Arvioitu lukuaika: 9 minuuttia

Toiminimen perustaminen eläkkeellä

elake-toiminimi

Vihdoinkin aikaa tehdä, mitä haluat! Työn teon jatkaminen tavalla tai toisella eläkeiässä on kasvattanut suosiotaan; yhä useampi ryhtyy yrittäjäksi ja esimerkiksi perustaa toiminimen eläkkeellä. Erityisesti itsensä työllistäjien määrä on kasvanut tällä vuosituhannella merkittävästi, ja nimenomaan eläkeläisten osuus sivutoimisista eli osa-aikaisista yrittäjistä yleistyy jatkuvasti. Miksi näin on?

Työuran loppupuolella monella on mielessä, että nyt pääsee vihdoin puuhaamaan ihan mitä haluaa. Yksi on säästänyt jo valmiiksi rahaa ja ostaa loma-asunnon ulkomailta, toinen syventyy puutarhanhoitoon, kulttuuriin tai muihin harrastuksiin. Joku saattaa lähteä vaikka kunnallispolitiikkaan. Eliniän pidentyessä eläkeiässäkin on vielä hyvässä kunnossa ja energiaa riittää monenlaiseen.

Yhä useampi eläkeläinen päättää myös ryhtyä yrittäjäksi. Mielessä on voinut olla jo pidempään oman osaamisen hyödyntäminen yrittäjänä tai vapaa-ajan lisääntyessä harrastus voi muuttua lisätienestiksi.

Merkityksellisyyttä ja mukavaa puuhaa eläkepäiviin

Eläkeikäiset perustavat nykyään uusia yrityksiä enemmän kuin koskaan. Ikääntyvien terveys ja kunto ovat nykyään parempia kuin aiemmin, ja myös työt ovat entistä kevyempiä painopisteen siirryttyä pois fyysisistä töistä kohti tietotyötä ja asiantuntijatehtäviä. Yhä useampi eläkeläinen on säästynyt työuransa aikana työtapaturmilta, rasitusvammoilta ja ammattitaudeilta.

Eläkkeen koittaessa ei töitä useinkaan tarvitse enää tehdä tullakseen toimeen, mutta moni kaipaa elämäänsä rytmiä ja merkityksellisyyttä. Se voi löytyä yrittäjänä vaikkapa oman harrastuksen parista, tai hyödyntämällä työuran aikana kertynyttä osaamista esimerkiksi konsultin tehtävissä.

Eläkeiässä yrittäminen voi olla hyvä vaihtoehto myös kerryttää pientä lisätienestiä eläkkeen rinnalle. Yrittäjänä eläkeläinen voi kuulostella omaa inspiraatiotaan ja jaksamistaan ja työskennellä joustavasti juuri sen verran kuin haluaa.

Verkkopohjaiset taloushallintopalvelut, kuten esimerkiksi UKKO Toiminimiyrittäjyys, tarjoavat mahdollisuuden mutkattomampaan yrittäjyyteen, jolloin kynnys oman toiminimen perustamiseen laskee entisestään. Kirjanpito hoituu näppärästi vaikka kännykällä tai tabletilla, eikä veroilmoitustakaan tarvitse täyttää itse. Ei siis ole ihme, että eläkeikäiset innostuvat hankkimaan elämäänsä sisältöä ja uusia haasteita sekä samalla lisätuloja yritystoiminnan kautta.

Yrityksen perustaminen eläkkeellä. Ompelija.

Miten ryhtyä yrittäjäksi eläkkeellä?

Yrittäjyyden voi aloittaa eläkkeellä monella tavalla. Tärkeintä on hyvä idea siitä, millaista yritystoimintaa haluat tehdä. Eläkkeellä voi luvan kanssa nauttia siitä, ettei ole pakko tehdä töitä – siksi yritystoimintakin kannattaa perustaa itselle mieluisalle tekemiselle.

Pohdi siis ensin, mitä haluaisit puuhata eläkepäivinäsi ja sopisiko tekemisen muodoksi yritystoiminta. Yrittäjyys sopii monenlaiseen puuhaan, eikä toiminnan tavoitteena tarvitse olla rikastuminen. Voit miettiä, mikä olisi oma tavoitteesi – onko se pieni lisätienesti eläkkeen oheen, vai esimerkiksi harrastuksen mahdollistaminen?

