kokemuksia voin myös hyödyntää paljon!

Kevytyrittäjyys on mahtava portti yrittäjyyteen, koska voi rauhassa suunnitella ja opetella kaiken ilman byrokratiahässäkkää. UKKO.fi on helppokäyttöinen ja aina saa apua myös puhelimen kautta, jos tulee ongelmia. Suosittelen palvelua lämpimästi! Uskaltakaa ihmiset toteuttaa unelmanne!

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Työ tekijäänsä opettaa ja ainahan on kehitettävää vaikkapa tekniikassa ja ajan käytössä. Otan paljon asioita selville sekä internetin avulla että muiden siivousalan ihmisten osaamista hyödyntäen. ?

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni on vapaus suunnitella kaikki alusta asti itse ja se, kun saan tehdä työni tasokkaasti ilman kireitä aikatauluja!

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallinen työpäiväni alkaa varhain joko yöllä tai viimeistään kello 6.00, jolloin aloitan ensimmäisessä ravintolassa, ja työpäivää venyy sen mukaan, kuinka ravintolassa on sotkua, mutta viimeistään olen valmis kello 17.00. Usein päivät ovat toki lyhyempiäkin.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille

Toivotan kaikille kevytyrittäjille paljon tsemppiä, jaksamista ja ennen kaikkea SUURTA INTOA työssänne! Toivon, että me kaikki menestyisimme! ?

Yhteystiedot

Sähköposti: lahtinensusanna@hotmail.com
Facebook: Susanna Lahtinen

Oletko kiinnostunut toimimiaan siivousalan kevytyrittäjänä? Lue lisää: Laskuta siivouskeikka helposti UKKO.fi:n avulla!

Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin kevytyrittäjiä. Jos haluat kertoa oman tarinasi, täytä seuraava lomake: Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

Kirjoittaja: Sanna Laitinen

Sannalla on kokemusta useilta eri markkinoinnin osa-alueilta, mutta erityisesti Sannaa kiinnostaa digitaalinen markkinointi ja asiakaskokemuksen kehittäminen. Vapaa-ajalla Sanna tykkää rauhoittua luonnon hiljaisuudessa, tappaa viherkasveja ja tutkia uusia paikkoja kameran linssin läpi.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Erilainen tie yrittäjäksi

    Jatta Salmi oli vielä alkuvuonna työttömänä, mutta yrittäjyys oli jo kauan kiinnostanut häntä. Siitä todisteena on esimerkiksi puolitoista vuotta sitten suoritettu yrittäjyyskurssi. Jatan tuttavapiirissä oli myös entuudestaan paljon yrittäjätuttuja, minkä vuoksi yrittäjyys oli aina ollut myös Jatan mielenkiinnon kohteena. Muuttuva työelämä antaa myös mahdollisuuksia Jatan mielestä työelämä on jatkuvassa murroksessa. "Nykyään ihmiset eivät ole töissä samassa organisaatiossa 40 vuotta. Nuorten…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Yksityinen: Mira Forsberg hoitaa sisustusliikettä kevytyrittäjänä

    Olen Mira Forsberg, suomenruotsalainen sisustussuunnittelija kotoisin rannikkokylästä Etelä-Suomessa. Tällä hetkellä asun poikaystäväni ja kissamme Herbertin kanssa Turussa. Ennen kuin muutin tänne asuin ja opiskelin Pietarsaaressa neljä vuotta. Mitä teet? Tällä hetkellä olen töissä sisustusliikkeessä Turussa. Täällä toimin myyjänä ja pidän kauppaa siistinä. Vapaa-ajallani suunnittelen erilaisia kortteja, huonekaluja ja luen blogeja. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Äitini näki jutun sanomalehdessä uudesta sisustusliikkeestä Turussa…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Kääntäjä Aino vaihtoi palkkatyöstä freelanceriksi: ”Tämä on hyvin antoisaa”

    Kielet kiinnostivat turkulaista Aino Halmea aina, ja hän lähti opiskelemaan niitä myös yliopistoon. Siellä kääntäjän työ alkoi tuntua hänelle uravaihtoehdoista kaikkein omimmalta. Nyt hän tekeekin englannin kielen kääntäjän ja kielentarkastajan töitä kevytyrittäjänä, ja nauttii työstään: ”Oli hienoa huomata, että työt voi saada rullaamaan, vaikka ne tekisi omasta olohuoneesta käsin!” Aino suosittelee itsensä työllistämistä muillekin työtavasta kiinnostuneille, mutta huomauttaa, että palautuminen…

    Lue lisää