Yritysideana voi eläkeläisellä olla esimerkiksi jatkaa työuran aikana tehtyä työtä joustavammalla aikataululla ja omat projektit tarkemmin valikoiden.

Oletko oman alasi kokenut asiantuntija? Joku varmasti on valmis maksamaan osaamisestasi. Laskutit sitten Y-tunnuksella tai ilman, konsulttipalveluille on varmasti kysyntää ja voit hyödyntää jo olemassaolevia verkostojasi asiakkaiden löytämisessä.

Toinen ajatus yritykselle voi lähteä omista harrastuksista. (Lue tästä tarina Tonista, jonka urheiluharrastuksesta syntyi työ.)

Moni innokas neuloja tuottaa niin paljon sukkia ja pipoja, etteivät omat lapset ja lapsenlapset ehdi kaikkia käyttämään – mikset laittaisi käsitöitäsi myyntiin vaikka joulutorille? Oman yrityksen perustaminen tuo vaihtoehtoja oman osaamisen hyödyntämiseen ja pienen lisätienestin tienaamiseen. Toiminimiyrittäjänä voit laittaa myös käsityömateriaalit verovähennyksiin!

Yrityksen perustaminen eläkkeellä. Soiton opettaja nauhoittaa video-oppituntia.

Käsitöiden lisäksi muutkin harrastukset ovat mahdollisia ponnistuslautoja yritystoiminnalle. Taitava pianonsoittaja voi keikkailla esiintyjänä juhlissa tai ryhtyä pitämään pianotunteja. Vesivärimaalari taas voi myydä taulujaan, pitää maalaustunteja tai vaikka viikonlopun maalausretriittejä omalla kesämökillä. Historiasta kiinnostunut tai ihmisten parissa viihtyvä voi ryhtyä pitämään kotipaikkakunnallaan turstikierroksia, kuten toimistotyöstä matkaoppaaksi hypännyt Teppo.

Vain oma luovuutesi on rajana, kun pohdit omaa yritysideaasi!

Mieti yritysideallesi myös konkreettinen tavoite. Haluatko tienata sen verran, että jäät plussan puolelle vai onko tavoitteena kerryttää vähän myös säästöjä? Vai onko toiminnan tavoitteena vain mahdollistaa harrastuksen jatkaminen ja tuoda mielenkiintoista tekemistä eläkepäiviin?

Kun idea ja tavoite on selvillä, on aika pohtia yritysmuotoa. Yrittäjyys eläkkeellä onnistuu omalla Y-tunnuksella tai ilman, riippuen muunmuassa siitä, millaista toimintaa eläkeläinen suunnittelee, kuinka laajaa yritystoiminta on ja miten paljon siihen liittyy hankintoja. Jatka lukemista ja selvitä, kumpi on sinulle sopivampi vaihtoehto!

Kevytyrittäjyys vai toiminimi eläkkeellä?

Se, mikä yrittäjyyden muoto sopii riippuu monesta asiasta. Seuraavassa listasimme y-tunnuksellisen toiminimiyrittäjyyden ja ketterän kevytyrittäjyyden hyötyjä nimenomaan eläkeläiselle.

Toiminimiyrittäjyyden edut eläkeläiselle:

  • Toiminimen perustaminen käy nopeasti UKKO Toiminimiyrittäjyyden kautta ja pääset heti laskuttamaan
  • Voit vähentää verotuksessa liiketoimintaasi liittyvät kulut, kuten tietokoneen, puhelimen ja tulostimen, sekä mahdolliset materiaalikulut, jos vaikkapa myyt omia taideteoksia tai käsitöitä
  • Toiminimen perustaminen ei vaadi alkupääomaa ja jos laskutuksesi on vuoden aikana alle 15 000 euroa, saat kaiken laskuttamasi arvonlisäveron verottajalta takaisin alarajahuojennuksena
  • Elämäntilanteen muuttuessa voit laittaa toiminimen tauolle – sairastumisen varalta yrityksen tiedot kannattaa säilöä niin, että läheiset löytävät ne tarvittaessa
  • Kirjanpito on mahdollista pitää yksinkertaisena – ja UKKO Toiminimiyrittäjyys hoitaa sen puolestasi kiinteällä kuukausihinnalla. Saat laskuttaa ja lisätä tositteita kirjanpitoon rajattomasti.
  • Asiakkaasi voivat hyödyntää kotitalousvähennyksen, jos teet siihen oikeuttavia töitä, kuten vaikkapa lastenhoitoa, siivousta, puutarhan suunnittelua tai kodin remontointia
  • Saat UKKO Toiminimiyrittäjänä tilattua meidän kauttamme Zettle by Paypal -maksupäätteen, jota on helppo käyttää ja jonka myyntiraportit siirtyvät automaattisesti kirjanpitoosi

Kevytyrittäjyyden edut eläkeläiselle:

  • Aloita vaikka saman tien rekisteröitymällä parissa minuutissa!
  • UKKO Kevytyrittäjäksi rekisteröidyttyäsi sinulla ei ole mitään juoksevia kuluja, vaan maksat vain palvelumaksun lähetetyistä laskuista
  • Toiminnan jääminen tauolle ei vaadi kevytyrittäjältä mitään toimenpiteitä: jos laskutusta ei ole, ei ole myöskään kuluja
  • Kevytyrittäjänä sinulla on aina voimassa UKKO-turvan vakuutukset
  • Laskuta näppärästi erilaisista töistä ilman huolta kirjanpidosta
  • Voit kevytyrittäjänä myös kokeilla ensin ideaasi matalalla kynnyksellä ja perustaa toiminimen myöhemmin, jos toiminta laajenee

Kumpi sopii sinulle paremmin?

Toiminimi sopii sinulle, jos

  • Toimintasi on säännöllistä: laskuja on lähetettävänä kuukausittain
  • Sinulla on toimintaan liittyviä kuluja: esimerkiksi käsityöyrittäjän materiaalit

Kevytyrittäjyys on sopiva vaihtoehto, jos

  • Toimintasi on epäsäännöllistä tai kausiluonteista
  • Haluat vasta kokeilla yritysideaasi

Mikäli suunnittelemasi toiminta on pienimuotoista, mutta säännöllistä paras yritysmuoto on todennäköisesti toiminimi. Toiminimen perustaminen on yritysmuodoista kaikkein helpoin ja edullisin, ja kirjanpito yksinkertaisinta.

Toiminnan aloittamiseksi riittää Patentti- ja rekisterihallitukselle tehty toiminimen perustamisilmoitus. Tämä onnistuu UKKO Toiminimiyrittäjyyden rekisteröitymisen yhteydessä, me haemme sinulle y-tunnuksen syöttämiesi tietojen perusteella muutamassa minuutissa. Rekisteröityminen ja y-tunnuksen perustaminen on täysin ilmaista.

Yrityksen perustaminen eläkkeellä. Konsultti.

Toinen selkeä tapaus, jossa toiminimi on sopiva ratkaisu on, jos yrittäjyyteen liittyy säännöllisiä hankintoja. Esimerkiksi käsitöitään myyvä eläkeläinen voi siksi päätyä tähän ratkaisuun – toiminimiyrittäjänä materiaalihankinnat voi vähentää yrityksensä verotuksessa, mikä säästää yrittäjälle selvää rahaa.

Jos taas yritystoiminta ei ole jatkuvaa, vaan vaikkapa kausiluonteista, on kevytyrittäjyys todennäköisesti sopivin vaihtoehto. Siinä, missä toiminimiyrittäjän on hoidettava esimerkiksi kirjanpito vaikka toimintaa ei jossain kuussa olisi lainkaan, voi kevytyrittäjä jättää UKKO-tilinsä odottelemaan seuraavaa työkeikkaa ilman mitään juoksevia kuluja – palvelumaksu veloitetaan aina vain lähetetystä laskusta.

Myös jos et ole vielä aivan varma, työllistääkö yritystoimintasi sinua jatkuvasti ja säännöllisesti, voi olla hyvä vaihtoehto testata ideaasi ensin kevytyrittäjänä. Silloin et ota vielä itsellesi vastuuta kirjanpidosta ja muista velvotteista, vaan voit helposti vain lopettaa laskuttamisen, jos toiminta ei ota tuulta alleen. Jos taas toiminta näyttää lähtevän pyörimään kasvavalla tahdilla, on toiminimi helppo perustaa siinä vaiheessa. Huomaa myös, että tässä vaiheessa voit halutessasi hakea myös starttirahaa.

Käytännön tietoa yrittäjyydestä eläkkeellä

YEL-vakuutus on eläkeläiselle vapaaehtoinen

Merkittävin käytännön ero muuhun yrittäjyyteen on eläkeläisyrittäjyydessä se, että yli 67-vuotiaiden yrittäjien ei välttämättä tarvitse hankkia muille pakollista yrittäjän eläkevakuutusta. Halutessaan YEL-vakuutuksen voi kuitenkin ottaa, ja siten kartuttaa eläkettä myös yksityisenä elinkeinonharjoittajana tehdystä työstä. Alle 67-vuotiaan eläkeläisyrittäjän taas tulee ottaa YEL-vakuutus.

UKKO Toiminimiyrittäjyys -palvelun avulla helposti yrittäjyyden alkuun

Erilaiset verkossa toimivat taloushallintopalvelut tekevät yrittäjyyden aloittamisesta nykyään erittäin helppoa. Esimerkiksi UKKO Toiminimiyrittäjyys on täyden palvelun ratkaisu, jonka avulla voi paitsi perustaa toiminimen erittäin yksinkertaisesti, myös hoitaa kaiken muun aina laskutuksesta kirjanpitoon.

Yrityksen perustaminen eläkkeellä. Taideopettaja ja oppilas.

Kaikki toimii helposti, nopeasti ja turvallisesti sähköisessä muodossa ja kiinteällä kuukausihinnalla, eikä yrittäjän itsensä tarvitse vaivata päätään verotuksen, laskutuksen tai muun taloushallinnon asioilla. Näin uusi yrittäjä voi keskittyä heti alusta asti täysin siihen, minkä parhaiten osaa, eli yrityksensä tarjoaman palvelun tuottamiseen. Samalla voi myös olla varma siitä, että kaikki lakisääteiset ja byrokraattiset asiat tulevat hoidetuiksi ajallaan ja täysin oikeaoppisesti.

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Lue lisää toiminimiyrittäjyydestä

Koskaan ei ole liian myöhäistä yrittää

Keksitkö yritysidean vasta eläkeiän kynnyksellä? Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa yrittäjyyttä ja eläke voi olla siihen jopa parasta aikaa: saat päättää ihan itse, mihin aikasi laitat! Parhaimmillaan eläkevuosina harjoitettu yrittäjyys tuo elämään sisältöä, iloa ja energiaa, mikä vaikuttaa myönteisesti sekä henkiseen että fyysiseen terveyteen.

Erilaisten sähköisten palvelujen sekä muiden tietoa ja tukea tarjoavien tahojen ansiosta se on käytännössä helpompaa ja turvallisempaa kuin koskaan aiemmin. Vielä eläkeiässäkin voi siis kääntää täysin uuden lehden myös työelämän puolella, ja alkaa toteuttaa itseään juuri niin kuin on ehkä jo pitkään haaveillut.

Näin perustat toiminimen helposti

UKKO Toiminimiyrittäjyys askel askeleelta on ratkaisu.

Yrittäminen ei voisi olla tämän helpompaa. Sinun tarvitsee vain noudattaa seuraavia askelia, ja olet valmis:

  1. Perusta toiminimi. Sinun tarvitse täyttää lomakkeeseen vain perustiedot, kuten nimi, osoite ja henkilötunnus, sekä perustettavan yrityksen toimiala. Tunnistaudu verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella, ja asia on hoidettu. Saat y-tunnuksen heti käyttöösi.
  2. Tee työ ja lähetä lasku. Voit seurata laskutuksen tilannetta kätevästi esimerkiksi kännykällä. Voit myös tallentaa asiakkaidesi tiedot ja yleisimmät tuotteesi UKKO-järjestelmään, jolloin seuraavien laskujen lähettäminen on vielä nopeampaa.
  3. Vastaanota ostolaskut ja lisää ostokuitit palveluun. Voit luottaa automaattiseen kirjanpitoon ja me talletamme myös kuittisi kuvina digitaaliseen varastoon. Teemme puolestasi myös ALV- sekä veroilmoitukset ja lähetämme ne Verottajalle.

Tämän vaivattomammaksi yrittäminen ei voisi enää muuttua. Saat kaikki tarvitsemasi palvelut saman katon alta edulliseen kuukausihintaan ja voit itse keskittyä yritystoimintasi ydintoimintaan.

Hinnoittelumme tukee aloittavaa yrittäjää. Voit tutustua hinnastoomme Hinnasto-sivultamme.

Verotus ja yrittäjätulot eläkkeellä

Vanhuuseläkkeen eli työeläkkeen sekä kansaneläkkeen aikana voi työskennellä vapaasti. Palkka- tai yritystulot eivät vaikuta vanhuuseläkkeeseen.

Vanhuuseläkettä verotetaan ansiotulona, yritystuloista taas maksetaan verot ennakkoveroina. Jos eläkeläisen yritystoiminta on sivutoimista, voi hän lisätä yritystulonsa myös verokorttiinsa, jolloin tuloveroprosentti nousee, mutta ennakkoverojen maksusta ei tarvitse huolehtia.

Jos harkitset oman yrityksen perustamista työkyvyttömyyseläkkeellä, on hyvä jo alkuvaiheessa olla yhteydessä omaan eläkeyhtiöön ja selvittää, kuinka paljon voit ansaita. Työkyvyttömyyseläkkeelläkin yrittäjyys on mahdollista, mutta tulot voivat vaikuttaa eläkkeen määrään.

Työkyvyttömyyseläkkeen rinnalla voi ansaita korkeintaan 40 % eläkettä edeltävästä ansiotasosta. Osatyökyvyttömyyseläkkeellä ansaintaraja puolestaan on 60 %. Työkyvyttömyyseläkkeen voi myös jättää niin sanotusti lepäämään työjakson ajaksi. Eläkkeen lepuuttaminen kestää aina vähintään kolme kuukautta ja enintään kaksi vuotta. Jos vointi antaa myöden ja intoa riittää, kannattaa myös tiedustella mahdollisuutta muuttaa eläke osatyökyvyttömyyseläkkeeksi.

Yrityksen perustaminen eläkkeellä. Eläkeikäinen asiantuntija tietokoneen ääressä.

Miksi eläkeläiset ryhtyvät yrittäjiksi?

Useimmat eläkeläiset eivät ryhdy eläkkeellä yrittäjäksi mielessään vain raha. Moni toki rahoittaa lisätienesteillä ylimääräiset menot, kuten vuotuiset ulkomaanmatkat. Harvalla työelämään palaamisen syynä on varsinainen tylsistyminen; todennäköisempi syy on se, että taitavaa kollegaa todella kaivataan töissä tai sitten yrittäjällä todella on apua tarvitsevia asiakkaita.

Hoitoalalle sekä siivoustyön pariin palataan usein, koska innokkaita sijaisia ei löydy. Joillakin aloilla senioreita taas kaivataan töihin senkin vuoksi, että iäkkäät asiakkaat haluavat kohdata asiakaspalvelijoina ikätovereitaan. Asiakkaasta tuntuu, että yrittäjä tai muu asiakaspalvelija osaa asettua paremmin heidän asemaansa, jos hän on ostajan kanssa samaa ikäluokkaa ja kokee asiat samalla tavoin.

Varttuneemmalla iällä yrittäjäksi ryhtyvillä intressit yrittäjyyteen ovat tosiaan usein erilaiset kuin nuoremmilla.

Motivaation lähde on usein jokin muu kuin raha – päinvastoin eläkkeellä toiminimen perustanut saattaa jopa investoida omasta pussistaan merkittävän summan yritykseen, jotta pääsee viettämään aikaa mielenkiintoisten projektien ja ihmisten kanssa.

Nuoremmalla iällä aloittava yrittäjä aloittaa usein kaiken alusta, tyhjältä pöydältä. Kypsässä iässä aloittava yrittäjä on jo ehtinyt koko työuransa kartuttamaan verkostoja, kokemusta ja osaamista. Näin yrittäjyys tuntuu turvallisemmalta vaihtoehdolta: “Vihdoin minulla on mahdollisuus kokeilla tätä, mistä olen aina haaveillut.”

Lue myös

Rakennusmestari Eero Mononen, 72, löysi kevytyrittäjyydestä toimivan ratkaisun – ”hyvän rakentamisen tavoite on yhteinen”

Hankkisinko oman yrityskummin? Sparraavat konkariammattilaiset pitävät pienyrittäjän liikesalaisuudet

Mitä yrittäjyys vaatii? Tarkistuslista yrittäjäksi aikovalle

Starttirahan hakeminen – Vältä yleisimmät virheet!

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat Y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö
Ronja Norja

Ronja on sisällöntuottaja ja toiminimiyrittäjä, joka innostuu someilmiöistä ja muuttuvan työelämän uusista tuulista. Ronja haluaa kirjoituksillaan auttaa taitavia tekijöitä yrittäjyyden alkuun.

Muita artikkeleita aiheesta Liiketoiminnan aloittaminen:

  • Liiketoiminnan aloittaminen Rakennusalan yrittäjäksi - Mitä kannattaa ottaa huomioon?

    Monet rakennusalan ammattilaiset haaveilevat oman firman perustamisesta. Oman rakennusalan yrityksen perustaminen tarjoaa vapautta määrittää työaikansa, oman hintansa ja sen millaisia töitä haluaa ottaa vastaan. Melkeinpä kaikki rakennusalalla pitkään töitä tehneet, ovat päätyneet tekemään jonkinlaista firaabelihommaa tuttaville ja sukulaisille. Tämä vielä kasvattaa kiinnostusta oman yrityksen perustamiseen. Yrittäminen ei ole erityisen hankalaa, mutta se tuo mukanaa monia vastuita, joihin täytyy varautua. Tässä…

    Lue lisää
  • Liiketoiminnan aloittaminen Sivutoiminen yrittäjyys: Olenko sivutoiminen yrittäjä vai päätoiminen yrittäjä?

    Sivutoiminen yrittäjyys viittaa yrittäjään, joka toimii yrittäjänä, mutta ansaitsee tästä huolimatta pääasiallisen toimeentulonsa muulla tavoin. Moni sivutoiminen yrittäjä käy siis yritystoiminnan ohella palkkatöissä. Sivutoiminen yrittäjyys voi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi kuppikakkujen myymistä omalla toiminimellä. Sivutoimisena yritysideana kuppikakkubisnes voi olla monin tavoin palkitsevaa, vaikka siitä ei alkuun rikastuisi. Saamme tasaisesti kysymyksiä siitä, kuinka sivutoiminen yrittäjyys ja päätoiminen yrittäjyys eroavat toisistaan. Tässä artikkelissa…

    Lue lisää
  • Liiketoiminnan aloittaminen Työosuuskunta vai laskutusosuuskunta

    Työosuuskuntaa voidaan luonnehtia sellaiseksi yhteisyritykseksi, jonka tarkoituksena on luoda ja ylläpitää työpaikkoja omistajilleen, eli työntekijöilleen. Yleensä se myös markkinoi jäsentensä tekemää työtä ja heidän tarjoamiaan palveluita. Huomaathan, että UKKO.fi-palvelu ei ole työosuuskunta. UKKO.fi tarjoaa vaihtoehdon, jossa työsuoritteet voi laskuttaa helposti verkkopalvelun kautta ilman, että tarvitsee perustaa omaa yritystä. UKKO.fi:n käyttäjät rekisteröityvät palvelun käyttäjäksi. UKKO.fi-palvelun tarjoaa UKKO Yrittäjyyspalvelut Oy niminen yritys,…

    Lue lisää